Artikkelikuva

Kauppakamari on mukana Diakonissalaitoksen Syy elää -joulukampanjassa

Joulutervehdysten sijaan kauppakamari tukee tänä vuonna Diakonissalaitoksen kampanjaa nuorten hyväksi. Syrjään jääneet nuoret tarvitsevat apuamme.

Suomessa on kymmeniä tuhansia nuoria, jotka ovat jääneet syrjään koulu- ja työelämästä. Noin 160 000 nuorta on suuressa vaarassa syrjäytyä, jopa 70 000 nuorta on jo syrjäytynyt ja yli 2 000 nuorta jää vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle, useimmat mielenterveysongelmien ja käytöshäiriöiden takia.

Syrjään jäämisen syyt ovat moninaiset.

Nuoret kamppailevat esimerkiksi yksinäisyyden, mielenterveysongelmien, päihteiden, rahapulmien, asunnottomuuden, perheongelmien tai koulukiusaamisen kanssa. Usein ongelmia on kasautunut nuoren harteille – joskus niin paljon, että syy elää katoaa. Mutta me tiedämme, että toivoa on.

Siksi Helsingin Diakonissalaitos on käynnistänyt Syy elää -joulukampanjan nuorten tukemiseksi.

Helsingin seudun kauppakamari tukee joulutervehdysten sijaan Helsingin Diakonissalaitoksen joulukampanjaa.

 

Katso video

Lahjoita

Keräyslupa 

 


Diakonissalaitoksen Vamos on tukenut koulu- ja työelämästä syrjään jääneitä, 16-29-vuotiaita nuoria jo kymmenen vuotta. Lähes 10 000 nuorta on ollut mukana Vamoksessa, ja toiminta on laajentunut seitsemälle paikkakunnalle (Espoo, Helsinki, Kuopio, Lahti, Oulu, Rovaniemi, Turku).

Vamoksesta nuori saa rinnalleen turvallisen ammattilaisen, jolla on aikaa tutustua nuoreen ja vastata tämän tarpeisiin. Tukea saa niin arkeen kuin tulevaisuuden suunnitteluun. Kun nuoren hyvinvointi kohenee, tulevaisuus alkaa näyttää valoisammalta ja toiveikkaalta: syy elää löytyy. Lopulta etsimme tälle tien takaisin kouluun tai töihin.

 

Vamos tekee vaikutuksen!

Vuonna 2017 palvelun päättäneistä nuorista:

  • yli 50 % kiinnittyi kouluun tai töihin Vamoksessa olonsa aikana
  • 87 % koki elämänsä muuttuneen parempaan
  • 80 % uskoo asioidensa olevan paremmin tulevaisuudessa
  •  79 % koki psyykkisen hyvinvointinsa parantuneen.

Vamos-palveluden vaikuttavuusanalytiikan mukaan vuonna 2017 nuorten kiinnittyminen kouluun ja työhön tuottaa jopa 7,8 miljoonan euron vuosittaisen kokonaisvaikutuksen julkiseen talouteen ensimmäisen viiden vuoden aikana. Vaikutukset kansantuloon työuran aikana nousevat yli 130 miljoonaan euroon 384 jatkopoluille siirtyneen nuoren osalta.

Diakonissalaitoksen Amigosta nuori saa vapaaehtoisen mentorin. Mentori tapaa ja tukee nuorta vuoden ajan. Amigon työntekijät etsivät jokaiselle nuorelle mahdollisimman sopivan mentorin ja ovat parin tukena koko vuoden ajan. Yhteensä mentoripareja on kohtautettu jo yli 400.

Tänä keväänä julkaistun selvityksen mukaan mentorin tuki vähentää nuoren yksinäisyyttä, parantaa itseluottamusta, kohentaa hyvinvointia ja rohkaisee sosiaalisissa suhteissa.

Kauppakamari on mukana Diakonissalaitoksen Syy elää -joulukampanjajassa

Lue myös

Päivitetty 17.12.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

Pääkaupunkieutu elää uusista osaajista

Suomen taloustaivaalle on koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä uinut synkkiä suhdannepilviä, jotka varjostavat myös pääkaupunkiseudun tulevaisuudennäkymiä. Aalto-yliopiston...

Maahanmuutto ja jengit kuumensivat keskustelua MetropoliAreenalla

MetropoliAreena-vaalipaneelissa kauppakeskus Triplassa olivat tällä kertaa 14.3.2023 mukana Anders Adlercreutz (rkp.), Joel Harkimo (liik.), Mari...