Artikkelikuva

Kaupunkien kehittäminen hallitusohjelmaan

Parin viikon kuluttua valittava uusi eduskunta tekee merkittäviä päätöksiä Helsingin seudun tulevaisuudesta. Helsingin seudun kasvu on nyt vahvaa ja vie eteenpäin koko maan taloutta, kunhan askelmerkit sovitetaan yhteen valtion ja seudun kesken. Tämä edellyttää sekä valtakunnan että seudun omilta päätöksentekijöiltä yhteistä näkemystä suurista investoinneista ja tärkeistä kehityshankkeista.

Yritysten kannalta on erityisen tärkeää, että seudun infrastruktuuria kehitetään logistisen tehokkuuden parantamiseksi ja henkilöliikenteen sujuvoittamiseksi. Alkavalla vaalikaudella päätetään historian ensimmäisestä valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta, jossa asetetaan puitteet infran kehittämiselle 12 vuoden ajaksi. Yhtä vaalikautta pidempää suunnitelmaa tarvitaan, jotta niin julkisten kuin yritystenkin investointien toteuttamiseen voidaan luoda ennakoitavuutta. Toimivat liikenneyhteydet ovat tärkein yritysten sijoit­tautumiseen vaikuttava tekijä.

Helsingin seudun täytyykin olla valppaana liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelussa. Seudun uudet raide- ja tieliikennehankkeet luovat kilpailukykyä koko maan yritystoiminnalle ja niitä täytyy osata edistää valtakunnan ohjelmassa. Samalla seudun omat suunnitelmat täytyy sovittaa yhteen niin, että ne palvelevat koko maan yhteyksien kehittämistä. Tässä on vielä paljon oppimista. Päättyvällä vaalikaudella liikennettä koskeviin valtion ja kaupunkien erimielisyyksiin on jopa jouduttu hakemaan ratkaisuja oikeusistuimista.

Työvoiman saannin kannalta on tärkeää yllä­pitää hyvää asuntotuotannon tasoa myös tulevaisuudessa. Päättyvällä vaalikaudella on vihdoin päästy väestökehitystä vastaavaan asuntotuotantoon, mistä pitää pystyä huolehtimaan jatkossakin. Samalla maankäytön sääntelyä on kehitettävä niin, että päätöksenteko uusista hankkeista olisi nykyistä nopeampaa ja taloudellisesti edullisempaa. Tähän tarvitaan sekä valtion että kuntien tehokkaita toimia. Työ on saatu viime vuosina alkuun, mutta tulokset ovat jääneet vielä puolitiehen.

Kaupunkiseutujen merkitys niin osaamisen kuin hyvinvoinninkin kasvun kehtoina tunnustetaan nykyään laajasti. Kaupunkien kehittäminen on aika saada myös tulevan hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi.

Uudet raide- ja tieliikennehankkeet luovat kilpailukykyä koko maan yritystoiminnalle.

Lue myös

Lausunto: Luonnos Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmaksi 2024 (AM-ohjelma)

Helsingin kaupunginkanslia on pyytänyt kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta Helsingin asumisen ja siihen...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...

Työvoiman veto- ja pitovoima puhutti kuutoskaupunkien tapaamisessa

Kansainvälisen työvoiman houkuttelu ja kotouttaminen nousivat koulutuksen ohella kärkiaiheeksi, kun kauppakamarit tapasivat kuutoskaupunkien päättäjät.