Etelä-Suomen Median Karri Kannala: Veronkorotukset kannattaa nyt unohtaa

Etelä-Suomen Median Karri Kannala: Veronkorotukset kannattaa nyt unohtaa

Koronakriisistä toipuminen edellyttää kulutuksen elpymistä. Sitä ei saa nyt tappaa veronkorotuksilla.

Koronakriisin aikana tiedonvälityksen ja faktapohjaisen tiedon tarve on kasvanut valtavasti. Kaupalliselle medialle tilanne on kuitenkin vaikea, sillä samaan aikaan mainostulot ovat romahtaneet.

– Mediayhtiöillä on tahtoa ja velvollisuuskin pitää yllä tiedonvälitystä kaikkina aikoina. Nyt tilanne on kuitenkin niin haastava, että ala tarvitsee kipeästi tukea, Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja ja Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala sanoo. Keskisuomalainen-konserniin kuuluva yritys julkaisee muun muassa sanoma- ja kaupunkilehtiä Uudellamaalla.

Hallituksen lupaama kustannustuki kriisistä kärsineille yrityksille on Kannalan mielestä oikeansuuntainen avaus. Hän kaipaa kuitenkin erillistä mediatukea, jossa kyseeseen voisi tulla suora palkkatuki tai arvonlisäverokannan tilapäinen alentaminen.

– Muissa Pohjoismaissa mediatuki oli jo ennen kriisiä aivan eri tasolla kuin Suomessa. Koronakriisin puhjettua verrokkimaat ovat rakentaneet nopeasti erilliset tukipaketit, kun meillä niitä vasta pohditaan.

Veronkorotukset hyydyttäisivät kulutuksen

Yhteiskunnan turvallinen avautuminen on Kannalan mielestä kaiken lähtökohta päästä eteenpäin. Hallituksen on oltava tässä aktiivinen, mutta myös kansalaisilta vaaditaan vastuullisuutta esimerkiksi varoetäisyyksissä ja hygieniassa.

– Suurin huoleni on, että virus lähtee taas leviämään vauhdilla, jos ihmiset alkavat liikkua liian huolettomasti ja turtuvat varotoimiin. Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa loppukesästä tai syksystä joudutaan asettamaan taas uusia ja entistä tiukempia rajoitteita.

Oleellista talouden toipumiselle on kulutuksen elpyminen. Kannala huomauttaa, että lomautusten ja irtisanomisten myötä monen suomalaisen ostovoima heikkenee.

– Siksi on äärimmäisen tärkeää, ettei verotusta lähdetä tässä tilanteessa kiristämään niiltä, joilla työpaikka säilyy.

Veronkiristykset olisivat myrkkyä kulutukselle.

Hallitukselta Kannala toivoo selkeitä linjauksia ja näkymää tulevaan. Tämä vahvistaisi kuluttajien ohella myös yritysten luottamusta, mikä on edellytys uusille investoinneille.

Koronakriisin myönteinen puoli Kannalan mielestä on, että Suomi ottaa nyt kertaheitolla ison digiloikan sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

– Olisi toivottavaa, että nyt opitut uudet ja entistä tehokkaammat toimintamallit jäisivät soveltuvilta osin arkeen pysyvästi. Jos työnteon intensiteetti saadaan säilymään edes lähellä tätä tasoa, niin aivan varmasti Suomi pärjää uudessakin normaalissa.

Lue myös

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

1. Ulkomaalaislain muutosehdotuksessa esitetyt suoja-ajat työntekijöiden työttömäksi jäämisen yhteydessä ovat liian...

Tutustu kaikkiin kansainvälistymispalveluihimme – me autamme

Autamme yritystäsi monin tavoin kansainvälisyysasioissa​ Työsuhdeneuvonta​ ja kansainväliseen työvoimaan liittyvä neuvonta (IHH)​ Meiltä saat nopeasti...

Saunarekka kuljetti Käärijän Euroviisuihin – väliaikaiseen vientiin hyödynnettiin ATA carnet’ia

Saunarekan viennissä käytettiin kauppakamareiden myöntämää ATA carnet’ia. ATA carnet on kansainvälinen...