Vuoden 2020 johtaja on helsinkiläisen pilvipalvelutalo Cloud2 Oy:n toimitusjohtaja Henri Grönlund.

Vuoden johtaja panostaa ihmisiin ja yrityskulttuuriin

Vuoden 2020 johtaja on helsinkiläisen pilvipalvelutalo Cloud2 Oy:n toimitusjohtaja Henri Grönlund. Valinta julkisetettiin Johtamisen ajankohtaispäivässä Helsingin seudun kauppakamarissa 3.11.2020.

Palkittavista ehdokkaista sai antaa syksyn mittaan ehdotuksia ja perusteluja Kauppakamarin verkkosivujen kautta. Perustelukommenteissa Henri Grönlundia kuvattiin johtajaksi, joka luotsaa joukkojaan intohimolla, asettaa henkilöstön hyvinvoinnin etusijalle ja on esikuva myös muille esimiehille.

Grönlundille palkinto oli iso ja iloinen yllätys.

HelsinkiCloud2 on pilvipalvelutalo, jonka kumppaneihin lukeutuvat muun muassa Google Cloud Platform, Amazon Web Services, Citrix, Microsoft Azure ja Nutanix. Yhtiön liikevaihto on noin 4,3 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 30 henkilöä.

– Palkinto lämmittää erityisen paljon siksi, että ilmianto oli tullut henkilöstöltämme. Tässä ilmapiirissä on hyvä jatkaa, hän kiitteli tiedon selvittyä.


Johtaja on mahdollistaja

Vuoden johtaja kertoo painottavansa esimiehenä yksilöllistä ihmisjohtamista ja vahvaa yrityskulttuuria. Olen pyrkinyt olemaan mahdollistaja. Pystymme kaikki käsittämättömiin sankaritekoihin kunhan meihin uskotaan ja saamme vastuuta, Grönlund vakuuttaa.

Koronakriisin keskellä johtajalta on hänen mielestään vaadittu kykyä uudistua ja reagoida nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön.

– Samalla on varmistettava yrityksen vakavaraisuus ja henkilöstön hyvinvointi. Nyt tarvitaan hyvää johtamista tarvitaan – ja tulevaisuudessa entistäkin enemmän, palkittu johtaja tähdentää.

Entä mikä olisi neuvosi niille, jotka miettivät esimiehen tai johtajan uraa?

– Nykyaikainen johtaminen on enemmän antamista ja sitä, että tekee muiden menestymisestä mahdollista. Toki sisällä pitää olla palo tuloksen tekemiseen. Kannattaa myös miettiä omia vahvuuksiaan: miten niitä voi parhaiten hyödyntää, jotta koko henkilöstö uskoo ja haluaa yrityksen menestyvän.

Kaksi muuta finalistia olivat Marko Orpana Rauhala-yhtiöistä Seinäjoelta ja Tanja Paassilta Lounais-Hämeen koulutuskeskuksesta Forssasta.

Työllä on oltava tarkoitus

Johtamisen haasteita puhuneen Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan kuluva vuosi on tiennyt monessa organisaatiossa huimaa digi- ja kulttuuriloikkaa.

Alkanut muutos tuo myös johtamiseen aivan uudenlaisia haasteita, sillä tuotannon digitalisoituessa ja ajattelun automatisoituessa perinteiset työtehtävät muuttuvat entistä luovemmiksi. Samalla työntekijöillä on oltava mahdollisuus toteuttaa työssään myös omassa elämässä tärkeitä päämääriä.

– Jatkossa halutaan tehdä työtä, jossa viihdytään ja jolla on jokin todellinen tarkoitus. Kun tämä yhtälö toteutuu, kohenee myös tuottavuus, Romakkaniemi tähdensi.

Johtajalta onnistuminen edellyttää sitä, että opettelee johtamaan ensin itseään ja asettamaan selkeitä päämääriä. Seuraavana askeleena on kerätä ympärilleen itseään osaavampia ja pätevämpiä ihmisiä.

– Monille tämä voi olla vaikea ja vaativa itsetuntoharjoitus, Romakkaniemi muistutti.

Hyvä johtaja saa muut onnistumaan

Kolmantena ”prinsiippinä” Romakkaniemi painotti yhdessä rakennetun strategian ja yhdessä asetettujen päämäärien tärkeyttä. Tässäkin johtajan on osattava jättäytyä sopivasti taka-alalle ja annettava henkilöstölle aito mahdollisuus vaikuttaa.

– Sen jälkeen annat vain itseäsi pätevämpien ihmisten toteuttaa yhdessä sovittuja tavoitteita. Itsellesi jää lähinnä mentorin rooli eli motivoit, annat palautetta ja monitoroit kokonaisuutta, mutta et mikromanageeraa, Romakkaniemi opasti.

– Johtaja on tietotyössä ja luovassa työympäristössä palvelija, joka saa toiset onnistumaan ja menestymään sekä antaa mahdollisuuden kokeilla. Samalla hän kantaa vastuun virheistä ja heittäytyy henkilöstön puolesta myös luotien eteen, hän lisäsi.

Johtamisen ajankohtaispäivän teemoja

Helsingin seudun kauppakamarin Johtamisen ajankohtaispäivän muita teemoja olivat muun muassa kriisit, humaani johtaminen ja voiton maksimointi, strategian jalkauttaminen sekä sinnikkyyden merkitys onnistumisessa.

Seminaaripäivän puhujina olivat muun muassa Sami Itani Adeccosta, Jesse Maula Avidlystä sekä Erja Sankari Nokiasta. Juontamisesta vastasi lennokkaaseen tyyliin Peter Nyman.
Teemapäivää oli mahdollisuus seurata myös nettistriimauksena.

Lue myös:
Edellinen artikkeli Monimuotoisuus pörssiyhtiöiden johdossa toteutuu vaihtelevasti – Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsaus Seuraava artikkeli Covid-19 pandemian vaikutukset eurooppalaisten yritysten toimitusketjuihin – vastaa komission kyselyyn