Artikkelikuva

Maailmantalous haastaa päättäjät

Maailmantalouden näkymiä varjostaa poikkeuksellisen monta epävarmuustekijää.

Kauppasota, Kiinan kasvun hidastuminen, poliittiset sotkut Yhdysvalloissa, Brexit, Ranskan keltaliivit, Saksan autoteollisuuden ongelmat ja Italian populistien riskialtis politiikka. Lista on miltei loputon ja talouspoliittista epävarmuutta kuvaavat indeksit ovat ennätystasolla monissa maissa.

Epävarmuus heijastuu negatiivisesti yritysten investointipäätöksiin. Kun tulevasta on mahdotonta muodostaa kuvaa, investointeja päätetään lykätä tai jopa peruuttaa. Heikosta investointikehityksestä kertoo todennäköisesti se, että teollisuuden näkymät ovat jo heikentyneet laajalti ja maailman­kaupan kasvu painui vuoden 2018 puolella pakkasen puolelle.

Täytyy olla poikkeuksellisen optimistinen luonne, jos uskoo kaikkien epävarmuustekijöiden katoa­van horisontista kevään aikana ja näkymien kirkastuvan nopeasti. Pikemminkin kannattaa muistaa, että esimerkiksi USA:n ja Kiinan välisen kauppasodan taustalla olevat syyt ovat juurtuneet syvään. Vaikka maiden presidentit allekirjoittaisivatkin sopimuksen, sen sisältö uhkaa jäädä torsoksi ja epävarmuus tulevasta toimintaympäristöstä tulee jatkumaan.

Myös Kiinan mahdollisten elvytystoimien teho jää aiempia suhdannevaihteluita pienemmäksi suuresta velkataakasta johtuen, eikä Brexitistä tahdo tulla valmista. Kaiken kukkuraksi eurovaalien lähestyminen jarruttaa rakenneuudistusten tekoa Suomen tärkeimmällä vientimarkkina-alueella.

Näin ollen Suomi kulkee kohti kevään vaaleja hyvin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. Lyhyen nousukauden jälkeen näyttää siltä, että Suomen uusi hallitus ja eduskunta tulevat aloittamaan työnsä taloustilanteessa, joka on viime vuosia paljon heikompi.

Se tarkoittaa, että päättäjiltä vaaditaan ketteryyttä ja kykyä sopeutua erittäin nopeasti muuttuvaan ympäristöön.

Kun kasvu vaimenee, kilpailu kovenee. Kilpailla voi sekä hinnalla että laadulla, ja molemmista on pidettävä huolta.

Kannustimet tulevaisuuden tekemiseen on oltava kunnossa – niin työntekijöillä kuin yrittäjillä. Haastava ympäristö lisää vaatimuksia myös aktiiviseen vaikuttamiseen kansainvälisillä foorumeilla. Pienenkin maan viesti on tärkeä, kun puolustetaan vapaakaupan periaatteita ja uudistetaan euroalueen rakenteita.

Tuuli Koivu

Maailmantalous haastaa päättäjät 1
Tuuli Koivu, pääekonomisti, Nordea

 

Lue myös

Mitä ydinkeskustan elinvoima tarkoittaa poliitikoille ja päättäjille?

Helsingin keskustan elinvoiman parantaminen on varmasti kaikkien alueen vaikutuspiirissä toimivien tavoite. Yritysten näkökulmasta yksi keskeinen...

Mielipidekirjoitus: ydinkeskustan näivettyminen on pitkäaikaisen kehityksen tulos

Näyttää siltä, että helsinkiläiset päättäjät eivät osaa kuunnella. Kokonaiskuva keskustan vetovoimaisuudesta on hukassa.

Helsingin seutu tähtää Pohjoismaiden piikkipaikalle

Elävä ydinkeskusta ja keskustatunnelit, viihtyisät asunalueet ja satsaukset elämänlaatuun, kansainvälisten opiskelijoiden integrointi työelämään, sujuvat prosessit maahanmuuttoon ja...