9.4.2025 I Tiedote Kasvu syntyy osaamisesta – hallituksen puoliväliriihessä on tunnistettava jatkuvan oppimisen merkitys Uusimaa on Suomen talouden veturi ja sen osuus bruttokansantuotteesta on lähes 40 %. Yli kolmannes koko maan työpaikoista sijaitsee Uudellamaalla. Seudun talouskasvu perustuu kansainväliseen kilpailukykyyn, investointeihin ja innovaatioihin. Uudenmaan väkiluvun kasvu jatkuu ja vuonna 2040 alueella asuu jo 32 % suomalaisista. Väestönkasvu pohjautuu suurelta osin vieraskielisen väestön maahanmuuttoon, mikä edellyttää vahvaa panostusta myös kotouttamiseen ja työperäisen maahanmuuton kehittämiseen.
9.4.2025 I Viikon kysymys Viikon kysymys: Voiko luonnonvarojen etsintä olla kehittämismenoa? Juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.
8.4.2025 I Tiedote Puoliväliriihessä huomioitava uusimaalaisten yritysten osaajatarpeet ja vähennettävä kaupan sääntelyä Helsingin seudun kauppakamari muistuttaa hallitusta puoliväliriihessä, että osaajapula ei saa jarruttaa talouskasvua, kun kasvu alkaa. Siksi hallituksen tulee ryhtyä toimeen nyt. Hallituksen on tässä vaiheessa keskityttävä toimiin, joilla turvataan kasvu erityisesti talouden veturialueilla, kuten Uudellamaalla. Hallituksen on varmistettava se, että Uudenmaan alueen koulutustarjonta vastaa yritysten osaavan työvoiman tarpeisiin. Nuorten oppisopimuskoulutuksesta on tehtävä nykyistä houkuttelevampi yrityksille. Ammatillisesta koulutuksesta pitää päästä sujuvammin ammattikorkeakouluun. Helsingin seudun kauppakamari esittää myös, että työperäisen maahanmuuton perheenyhdistämisen tulorajojen tulkintaa joustavoitetaan ja digitaalinen tunnistautuminen mahdollistetaan jo lähtömaassa. Kaupan investointeja ja kilpailua tulee edistää keventämällä kaupan sijainnin ohjausta merkittävästi. Kuntien maapolitiikan avoimuutta on lisättävä ja keinoja täsmennettävä.
8.4.2025 I Liike-elämä Helsingin seudun kauppakamarin ehdotukset hallituksen puoliväliriiheen Helsingin seudun kauppakamarin ratkaisuehdotukset hallituksen puoliväliriiheen käsittelevät maankäyttöä ja liikennettä, koulutusta ja osaavaa työvoimaa työperäistä maahanmuuttoa vihreä siirtymää ja kiertotaloutta, TKI-panostuksia sekä huoltovarmuutta.
4.4.2025 I Podcast ”Naisjohtajien avoimuus yllätti” – kuuntele podcast Matkalla johtajaksi -podcastissa tunnetut johtajanaiset jakavat oppejaan ja osaamistaan toisille johtajanaisille ja sellaisiksi haluaville. Toisen kauden seitsemännessä osassa podcastin juontajat Saija Äikäs ja Petra Erätuli vetävät haastattelujen antia yhteen.
2.4.2025 I Osaaminen ja työelämä Opiskelu sparrausmuotona MBA-opinnoissa olen pysähtynyt tarkastelemaan itseäni johtajana – millainen olen, miten teen päätöksiä ja mitä voisin kehittää. Olen oivaltanut, että opiskelu itsessään on eräänlainen sparrausmuoto: se haastaa ajattelua, pakottaa tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja kehittää kriittistä ajattelua, kirjoittaa HELBUS-stipendiaatti Monica Javanainen.
1.4.2025 I Referenssi Kauppakamarin palvelut vahvistavat SAMKin opiskelijoiden ja koko henkilöstön osaamista Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK tarjoaa opiskelijoilleen kattavia oppimateriaaleja niin opetukseen kuin tutkimukseen. Kauppakamarin palvelut antavat opiskelijoille ja koko henkilökunnalle kullanarvoisia oppeja.
1.4.2025 I Viikon kysymys Viikon kysymys: Mitä seuraamuksia työntekijän sairauspoissaolo-ohjeiden vastaisesta menettelystä on? Juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.
26.3.2025 I Viikon kysymys Viikon kysymys: Missä ajassa on tehtävä reklamaatio? Juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.
21.3.2025 I Podcast ”Toimitusjohtajan maanläheisyys yllätti” – kuuntele podcast Matkalla johtajaksi -podcastissa tunnetut johtajanaiset jakavat oppejaan ja osaamistaan toisille johtajanaisille ja sellaisiksi haluaville. Toisen kauden kuudennessa osassa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Minna Helle kertoo matkastaan unelmatyöhönsä. Podcastia juontavat Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Saija Äikäs ja yrittäjä, toimitusjohtaja Petra Erätuli.