5.2.2019 I Kansainväliset asiat Suomalaisyritysten panostukset verkostoitumiseen vauhdittaisivat vientiä Suomalaiset yritykset eivät vieläkään hyödynnä riittävästi yrityselämän verkostoja viennin vauhdittamiseksi, korostaa kansainvälistymisen asiantuntija Jenni Isola, joka siirtyi tammikuussa Keskuskauppakamariin kehittämään kauppakamarien verkosto- ja kansainvälistymispalveluita.
4.2.2019 I Jäsentarinat Vaikeiden päätösten vaalikausi Talous, työllisyys, väestön ikääntyminen, kestävyysvaje, sote-uudistus ja EU-asiat ovat olleet keskeisiä vaaliteemoja koko 2010-luvun. Nyt agendalle ovat kuitenkin nousemassa maahanmuutto ja ilmastokysymykset. Poliittisen keskustelun pikakäänne on yllättänyt myös Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän.
1.2.2019 I Yhteistyö Risteilylaivoilla ruokaillaan ympäristövastuun mukaisesti Tallink Silja on toiminut WWF:n yhteistyökumppanina vuodesta 2001 alkaen, ja vuoden 2017 loppupuolella Tallinkin ja Silja Linen Suomesta lähteville risteilylaivoille myönnettiin ensimmäisenä laivayhtiönä maailmassa vastuullisesti pyydetyn kalan ja äyriäisten MSC-sertifikaatti.
1.2.2019 I Yrittäjyys ja startup Tee korjausliike startup-yhteistyöllä Jatkuvasti etenevä digitalisaatio luo haasteita suomalaisille yrityksille. Vakiintuneiden yritysten ja startupien yhteistyöllä saadaan aikaan innovaatioita, joilla haasteet muutetaan mahdollisuuksiksi. Startup-yhteistyö luo parhaimmillaan uutta liiketoimintaa, ratkaisuja ja kilpailuetua.
31.1.2019 I Yhteistyö Musiikkitalo on elämyksellisten asiakastapahtumien ammattilainen Musiikkitalossa yritys järjestää asiakkailleen helposti unohtumattoman tilaisuuden moderneissa tiloissa Helsingin keskustassa. Musiikkitalon valaistuksen, kuvatuotantojen ja äänentoiston ammattilaiset huolehtivat tapahtumien tekniikasta.
30.1.2019 I Liike-elämä Yritykset tilittivät veroja vuonna 2017 yli 63 miljardia euroa Suuresta veroselvityksestä ilmenee, että talouden noususuhdanne näkyy yritysten verojalanjäljen kasvuna viime vuosien aikana. Vuodesta 2015 vuoteen 2017 yritysten maksamat verot ja veronluonteiset maksut kasvoivat kaikkien verolajien osalta.
30.1.2019 I Liike-elämä Uudenmaan yritysten suhdanneodotukset maltillisen toiveikkaita Uudellamaalla yritysten suhdannetilanne pysyi tavanomaista parempana vuoden 2018 lopussa ja vuoden 2019 alussa. Tammikuussa 2019 yrityksistä 24 % arvioi tilanteen keskimääräistä suotuisammaksi ja 7 % näki tilanteen normaalia heikommaksi.
28.1.2019 I Kansainväliset asiat Finncham-verkosto avaa kontakteja vientimaihin Kauppakamarien Finncham-verkostosta yrityksesi saa apua ja vinkkejä useisiin käytännön kysymyksiin eri maissa.
25.1.2019 I Liike-elämä Keskuskauppakamarin ekonomistikatsaus käy läpi ajankohtaista taloustilannetta Keskuskauppakamarin neljännesvuosittain julkaistavassa ekonomistikatsauksessa käydään läpi ajankohtaista taloustilannetta Suomessa ja ulkomailla. Järjestyksessään ensimmäinen Kauppakamariekonomistin katsaus keskittyy Suomen kansantalouden elpymiseen, velkatasoon, väestökehitykseen sekä vientikaupan kehittymisen trendeihin.