Artikkelikuva

Laadukkaiden pysäköintipalvelujen Q-Park

Q-Park tarjoaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen liiketoiminnallisia lisäarvoja liittämällä joustavan pysäköintimahdollisuuden keskeisten palveluiden lähteisyyteen.

Laajan tuotekentän hallitseva Q-Park haluaa pysäköintipalvelujen tuottamisen lisäksi toimia operaattorina syvemmällä asiakkaiden arvoketjuissa.

– Esimerkiksi Tapiola Park -pysäköintilaitos tarjoaa Kauppakeskus AINOan yhteydessä 2 000 pysäköintipaikkaa. Olemme yhdessä kauppakeskuksen kanssa rakentaneet pysäköintipalvelun, ja siinä olemme palvelun tuottaja. Palveluihin kuuluvia asioita ovat esimerkiksi pysäköinnistä suoraan kauppakeskukseen nousevat 11 hissiä sekä keskuksesta lisätietoja tarvittaessa kertova infopistehenkilö, sanoo Q-Park Finlandin myynti- ja markkinointipäällikkö Marek Darkowski.

Tärkeän osan Q-Parkin asiakaslähtöisyydestä muodostaa kohti monitoimisuutta osoittava arvokumppanuusohjelma.

– Kumppanuusmallimme mukaisesti haluamme olla mukana ratkaisemassa yritysten pysäköintiongelmia. Lisäksi keskeisellä paikalla sijaitseva pysäköintitila sopii monelle kohderyhmälle, sillä lähistöltä löytyvät esimerkiksi kaupalliset palvelut ja majoitusratkaisut, mutta myös kulttuuritarjontaa.

Neljän ydinarvon Q-Park

Laatukumppanuuden kohdalla Marek Darkowski antaa esimerkin Q-Parkin ja Stockmannin tavaratalon yhteistyöstä.

– Stockmann halusi laajentaa keskustan tavarataloa ja muuttaa pysäköintihallin kauppaneliöiksi. Uusi Mannerheimintien alle rakennettu 600-paikkainen halli otettiin käyttöön vuonna 2009.

Q-Parkin laatukonseptin mukaan suunniteltu Stockmannin Q-Park-pysäköintihalli voittikin vuonna 2011 European Parking Award -palkinnon uusien pysäköintilaitosten kategoriassa pysäköintiä perusteena edistävien käytäntöjen ja kestävän kehityksen periaatteiden toteuttaminen.

Kaikki Q-Parkin edustamat asiakaslähtöiset arvoratkaisut toteutetaan ydinarvoilla nopeus, turvallisuus, joustavuus ja ystävällisyys.

– Asiakkaille pysäköintitilan on oltava helposti saavutettavissa, ja asioinnissa hänen ei tarvitse miettiä sisään tai ulos pääsyä. Turvallisuus merkitsee auton jättämistä pysäköintitilaan luottavaisin mielin. Asiakkaiden kohtaamat ongelmat voidaan pääosin ratkaista etänä, mutta Q-Parkin edustajat palvelevat tiloissa asiakkaita joustavasti ja ystävällisesti, syventää Darkowski.

Kymmeniä pysäköintialueita, kymmeniätuhansia paikkoja

Marek Darkowski kertoo Q-Parkin kehittävän toimintaansa aktiivisesti asiakaspalautteiden avulla.

– Nostamme palautteista asioita osaksi toimintaamme. Esimerkiksi kysyttäessä tiettyä pysäköintialan tuotetta pyrimme mahdollisuuksien mukaan kehittämään tuotteen vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin.

Liikenteellisesti kaupunkialueiden nykyaikaiset haasteet kohdentuvat ruuhkien lisäksi myös joustavaan ja järkevään pysäköintiin.

– Autoilijalle olisi optimaalisinta päästä sisään pysäköintihalliin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kuten Ruoholahdessa, noin kilometri ennen varsinaista pysäköintitilaa. Kaupunkialueella pitäisi myös olla enemmän opasteita kohti pysäköintihalleja, sillä kadunvarrelta pitäisi pystyä helposti löytämään reitti pysäköintihalliin, pohtii Darkowski.

Pysäköinnin hyvin perinteisen mallin muodostavat pysäköintihalli, pysäköintilipun otto sisäänajon yhteydessä, maksaminen ja ulos ajaminen. Eräs mittavista nykyisyyden haasteista on kuitenkin digitaalisuus, johon Q-Parkin vastaa pysäköintiapplikaatiolla.

– Q-Parkin Taskuparkki -sovelluksen avulla autoilija voi Taskuparkki-alueelta valita käyttöönsä juuri haluamansa alueen. Sovelluksessa pysäköintialueen puomijärjestelmä keskustelee applikaation kanssa ja käynnistää pysäköinnin. Helsingissä on noin 50 Q-Parkin hallinnoimaa pysäköintialuetta, joissa on kymmeniä tuhansia paikkoja. Digitaalisuuden osalta haluamme tuottaa yhden yksittäisen tavan maksaa pysäköinnistä, päättää Darkowski haastattelun.

 

 

YHTEYSTIEDOT

Q-Park Finland Oy
Kuortaneenkatu 7, 6 krs.
00520 Helsinki

020 781 2400
info@q-park.fi

Laadukkaiden pysäköintipalvelujen Q-Park 1

Lue myös

Ydinkeskustaan haettava tasapaino liikenteelle ja kävelyalueille – teemajuttu Kauppakamarilehti 3/2023

Helsingin ydinkeskustan kävelyalueiden laajentaminen sopii yrityksille, jos liikenteen sujuvuus turvataan. Avuksi...

Mitä ydinkeskustan elinvoima tarkoittaa poliitikoille ja päättäjille?

Helsingin keskustan elinvoiman parantaminen on varmasti kaikkien alueen vaikutuspiirissä toimivien tavoite. Yritysten näkökulmasta yksi keskeinen...

Julkishallinnon kilpailutuksiin tarvitaan tasavertaisuutta

Käytän esimerkkinä kielipalvelualaa, jota tunnen parhaiten ja jonka hankinnoissa on kyse vuosittain miljoonaluokan sopimuksista. Kielellinen tasavertaisuus, laadun...