Artikkelikuva

Kauppakamarin Helsinki 10 -ryhmän toiminta käyntiin – tavoitteena pysäyttää ydinkeskustan näivettyminen

Helsingin kaupunki on asettanut yhdessä kaupungin elinkeinoelämän edustajien kanssa Helsingin yhteistyöryhmän (HELY) ydinkeskustan elinvoiman vahvistamiseksi.

HELY-ryhmässä ovat edustettuna muun muassa Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, kaupunginkanslia, Helsingin Satama Oy sekä kauppakamari, Helsingin Yrittäjät, Kaupan Liitto ja MaRa ry. Työryhmä on asetettu valtuustokaudelle 2021–2025. HELY-ryhmässä kauppakamarin nimeämänä yritysedustajana toimii Ilmarisen johtaja Tomi Aimonen.

Kauppakamari perusti tätä työtä tukemaan yritysedustajista koostuvan Helsinki 10 -ryhmän, jonka keskeisenä tehtävänä on osallistua Helsingin keskusta-alueen yhteiskehittämiseen elinkeinoelämän tarpeiden näkökulmasta. Tavoitteena on yritys- ja palvelurakenteeltaan monipuolinen, viihtyisä ja vilkas keskusta, joka houkuttelee sekä kotimaisia että ulkomaisia kävijöitä ja toimijoita. Helsinki 10 -ryhmä sparraa, käsittelee että Helsingin kaupungin HELY-ryhmän teemoja ja muodostaa sinne yhteisiä elinkeinoelämän linjauksia sekä ottaa kantaa ajankohtaisiin keskustaan koskeviin linjauksiin.

– Yrityksille on tärkeää saada nykyistä parempi kokonaiskuva tulevien rakennus- ja liikennehankkeiden toteutuksesta ja aikataulusta, jatkuvaa tietoa Helsingin keskusta-alueen elinvoimasta ja sen muutoksista sekä tietysti saada Helsingin ydinkeskustan näivettymisen suunta kääntymään kohti elinvoimaista metropolikeskusta, linjaa Helsinki 10 -ryhmä puheenjohtaja, Lidl:n kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen.

Helsingin uusi kaupunkistrategia Kasvun paikka antaa erinomaiset raamit luoda Helsingistä kansainvälisesti kiinnostava, yrityksiä ja osaajia houkutteleva kasvun moottori, jossa elävä ydinkeskusta on olennainen kilpailu- ja menestystekijä.

– Helsingin ydinkeskustan elinvoiman palauttaminen tarvitsee nopeita ja pitkälle tulevaisuuteen katsovia toimia, joilla voidaan estää keskustan näivettyminen ja varmistaa yli 100 000 työpaikan säilyminen ydinkeskustassa. On tärkeää saada valtuuston poliittinen tahtotila jalkautettua käytäntöön ja ydinkeskustan elinvoima kasvuun, toteaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen.

Helsingin seudun kauppakamarin Helsinki 10 -ryhmän kokoonpano:

kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen (Lidl), puheenjohtaja
kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen (HOK-Elanto)
vuokrauspäällikkö Ville Laurila (Ilmarinen)
Senior Advisor Markku Hietala (Realidea Oy)
toimitusjohtaja Tero Lassila (Oy Nortecon Ab)
aluejohtaja Mika Sivula (Kesko Oyj)
toimitusjohtaja Leea Tolvas (Ylva Oy)
toimitusjohtaja Minna Kokka (Suomalainen Kirjakauppa Oy)
hankejohtaja, Senior Vice President Tapio Salo (YIT)
johtaja Markku Lahtinen (Helsingin seudun kauppakamari), sihteeri

Kauppakamarissa toimivat myös ydinkeskustan kehityksen kannalta tärkeät yhteistyöryhmät Helsingin seudun MAL-suunnittelun seurantaryhmä (puheenjohtaja, kiinteistöjohtaja Markku Linnamäki, Stockmann Oyj Abp) ja Helsingin maankäytön suunnittelun seurantaryhmä (puheenjohtaja, johtaja Tero Estovirta, eQ Varainhoito Oy).


Lisätietoja:

Tiina Pasuri, johtava asiantuntija
050 62 905, tiina.pasuri@chamber.fi

Markku Lahtinen, johtaja
050 571 3564, markku.lahtinen@chamber.fi

Lue myös

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...

Lausunto: Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnos

YLJS:n vaikutuksia on arvioitu olennaisella tavalla puutteellisesti, mikä tekee arvioinneista harhaanjohtavia. Elinvoimavaikutuksia ja liikenteellisiä vaikutuksia...

Mitä ydinkeskustan elinvoima tarkoittaa poliitikoille ja päättäjille?

Helsingin keskustan elinvoiman parantaminen on varmasti kaikkien alueen vaikutuspiirissä toimivien tavoite. Yritysten näkökulmasta yksi keskeinen...