Espoo

Kauppakamari osallistuu Espoon kaupungin elinkeino- ja kilpailukykypolitiikan toteutukseen. Painopistealue on Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen kehittämisessä kansainväliseksi yritysten, tieteen ja tutkimuksen keskittymäksi. Työvoima- ja koulutusasioissa tehdään yhteistyötä kaupungin elinkeinoyksikön, alueen oppilaitosten, YritysEspoon sekä Uudenmaan TE-toimiston kanssa.

Alueen liikenneverkko kehittyy lähivuosina huomattavasti. Länsimetron rakentamisessa sekä jatkon suunnittelussa kauppakamari korostaa elinkeinovaikutusten huomioon ottamista. Länsimetron kasvu- ja kehityskäytävän vetovoimaisuutta korkean osaamisen yritysten sijoittumispaikaksi edistetään. Lisäksi painotetaan Espoon kaupunkiradan rakentamisen merkitystä.

Vuonna 2017 kauppakamari

  • osallistuu StartUpChallenge -kasvuyrityskilpailun järjestämiseen sekä kouluissa järjestettävään kilpailuun ”Millainen on hyvä yritys” ja
  • järjestää verkostoitumistilaisuudet Syysseminaarin, Syystreffit ja Espoon Elinkeinofoorumin yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Aluejohtokunta