Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanaisen blogikirjoitus.

Kohti koronasyksyä – välitetään toisistamme myös työpaikoilla

Moni työpaikka Suomessa on avautumassa kesälomakauden jälkeen arkeen, joka ei ole uusi, mutta ei ihan sellainen kuin ennen. Töiden sujumisen kannalta olisi tärkeää päästä etätöistä työpaikoille, mikäli koronavirustilanne sen sallii.

Uudessa arjessa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että työsuojeluun kuuluu, että työnantaja tunnistaa ne työstä ja työolosuhteista aiheutuvat riskit, jotka haittaavat työntekijöiden terveyttä tai turvallisuutta.

Hyviä toimivia ratkaisuja on syntynyt runsaasti koronasta johtuvan poikkeustilan aikana. Osa ratkaisuista on sellaisia, että mietityttää, miksi näin ei ole ollut ennen.

Näistä esille nostettakoon esimerkiksi pleksit kauppojen kassoilla tai servietin käyttö ottimia suojaamassa buffet-ruokailussa. Pysytään valppaana ja pidetään kaikista syntyneistä hyvistä käytännöistä kiinni.

Syksyiseen arkeen palattaessa ei pidä unohtaa niitäkään työntekijäryhmiä, jotka eivät ole työnluonteen vuoksi etätöissä olleet. Sairaalat, tehtaat ja monet muut paikat eivät toimi ilman fyysistä läsnäoloa. Muistetaan kunnioittaa kaikkia, jotka ovat pitäneet tämän maan rattaat pyörimässä.

Oma toiveeni olisi, että käväisimme avointa keskustelua siitä, mitä opimme poikkeustilan aikana.

On ollut hienoa kuulla kertomuksia siitä, miten monet työpaikat ovat muistaneet työntekijöitään poikkeustilan aikana. Organisaatioissa on jaettu muun muassa ergonomiavinkkejä, työnantajat ovat pyrkineet tukemaan työpisteiden rakentamisessa koteihin ja etätöihin ja uuteen digitaaliseen maailmaan siirryttiin yllättävän ketterästi.

Vaikka kuulopuheisiin ei ole luottamista, ikävältä on toisaalta tuntuneet ne kertomukset, joissa etätyöskentelyyn ei ole edelleenkään suostuttu tai niihin on suhtauduttu kriisinkin aikana penseästi. Myös niitä tarinoita on kuultu, jossa organisaatio ei ole ollut työntekijöihinsä lainkaan yhteydessä poikkeustilan aikana. Tarinoilla on yleensä toinenkin puoli, mutta näin tapahtuessa herää kysymys siitä, mikä organisaation kulttuuri on, miten organisaatiota johdetaan ja muistaako organisaatio myös työsuojeluvelvoitteensa.

Työpaikkoja ja työntekemisen muotoja on niin erilaisia, että on mahdotonta antaa täysin kattavaa listaa tarvittavista toimenpiteistä. On tärkeää, että työpaikkakohtaisesti mietittäisiin toimivimpa käytänteitä.

Me Keskuskauppakamarissa olemme itse linjanneet seuraavaa:

  • Tulemme töihin vain terveenätällä huolehdimme niin omasta ja muiden terveydestä.
  • Tarjoamme koronatestauksen ja vasta-ainetestauksen työterveytemme kautta – Haluamme tarjota mahdollisimman nopean hoitoon pääsyn ja poistaa mielen kuormitusta tarjoamalla myös vasta-ainetestauksen työntekijöillemme.
  • Sairauspoissaolokäytänteissä olemme palanneet normaaliin kevään poikkeuksien jälkeen –  Pidämme tärkeänä, että henkilö hakeutuu minkä tahansa sairauden yhteydessä nopeasti hoitavalle lääkärille.
  • Suosimme sanallisia tervehdyksiä kättelyn sijaan ja pidämme yllä hyvää hygieniaa ja siisteyttä Pidämme yllä käytäntöjä, jotka voivat ehkäistä sairauksien leviämistä. Olemme muuttaneet toimistoinfraa väljemmäksi ja lisänneet esimerkiksi automaattihanoja ja laatineet toimintaohjeen, jos toimisto altistuu koronavirukselle.
  • Vältämme työsidonnaisia ulkomaanmatkojaPidättäydymme tarpeettomasta matkustamisesta toistaiseksi, mutta toisinaan matkustaminen voi olla välttämätöntä. Ulkomaille suuntautuneiden työ- ja lomamatkojen pohdimme tilannekohtaisesti tarvittavat etäyötyöjaksot.
  • Suosittelemme maskin käyttöä joukkoliikenteessä ja kannustamme arkiliikuntaan työmatkojen yhteydessä Olemme hankkineet ”kansanmaskeja” henkilöstöllemme ja luomme kannusteen työmatkaliikunnan edistämiseksi.
  • Pidämme kiinni uusista hyvistä käytännöistä, joita syntyi etätyöskentelyjakson aikana –  Koimme digiloikan ja siirryimme tiiviimpään yhteydenpitoon tiimikohtaisesti, kauppakamariryhmässä sekä viestinnässä hallituksellemme. Jatkamme parhaita käytänteitä edelleen.
  • Palaamme toimistotyöhön, mutta etätyöskentely sinänsä on edelleen ok (sillä erotuksella, että siihen sovelletaan etukäteistä sopimista esimiehen kanssa)Etätyö on tehokasta, mutta välillä on tärkeää kohdata kasvotusten. Osalle työntekijöistä etätyö on sopinut erityisen hyvin, osa on kokenut sen haastavaksi. Pyrimme löytämään balanssin toimisto- ja etätyön välille.
  • Olemme jatkuvasti valmistautuneet muuttuvaan ohjeistukseenSiirrymme välittömästi ja poikkeuksetta etätöihin, jos virustilanne sitä edellyttää.
  • Olemme läsnä ja tarjoamme tukeaHyvä keskustelukulttuuri syntyy organisaation sisäisellä aktiivisella yhteydenpidolla ja ajatustenvaihdolla. Toisille poikkeusaika on ollut henkisesti raskasta – välitämme ja autamme toinen toisiamme.
Lue myös:
Edellinen artikkeli Maahantulo, testaus ja suojautuminen kuntoon – Koronavirus pidettävä kurissa ilman talouden ja työpaikkojen tuhoutumista Seuraava artikkeli Pelisäännöt selviksi ennen etätyön aloittamista