27.10.2020 I Vieraskynä Yrityskulttuuria ja shampanjaa Urani ensimmäisissä työpaikoissa Taloustutkimuksessa ja Pauligilla, ja vähän myöhemmin mediatoimisto Dagmarissa ja Tamrolla pohdin, että on se yrityskulttuuri ihmeellinen juttu. Se asuu verhoissa tai seinissä, kahvihuoneissa ja käytävillä. Sillä sama ihminen (minä) saa uudessa ympäristössä ihmetellä erityisesti työkaverien käyttäytymistä ja toimintatapoja. Yhdessä paikassa läppä lensi ja toisessa työkaverit tuskin puhuivat toisilleen. Kolmannessa kaikki vaikenivat, kun pomo tuli paikalle. Seinät ja verhot jäivät, kun minä lähdin.
27.10.2020 I Kansainväliset asiat ATA carnet’lla nostolava-autot matkaavat Kanadaan ja tuulivoimalat huolletaan Norjassa Janneniska Oy haki ensimmäisen ATA carnet’nsa vuonna 2013. Helppokäyttöinen asiakirja sujuvoittaa tullausmenettelyjä ja säästää aikaa ja rahaa.
26.10.2020 I Yritysturvallisuus Yrityksille löytyy keinoja henkilötietojen suojaukseen Vääriin käsiin joutuneet henkilötiedot voivat aiheuttaa yrityksille taloudellisia vahinkoja, mutta ennen kaikkea satuttaa ja loukata henkilöitä. On sanottu että tieto lisää tuskaa, mutta arkaluonteinen henkilötiedon julkaiseminen voi loukata ihmistä tavalla, jota ei ehkä aiemmin ole Suomessa ajateltu. Lakisääteiset velvoitteet suojata yrityksen hallussa olevia henkilötietoja ja turvaavat meidän jokaisen yksityisyyttä.
26.10.2020 I Osaaminen ja työelämä Kaito Insightsin toimitusjohtaja Saku Sell: Monikulttuurisuus tuo sykettä arkeen Voimakkaasti kasvavalle, globaalien yritysten kanssa töitä tekevälle analytiikkayritys Kaito Insightsille monikulttuurisuus on itsestäänselvyys.
22.10.2020 I Liike-elämä Oppivelvollisuusuudistuksessa ei ole riittävästi huomioitu asiantuntijoiden näkemyksiä On olemassa suuri riski sille, että kustannukset ylittyvät ja uudistukselle asetetut tavoitteet eivät toteudu. Keskeinen ongelma oppivelvollisuuden laajentamisessa on sen tehottomuus suhteessa kustannuksiin. Monien asiantuntijoiden näkemykset on sivuutettu uudistuksen valmistelussa.
22.10.2020 I Osaaminen ja työelämä Menestyvä Monikulttuurinen Yritys: Kansainvälisen jo maassa olevan osaamisen hyödyntäminen voi olla ratkaisu työvoimapulaan – opiskelijat Globaalissa maailmassa kansainvälisen osaamisen hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää. Erikoisosaamista löytyy muun muassa ulkomailta tulleilta tutkinto-opiskelijoilta, joita on Suomessa yli 20 000.
21.10.2020 I Osaaminen ja työelämä Liity työnantajaraatiin ja kehitä Maahanmuuttoviraston toimintaa! Tule mukaan Maahanmuuttoviraston työnantajaraatiin!
21.10.2020 I Liike-elämä Aluehallintovirasto ei määrää maskipakosta – yksityinen tapahtumanjärjestäjä voi velvoittaa osallistujia käyttämään maskia Aluehallintoviraston toimivallassa ei ole velvoittaa yleisötilaisuuksien osallistujia kasvomaskin käyttöön.
21.10.2020 I Liike-elämä Pääkaupunkiseudulla yli 20 hengen yleisötilaisuuksissa on noudatettava ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä 19.10. alkaen Etelä-Suomen aluehallintovirasto pudotti yleisötilaisuuksien ohjeistusrajan 20 henkeen Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla – ei suosittele yli 20 hengen yksityistilaisuuksia lainkaan.
21.10.2020 I Osaaminen ja työelämä Kiinteistöalalle 146 uutta laillistettua välittäjää Keskuskauppakamarin välittäjäkokeen läpäisi elokuussa 2020 hyväksytysti 113 uutta laillistettua kiinteistönvälittäjää (LKV) ja 33 laillistettua vuokrahuoneistonvälittäjää (LVV).