Artikkelikuva

Kauppakamarin teoksia jatkossa myös äänikirjoina – ensimmäisenä uudistettu Viisas pääsee vähemmällä 2.0!

Haluaisitko kuulla sametinpehmeää ääntä? Rauhallista, mutta sopivasti eteenpäin soljuvaa ja sellaista ääntä, joka kykenee kertomaan mielenkiintoisesti tärkeistä asioista. Sehän kuulostaa viihdyttävältä! Entä jos samalla oppisit vielä tehokkuutta ja elämänhallintaa? No mutta sehän kuulostaa puolestaan hyödylliseltä.

Kauppakamarin äänikirjatuotanto on varsinaisesti käynnistymässä, ja jatkossa kuulijamme saavat nauttia viihdyttävistä ja hyödyllisistä sisällöistä vaikkapa autoa tai pyörää ajaessaan ammattimaisten ääninäyttelijöiden lukemina. Jos painetun kirjan lukemiselle ei tahdo löytyä aikaa, voi vaihteeksi kokeilla kauppakamarin kustantamia äänikirjoja, joita löytyy jatkossa niin Storytelin ja BookBeatin kuin Elisan, Ellibsin, Adlibriksen ja Suomalaisen kirjakaupan valikoimista.

Sampo Sammaliston uudistettu teos Viisas pääsee vähemmällä 2.0 – 52 päivitettyä vinkkiä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään sisältää hyödyllistä tietoa ajatustyön tehostamisesta ja itsensä johtamisesta. Sammalisto antaa esimerkiksi neuvoja siihen, miten keskeytyksiä vältetään työpäivän aikana ja miten jokainen voi tehostaa työtään omalla työpisteellään. Kirjassa on myös vinkkejä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen: huomion kohteena ovat niin ravintotottumuksiin, unenlaatuun ja henkilökohtaisiin raha-asioihin liittyvät seikat. Kirjailijan tavoitteena ja sydämenasiana on antaa niin lukijoilleen kuin kuulijoilleen tietoa hyödyllisten elämäntaitojen kehittämiseen ja onnellisuuden lisäämiseen.

Antoisia kuunteluhetkiä!

Voit kuunnella Juhani ”Jusa” Rajalinin pehmeä-äänisen lukunäytteen Sammaliston kirjasta Storytelissä.

Äänikirjan kesto: 5 h 22 min.

Lue myös

Nyt loppui kurssikirjojen jonottaminen!

Opiskelijalla ja opettajalla on pääsy KauppakamariTietoon ja Ammattikirjastoon myös kotikoneelta, jos hän voi kirjautua etänä koulun verkkoon....

IT2018-sopimusehtojen verkkopalvelu on uudistettu helpottamaan yritysten arkea

IT-sopimusehtojen uudistettu verkkopalvelu on avattu. Sopimusehdot auttavat erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Löydä oma ammattikirjasi

Ajankohtaisia aiheita käsitellään esimerkiksi kirjanpidon käytännönläheisin vinkein, sosiaalisen median haltuunotto-opastuksin ja johtamisen haasteisiin vastaten. Kauppakamarin neuvonta-asiantuntijat julkaisevat...