19.2.2025 I Tiedote Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten tilanne yhä huolestuttavampi” Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa yli 11 260 yritystä vuonna 2024, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä on arvion mukaan 28 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna ja enemmän kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Pääkaupunkiseudulla aloittaa myös paljon yrityksiä. Arviolta yli 13 750 viime vuonna, noin yhdeksän prosenttia enemmän kuin 2023. ”Pääkaupunkiseudulla kaupan alan tilanne jatkuu kuitenkin huolestuttavana. Kauppa on ainoa päätoimiala, jossa lopettaneita yrityksiä oli vuosien 2023 ja 2024 aikana enemmän kuin aloittaneita. Jopa taloustilanteesta kärsineellä rakennusalalla aloitettiin selkeästi enemmän uusia yrityksiä kuin kaupan alalla”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin yritysneuvonnan johtaja Marko Silen.
19.2.2025 I Liike-elämä Arvioimme: pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna jälleen ennätysmäärä yrityksiä Laskusuhdanteessa yritysten tilanteen mittarina käytetään usein konkurssi- ja yrityssaneeraustapausten määrää. Moninkertaisesti suurempi määrä yrityksiä pystyy kuitenkin ajamaan yritystoimintansa hallitummin alas, eikä konkurssi- tai yrityssaneeraustilasto ole hyvä mittari yritysten tilanteesta, kirjoittaa yritysneuvontapalvelujemme johtaja Marko Silen. Selvitimme jo toisen kerran yrityskannan vaihtuvuutta Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Arviomme mukaan sekä Suomessa että pääkaupunkiseudulla lopetti ennätysmäärä yrityksiä vuonna 2024.
18.2.2025 I Viikon kysymys Viikon kysymys: Millaisia muutoksia yhteistoimintalakiin on tulossa? Viikon kysymyksessä juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.
17.2.2025 I Kehittäminen Kaipaatko kasvuneuvoja? Hae mukaan KasvuOpenin sparrausohjelmaan! Helsingin seudun kauppakamari on kumppani KasvuOpenin Kasvupolku-sparrausohjelmassa. Haku ohjelmaan on auki 27.1.–12.3.
13.2.2025 I Viikon kysymys Viikon kysymys: Mitä pitää tietää arvonlisäverotuksesta, kun yhtiö myy opastettuja kaupunkikierroksia Viikon kysymyksessä juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.
12.2.2025 I Podcast Mistä puhumme kun puhumme DEIstä? – kuuntele podcast Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inklusiivisuus eli DEI. Mistä siinä todella on kyse? Mitä Yhdysvalloissa DEI-asioissa nyt yrityksissä tapahtuu, muuttuuko siellä oikeasti mikään? DEIstä kirjan kirjoittaneet toiminnanjohtaja Hannele Mennala ja yhteisö- ja muutosviestinnän johtaja Anneli Karlstedt tarjoavat tuottajamme Taina Parviaisen haastattelussa tilannekatsauksen aiheeseen ja esittelevät tehokkaat inklusiivisuustyökalut.
10.2.2025 I Kansainväliset asiat Vastaa ja vaikuta: Euroopan komissio kerää näkemyksiä kansainvälisistä IP SME Helpdeskeistä Kansainväliset IP SME Helpdeskit tarjoavat pienille ja keskisuurille yrityksille tukea immateriaalioikeusasioissa. Nyt Euroopan komissio kysyy yritysten näkemyksiä IP SME Helpdeskien toiminnasta Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Intiassa. Tarkoituksena on arvioida IP SME Helpdeskien tehokkuutta ja vaikuttavuutta, ja kuulla ehdotuksia palvelun parantamiseksi. Palvelua voidaan kyselyn tulosten perusteella kehittää vastaamaan paremmin niiden pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita, jotka suuntaavat Kiinaan, Kaakkois-Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Intiaan.
10.2.2025 I Kauppakamarilaiset äänessä Jäsentapaamisissa saat ainutlaatuisen katsauksen Helsingin seudun ajankohtaisiin asioihin – kevään 2025 jäsentapahtumien aiheet nyt julki Kevään jäsentapaamisten aiheet on julkaistu ja luvassa on kiinnostavaa ohjelmaa kansainvälistymisestä, yritysjärjestelyistä, verotuksesta ja kuntavaaleista. Ota päivämäärät talteen ja ilmoittaudu mukaan tapaamisiin!
10.2.2025 I Kansainväliset asiat EU:n Cascade-rahoituksella jopa 300 000 euron avustus yrityksille ja yritysverkostoille – hakuja jatkuvasti auki Cascade-rahoitus eli kaskadirahoitus on EU:n rahoitusmalli, jossa erilaiset projektit tarjoavat tukitoimia ja rahoitusta muun muassa pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä ja kilpailukykyä parantaviin pienimuotoisiin hankkeisiin. Cascade-rahoituksessa avustusten edunsaajat voivat jakaa varoja edelleen myönnettävinä avustuksina yhteenliittymän ulkopuolisille, kolmansille osapuolille. Tavoitteena on parantaa pk-yritysten, startup-yritysten ja muiden organisaatioiden mahdollisuuksia saada EU-rahoitusta.
7.2.2025 I Kansainväliset asiat ja vienti Neuvontapalvelut: Vuoden 2025 alussa voimaan tullut pienten yritysten EU-myynnin alv-järjestelmä EU:n alueella otettiin 1.1.2025 käyttöön pienten yritysten EU-myynnin arvonlisäverojärjestelmä, jonka myötä vähäisen toiminnan verovapaus laajeni myös toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen yritykseen. Samassa yhteydessä Suomessa nostettiin arvonlisäverovelvollisuuden alarajan määrää 20 000 euroon, kirjoittaa veroasiantuntijamme Mika Olli.