Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Tokmannin myymälöissä asiakasmäärät ovat palautumassa kohti normaalia koronakriisin ensimmäisten viikkojen notkahduksen jälkeen. Yrityksen henkilöstöjohtajan Sirpa Huuskosen mukaan vaikea tilanne on vahvistanut entisestään yhteishenkeä, sillä kaikkien intressissä on ollut pitää kaupat auki ja palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin.
Olemme tehneet kaiken mahdollisen kulujen karsimiseksi, mutta henkilöstön lomautuksia halusimme välttää viimeiseen saakka.
Tässä onnistuimme. Myös kesätyöntekijöiden kanssa tehdyistä työsopimuksista pidämme kiinni, ja uusiakin kesätyösopimuksia on tehty vielä toukokuussa.
Huuskosen mielestä poikkeusolot ovat korostaneet entisestään työelämän pelisääntöjen joustavuutta.
– Työehtosopimuksiin on kirjattu tiukkaa sääntelyä, josta koronakriisin kaltaisessa äkillisessä ja odottamattomassa tilanteessa tulee yritykselle riippakivi. Tämä voi vaarantaa jopa yrityksen selviämisen.
Huuskonen toivoo, että kriisi avaa silmiä ja edistää jatkossa paikallista sopimista. Etujärjestöjen neuvottelupöydät ovat hänestä monessa asiassa liian kaukana työpaikkojen todellisuudesta.
– Yhteiskunta ja työn tekemisen tavat muuttuvat kaiken aikaa. Sen vuoksi työlainsäädäntö ja niihin pohjaavat työehtosopimukset laahaavat usein jäljessä.
– Paikallisella tasolla osataan ja halutaan kantaa vastuuta turvallisesta ja terveellisestä työskentelystä. Siksi yrityskohtaiseen asiantuntemukseen tulisi luottaa enemmän.
Huuskonen on tyytyväinen siihen, että työmarkkinakeskusjärjestöt ja hallitus pystyivät sopimaan kriisin aikana esimerkiksi yhteistoimintaneuvottelujen nopeuttamisesta.
Myös työehtosopimuksiin on neuvoteltu poikkeusaikana muutoksia.
Kaupan alalla esimerkiksi työvuoro voidaan julkaista viikon ilmoitusaikaa noudattaen, kun normaalisti lista on pitänyt julkistaa jopa kolme viikkoa etukäteen.
Huuskosen mielestä Suomen taloudelle olisi nyt oleellista, että elinkeinoelämän pyörät saadaan käyntiin järjestelmällisesti ja hallitusti.
– Työn turvallista tekemistä on nyt jo harjoiteltu. Turvallinen ja terveellinen työpaikka palvelee niin nykyisiä kuin tuleviakin työntekijöitä.
– Ei yhteiskuntaa voi pitää pitkään pysäytettynä ilman massiivisia haittavaikutuksia, Huuskonen korostaa.