2.12.2021 Vastuullisuus Joka kymmenes nuori Suomessa on vaarassa syrjäytyä Tänäkin jouluna Helsingin seudun kauppakamari ohjaa joulumuistamiset nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Monelle nuorelle ulko-ovesta on tullut raskas. Pitkä korona-ajan tsemppaus on uuvuttanut monet nuoret. Vamokseen tulevia nuoria yhdistää monesti kokemus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta.
26.11.2021 Tapahtumat VM:n Spolander kauppakamarin syyskokouksessa: Talouden kasvupyrähdyksestä palataan taas tasamaalle Helsingin seudun kauppakamarin syyskokouksessa jätettiin jäähyväisiä pitkäaikaisille kamarilaisille, mutta saatiin myös rautaisannos talousrealismia. Sitä tarjoili valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander, jonka mukaan nykyiset kasvuluvut muuttuvat parissa vuodessa tasamaaksi. Myös korkojen nousu on päivä päivältä lähempänä.
25.11.2021 Tiedote Saku Sipola aloittaa kauppakamarin puheenjohtajana SRV Oyj:n toimitusjohtaja Saku Sipola on valittu Helsingin seudun kauppakamarin puheenjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä vuonna 2022. Sipola on vaikuttanut Helsingin seudun kauppakamarin hallituksessa vuodesta 2018 ja puheenjohtajistossa vuodesta 2019.
23.11.2021 Osaaminen ja työelämä Uusi juttusarja: Yritysyhteistyöstä ratkaisuja osaajapulaan Mitä ratkaisuja löytyy pahenevaan osaajapulaan? Ennakointikamarin artikkelisarja tuo esille verkostonsa jäsenten eri tapoja toteuttaa yritysyhteistyötä ja siitä saatavia hyötyjä.
12.11.2021 Toimitusjohtajalta Liikenneinvestoinnit tuoton mukaan Valtakunnan väylien kehittämiseen haetaan pitkäjänteisyyttä. Eduskunta on tänä vuonna käsitellyt ensimmäisen 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ja Väylävirasto on valmistellut siihen pohjautuvaa investointiohjelmaa vuosiksi 2022–29. Yritysten kannalta kyse on erittäin tärkeästä ohjelmasta, koska sitä käytetään valtion budjettien pohjana.
21.10.2021 Podcast Teollisuusyritykset menestyksen moottorina: Meriteollisuuden merkityksestä Chambercast-podcastissa Helsingin seudun kauppakamari on pitänyt syksyn aikana esillä jäsenyritystensä kanssa Uudenmaan teollisuusyritysten merkitystä. Chambercast pureutuu meriteollisuuden merkitykseen työllistäjänä, viennin edistäjänä ja vihreän siirtymän veturina.
5.10.2021 Liike-elämä Vuoden uusimaalaiset yritykset palkittiin kolmessa sarjassa Vuoden uusimaalaiset yritykset 2022 on julkistettu. Kaupan ja palvelualan yritysten sarjan voitti paloturvallisuusalan kehityksen vauhdittaja KT Paloturvapalvelut. Tuotannolliseksi yritykseksi valittiin arkkitehtonisen rakentamisen ja julkisivusuunnittelun asiantuntija Alupro. Nähtävyys- ja elämyslentoja tarjoava Helsinki Citycopter palkittiin start up -sarjan parhaana.
23.9.2021 Liike-elämä Muotoilun kysyntä kasvussa – Muotoilualan suhdannekatsaus Muotoilun kysyntä kasvaa voimakkaasti ja muotoilu on integroitunut yhä vahvemmin yritysten ydintoimintaan. Valtaosa muotoilutyöstä tehdään yritysten sisällä. Niin sanotun in-house –muotoilun osuus yritysten muotoilukustannuksista on vuonna 2021 merkittävä, noin 67 prosenttia.
13.9.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Päätoimittajalta: Kilpailuetua ei voi googlata Kauppakamarilehden teemoissa riittää kuumia perunoita. Vaikka nyt on monessakin mielessä hyvä hetki nostaa Helsingin ydinkeskusta uuteen kukoistukseen, ratkaisujen ja yhteisymmärryksen löytyminen kysyy uudenlaista vuorovaikutusta ja luottamusta erilaisten intressien ja toimijoiden kesken.
20.8.2021 Podcast Chambercast: Kilpailuedun avulla löydät yrityksellesi radikaalin muutoksen perustan Kun eletään tietotyön ja verkostoissa toimimisen aikakautta, kilpailuetu auttaa integroimaan yksilöt, tiimit ja verkostot sekä asiakkaat sisäisesti ja ulkoisesti yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin yrityksellä on mahdollisuudet täyttää sosiaalisesti, eettisesti ja taloudellisesti menestyvän organisaation kriteerit.