25.8.2022 VastuullisuusKauppakamarilaiset äänessä Rumuus on pienin murhe roskista Suomen luonnon päivänä (27.8.) kiinnitämme tänä vuonna erityistä huomiota roskaamiseen ja Itämereen.
10.8.2022 Kauppakamarilaiset äänessä Elinikäinen oppiminen – avain osaavaan työvoimaan Elinikäinen oppiminen on yksi työelämän tärkeimmistä taidoista ja sen merkitys tulee kasvamaan entisestään. Osaavan työvoiman pula on yhä kovempi alalla kuin alalla, eivätkä rekrytointihaasteet koske enää vain koodareita ja ravintola-alaa.
28.7.2022 Kauppakamarilaiset äänessä Yritykset tarvitsevat aidosti kansainvälistä työkulttuuria Työyhteisön monimuotoisuus vaikuttaa myönteisellä tavalla organisaation innovatiivisuuteen ja jopa taloudelliseen kannattavuuteen.
15.7.2022 Jäsentarinat Bluefors ammentaa kasvua suomalaisesta osaamisesta Kvanttitietokoneiden jäähdytyslaitteita valmistava Bluefors mieltyi Helsinkiin, sillä läheltä löytyy tarvittavaa huippuosaamista yrityksen tutkimus- ja tuotekehitykseen.
29.6.2022 Vieraskynä Töissä ollaan töissä Yhdenvertaisuustyön tuloksena kaikki voivat työpaikallasi keskittyä töiden tekemiseen.
21.6.2022 Kauppakamarilaiset äänessä Industrial Committee’s visit to Bluefors: Amazing global high-tech company in Pitäjänmäki Valiokuntatyössä tapahtuu: Teollisuusvaliokunnan vierailu Blueforsille (In English).
17.6.2022 Vieraskynä Onko osaamistaseenne kurantissa kunnossa vai olisiko alaskirjauksen paikka? Kumpi teillä on vahvempi, taloudellinen- vai osaamistase? Entä onko taseenne kurantissa kunnossa vai olisiko alaskirjauksen paikka? Työelämäprofessori Reijo Karhinen avasi 8.6.2022 alustuksensa Helsingin seudun kauppakamarin Ennakointikamarissa näillä erityisen ajankohtaisilla kysymyksillä, jotka ovat relevantteja niin kansakunnan, alueiden kuin yksittäisten organisaatioiden kohdalla, meitä yksilöitä unohtamatta.
16.6.2022 Vieraskynä Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus sisältää niin riskejä kuin mahdollisuuksiakin TE2024-uudistus, eli työ- ja elinkeinopalvelu-uudistus, jossa julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisvastuu esitetään siirrettäväksi valtiolta kunnille, on julkisessa keskustelussa jäänyt vanhemman sisaruksensa, sote-uudistuksen jalkoihin.
13.6.2022 Referenssi KoulutusOnline täydentää opettajan työtä Keudassa hyödynnetään KoulutusOnlinea osana opetusta. Verkkokoulutukset toimivat loistavana opintomateriaalina niin opiskelijoille kuin opettajillekin.
10.6.2022 Jäsentarinat Kaikki hyöty irti Kauppakamarin jäsenyydestä – kahden yrityksen taktiikalla Lauri Kosunen on kahden hyvin erilaisen yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Hän liitti molemmat yrityksensä Kauppakamarin jäseneksi – vaikka toinen ei varsinaisesti ole vielä edes toiminnassa.