Artikkelikuva

Kaikki hyöty irti Kauppakamarin jäsenyydestä – kahden yrityksen taktiikalla

Lauri Kosunen on kahden hyvin erilaisen yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Hän liitti molemmat yrityksensä Kauppakamarin jäseneksi – vaikka toinen ei varsinaisesti ole vielä edes toiminnassa.

Lauri Kosunen toimi alun perin laivakokkina, mutta haaveili yrittäjyydestä. Koulutuksesta ja kokemuksesta huolimatta ravintola-alan yrittäjyys ei kuitenkaan houkutellut. Ilmanvaihtoalan yritys LK Ilmanvaihtopalvelu Oy syntyi lopulta oman tarpeen pohjalta, sillä allergiat ja kiinnostus sisäilma-asioihin ajoi alalle.   

Palvelu- ja asiakaskeskeisyys on alusta alkaen ollut Kosuselle selkeä liiketoiminnan selkäranka. 

”Joka talossa on ilmanvaihto ja alalla on paljon erilaisia toimijoita. Me haluamme erottautua erityisen hyvällä asiakaskokemuksella ja palvelulla.” 

Käytännössä erinomainen palvelu tarkoittaa sitä, että asiakasta kuunnellaan aidosti, asiakkaan omaa kokemusta ei vähätellä ja koko prosessista tehdään mahdollisimman läpinäkyvä.  

Myös automaation rohkea käyttö pitää palveluprosessin sujuvana.  

”Viime vuonna laitoimme paljon paukkuja asiakaspalvelun parantamiseen sähköistämällä ja automatisoimalla mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä automaatio hoitaa ison osan asiakaspolusta joko lähettämällä viestejä tai muistuttamalla meitä eri vaiheista kunkin asiakkaan kohdalla.” 

Kosusen toinenkin yritys, Bonday sai alkunsa omien kokemusten pohjalta. LK Ilmanvaihto Oy on kahden hengen yritys, jonka tuotanto toimii alihankintana. Kosunen havahtui siihen, kuinka monta erilaista palvelualan yritystä yhdellä asiakkaalla voi olla käytössä samaan aikaan ja kuinka voimakas merkitys suositteluilla on palvelualoilla sekä yrityksille itselleen että asiakkaalle.

Idea on, että asiakas voi kerätä kaikki käyttämänsä palvelut ilmanvaihdosta kampaajaan samaan aplikaatioon ja hoitaa esimerkiksi kommunikaation asiakkuuteensa liittyen sitä kautta yritysten kanssa. Bonday myös helpottaa erilaisten palveluiden löytymistä keräämällä ne yhden katon alle. 

”Bondayn kaltaista palvelua ei ole vielä markkinoilla. Se on aplikaatio, jolla voi hoitaa monta asiaa kerralla toimialasta riippumatta. Olemme nyt testausvaiheessa ja appi on tarkoitus julkaista elokuussa 2022.” 

Mitä etua ja hyötyä odotat Kauppakamarin jäsenyydeltä?   

Kosusen kahdesta yrityksestä toinen ei ole vielä varsinaisesti edes toiminnassa, mutta lopulta molempien yritysten liittäminen Kauppakamarin jäseneksi oli selkeä ratkaisu. 

”Bonday on start-up, jolle haluan näkyvyyttä ja hyvän pohjan jo nyt, ennen virallista lanseerausta. Toivon, että Kauppakamarin tarjoaman näkyvyyden kautta löytyy myös testaajia palvelulle.” 

Myös neuvonta kansainvälistymiseen liittyen kiinnostaa yrittäjää.

”Tähtään kansainvälisille markkinoille, joten apu ja tuki siihen liittyen on minulle tärkeää.” 

Kauppakamari tarjoaa jäsenille hyvin laajan kattauksen erilaisia palveluita. On neuvontaa, jäsentapahtumia, koulutuksia, vaikuttamistyötä ja business kirjallisuutta. Palvelukokonaisuuden hahmottaminen ja siitä itselleen sopivien palasten löytäminen voi tuntua aluksi haastavalta, mutta siihenkin kokeilunhaluisella ja rohkealla yrittäjällä on vinkki: 

”Itse kun on aktiivisesti mukana, saa parhaan hyödyn.” 


Jutussa mainittuihin Kauppakamarin palveluihin voit tutustua näistä linkeistä


Kiinnostuitko jäsenyydestä? Ota yhteyttä meihin:

Heidi Ikonen, asiantuntija 09 2286 0216

*

Pekka Launiainen, jäsenasiamies 09 2286 0257

*

Lue myös

Suomi tarvitsee metropolipolitiikkaa – MetropoliAreenalla fokuksessa on Helsingin seudun menestys

Helsingin seudun maapinta-ala on vain reilun prosentin koko Suomesta, mutta täällä...

Neuvontapalvelut: Muistettavaa tuotannollis-taloudellisesta irtisanomismenettelystä

Tuotannollisin ja taloudellisin perustein tehtäviin irtisanomisiin liittyy monenlaisia menettelysäännöksiä, jotka työnantajan tulee muistaa.

Irtisanomisajan palkka – mitä ja milloin maksetaan?

Maksuajankohta Työsopimuslain mukaan palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jollei toisin sovita, ja työsuhteen päättyessä päättyy myös...