Artikkelikuva

Digitaloushanketta kiihdytettävä, verottajan tiedot laajempaan käyttöön – Yrityksissä ideoita raportointivelvollisuuksien keventämiseksi

Helsingin seudun kauppakamari esittää viranomaisten digitaloushankkeen kiihdyttämistä ja sen rahoituksen varmistamista myös vuoden 2025 jälkeen. ”Digitaloushankkeessa tulisi priorisoida tilinpäätöstietojen hyväksikäyttöä viranomaisten toiminnassa, jolloin turhan raportoinnin vähentymisen säästöt yrityksissä olisivat merkittäviä”, esittää Helsingin seudun kauppakamarin yritysneuvontayksikön johtaja Marko Silén. Helsingin seudun kauppakamari pyysi jäsenyrityksiltään ehdotuksia raportointivelvollisuuksien keventämiseksi. Eniten ehdotuksia tuli verottajalle raportoitavien tietojen edelleen toimittamisesta muille viranomaisille. Helsingin seudun kauppakamarin jäsenkyselyyn vastanneista 152 yrityksestä yli puolet kertoi toistuvasti raportoivansa eri viranomaisille samaa tietoa samasta yrityksestä.

Yritykset ehdottivat esimerkiksi verottajalle tehtävien arvonlisäveroilmoitusten yhdistämistä niin, että sama tieto menisi myös Tilastokeskukselle. Lisäksi yritykset ehdottavat osakastietojen ja osinkotietojen ilmoittamista vain kerran veroilmoituksella, josta tiedot voitaisiin jakaa muille viranomaisille. Myös tullin ja verottajan yhteistyötä kaivataan.

Helsingin seudun kauppakamarin jäsenkyselyyn vastanneista yrityksestä 58 prosenttia kertoi toistuvasti raportoivansa eri viranomaisille samaa tietoa samasta yrityksestä – eli jo kerran raportoitua tietoa.

Suurin osa (89 %) kyselyyn vastanneista yrityksistä oli sitä mieltä, että yrityksen viranomaisille annettavat tiedot pitäisi voida antaa yhdellä ilmoituksella.

”Koko kansantalouden etu on, että yritykset käyttävät aikansa tuottavan liiketoiminnan kasvattamiseen”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin yritysneuvontayksikön johtaja Marko Silén.

Paljon työllistävistä raporteista mainittiin Tilastokeskuksen, Verohallinnon ja Finanssivalvonnan raportit sekä urakkatietoraportit. Myös tulorekisterin tietoja tunnutaan alihyödynnettävän.

Yritysten toiveen toteuttaminen tilinpäätöstietojen laajasta hyödyntämisestä edellyttäisi viranomaisten niin sanotun digitaloushankkeen (Real Time Economy) kiihdyttämistä ja sen rahoituksen varmistamista vuoden 2025 jälkeen.

”Digitaloushankkeessa tulisi priorisoida tilinpäätöstietojen hyväksikäyttöä viranomaisten toiminnassa, jolloin turhan raportoinnin vähentymisen säästöt yrityksissä olisivat merkittäviä”, sanoo Silén.

Avoimessa vastauksessa yritys toteaa muun muassa näin:

”Tilinpäätöstietoja raportoidaan verottajalle, PRH:lle, Tilastokeskukseen ja luottolaitoksille. Nämä voisi hoitaa siten, että verottajalle menisi tieto, josta muut hakevat tarvitsemansa tiedon ja pyytäisivät yrityksiltä vain ne lisätiedot, jotka eivät käy ilmi verottajan yritys- ja henkilöstön tiedoista. Työttömyyskassat vaativat työläitä selvityksiä henkilöiden työtuloista ja työpäivistä osa-aikaisista työntekijöistä, jotka voisi saada tulorekisteristä.”

Näin jäsenkysely tehtiin

Helsingin seudun kauppakamarin jäsenkyselyyn vastasi 152 yritystä ja se kohdistettiin jäsenyritysten taloushallinnon tehtävissä oleville. Kysely tehtiin aikavälillä 12.6.–8.7.2024. 

Helsingin seudun kauppakamarilla on noin 7 000 jäsentä. Helsingin seudun kauppakamarin toiminta-alue kattaa 21 kuntaa Uudenmaan alueella. 

Lisätiedot:

Marko Silén, yritysneuvontayksikön johtaja, Helsingin seudun kauppakamari, marko.silen@helsinki.chamber.fi, +358 358 50 571 3564

Heini Larros, viestintäjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari, heini.larros@helsinki.chamber.fu, +358 40 526 97 28

Yritysten hallinnollisen taakan keventäminen -julkaisu osoitteessa helsinki.chamber.fi keskiviikkona 9.10. kello 8.00

Tästä julkaisuun: https://helsinki.chamber.fi/wp-content/uploads/2024/10/yritysten-hallinnollisen-taakan-keventaminen.pdf

Lue myös

Neuvontapalvelut: Seksuaalinen suuntautuminen, etnisyys, sormenjälkitunnisteet – mitä tietoa työnantaja saa kerätä ja miten?

Yleistä työnantajan tietojenkeruuoikeudesta Työntekijän henkilötietojen suojaamisesta säädetään laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004)....

Haaga-Helia julkaisi Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! -yritysoppaan

Tutkimusten mukaan isot yritykset hyötyvät tekoälyteknologioista eniten, kun taas pienet ja keskisuuret yritykset kokevat tekoälyn...