Brändikäsikirjan julkkarit kauppakamarissa, 4.9.2020. Kirjan kirjoittaja Pekka Ruokolainen.

Yrityksen brändistä merkityksellinen ensin omalle porukalle

Pekka Ruokolainen on julkaissut käytännönläheisen Brändikäsikirjan, joka antaa yrityksille valmiudet rakentaa omaa yritysbrändiään menestyksekkääksi ja muista yrityksistä erottuvaksi. Lähtökohtana on, että yrityksen henkilöstö osallistuu brändin kehittämiseen ja oppii ymmärtämään, miten brändi toimii ja mihin kaikkeen se on kosketuksissa.

Kauppakamarin Kustannuksen Brändikäsikirjassa on osa pitkäaikaisen mainonnan suunnittelija Pekka Ruokolaisen työstä ja kokemuksesta saatettu selkeästi ja johdonmukaisesti yksien kansien väliin. Yritysbrändistä puhutaan ja sen merkityksistä kohistaan, mutta ani harva lopulta osaa selkeästi määritellä, mitä kaikkea brändiin ja sen merkitykseen yritykselle sisältyy. Ruokolaisen teos on käytännönläheinen, runsain esimerkein varustettu kirja, josta on apua, kun halutaan oppia asia hyvin, syvällisesti ja selkeällä menetelmällä.

Ruokolainen on kehittänyt Brändin kirkastus -työkalun, jonka avulla yrityksissä voidaan kehittää yrityksen brändiä ja auttaa henkilöstöä sisäistämään kaikki se, mihin kaikkeen ja kaikkialle brändi on kosketuksissa. Tavoitteena on, että henkilöstö näkee itsensä osana brändiä ja ymmärtää, miten se voi olla mukana vaikuttamassa siihen, mitä yritys haluaa olla ja näkyä esimerkiksi asiakkailleen. Johdon on taas ymmärrettävä, että brändin hyvin sisäistäneistä työntekijöistä tulee motivoituneita ihmisiä, joille niin sanottu työntekijälähettiläisyys on kunnia asia.

– Brändin hyödyt oikein ja monipuolisesti oivallettuna ovat kiistattomat, sanoo Pekka Ruokolainen aivan kirjanjulkistamisensa kynnyksellä.

Erilaisia brändin kehittämiseen liittyviä työpajoja Ruokolainen on vetänyt jo pitkään, ja hänen yrityksensä Happy Branding Company on tehnyt mainonnan ja markkinoinnin suunnittelua eri yrityksille jo pitkään.

– Haluan auttaa asiakkaitani ja yrityksiä näkemään oman yrityksensä mahdollisuudet laajemmin, hän sanoo.

Ruokolainen täsmentää, että korona-aikana vahvistuu brändien merkitys, koska yrityksissä on nyt mietittävä, mihin ne haluavat toiminnassaan keskittyä ja mitä ne haluavat omissa ja asiakkaiden silmissä olla.

Mihinkään ylimääräiseen ja toissijaiseen ei välttämättä ole aikaa ja resursseja, vaan kaikessa toiminnassa on löydettävä mahdollisimman vaivattomasti selkeä toimintatapa.

– Brändin kirkastus -työkalu auttaa yrityksiä selkiyttämään tämän toiminta-ajatuksen ja määrittämään fokuksen sekä suunnan, johon ollaan menossa. Korona on varmasti heikentänyt yritysten toimintakykyä monessa mielessä, ja yritykset joutuvat ehkä tekemään selkeämmin valintoja, joissa muun muassa brändiajattelusta ja brändin terävöittämisestä on hyötyä, hän sanoo loppuun.

Kirjajulkkari: Brändikäsikirja

Ruokolaisen kirjan julkistamistilaisuutta vietetään kauppakamarilla perjantaina 4. syyskuuta klo 9.00.


Tilaisuuteen voi ilmoittautua joko paikan päälle tai striimiin. Striimiä seuraavilla on mahdollisuus esittää tilaisuudessa kysymyksiä chatin kautta.

Ilmoittaudu mukaan Brändikäsikirjan julkaistamistilaisuuteen

Tilaisuudessa kuullaan Pekka Ruokolaisen puheenvuoro, jossa hän kertoo, mikä tekee yritysbrändistä vetovoimaisen. Lisäksi aihetta käsittelevässä paneelissa keskustelevat toiminnanjohtaja Sanna Laakkio MARK Suomen Markkinointiliitto ry:stä ja yrittäjä, konsultti, tietokirjailija Markku Vierula Vierula Consulting Oy:stä ja content manager Timo Vennonen Helsinki Blinkistä.


 

Tutustu Brändikäsikirjaan

Brändikäsikirjaa on saatavana myös e-kirjana BookBeatilta, Storytelilta, Nextorylta, Elisalta, Ellibsiltä ja KauppakamariTiedon Ammattikirjastosta.

Lue myös

Kehityskatse asukkaisiin ja tavaravirtoihin

Keskustatunneli, kehäteiden kunto ja kapasiteetti, sisääntuloväylät ja sujuvat yhteydet satamiin ja lento­kentälle, kävelykadut ja bulevardit sekä raideliikenne­hankkeet....

Pimeän yli – hae yhteyttä ihmisiin

Kirsi Piha kirjoitti yhdessä Hannu Mäkelän kanssa kirjan, joka koostuu heidän toisilleen kirjoittamista kirjeistä pimeän yli eli...

Mistä toimitusjohtaja – tai kuka tahansa työntekijä tai asiantuntija – voi tarkastaa tiedon oikeellisuuden?

Moni pähkäileekin, mistä löytää oikean ja viimeisimmän tiedon, kun lainsäädäntö muuttuu...