Artikkelikuva

KASVATA VAIKUTUSVALTAASI – vahvan vaikuttamisen opas

Kiinnostaisiko sinua tietää, kuinka meidän on mahdollista vaikuttaa ja saada ihmiset toimimaan sovitulla tavalla? Tule kuulemaan Kasvata vaikutusvaltaasi -kirjan julkistamistilaisuuteen pe 12.2, kun kolme viestinnän asiantuntijaa ja valmentajaa kertovat vahvoista vaikuttamisen keinoista käytännön työelämässä.

Nykyään töitä tehdään yhä useammin yhteistyössä ilman aseman tuomaa valtaa. Yhteisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kykyä vaikuttaa myönteisesti muihin ihmisiin.

Vaikuttaminen on vallankäyttöä, ja näitä taitoja me kaikki tarvitsemme. Vaikuttamalla myönteisesti toisiin ihmiset edistävät hyvää yhteistyötä ja tavoitteiden saavuttamista. Parhaimmillaan vuorovaikutus on yhteistä ajattelua, joka parantaa päätösten laatua. 

Kasvata vaikutusvaltaasi -kirja on läpivalaisu vaikuttamiseen yksilön, tiimin ja työyhteisön näkökulmasta. Se keskittyy tavoitteellisiin tilanteisiin, joissa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Vaikka kirja kuvaa erityisesti vaikuttamista työyhteisöissä, monet lainalaisuudet pätevät muuallakin, kuten kotona ja harrastuksissa.

Teos tarjoaa lukuisia esimerkkejä ja käytännön työkaluja ihmisille, joiden on työssään vaikutettava muihin. Se auttaa johtajia, esimiehiä, tiimin- ja projektinvetäjiä sekä asiantuntijoita, jotka haluavat kehittyä vaikuttamisen taidoissa. Kirja sisältää kirjoittajien kehittämän vahvan vaikuttamisen mallin sekä runsaasti ohjeita ja käytännön esimerkkejä.

Kirjan kirjoittajat Heikki Kankaanpää, Heikki Laakso ja Sini Vikkula ovat kaikki viestinnän valmentajia, joilla on pitkä kokemus työyhteisöviestinnän kehittämisestä erilaisissa organisaatioissa.

Tervetuloa Kasvata vaikutusvaltaasi –kirjan julkistamistilaisuuteen pe 12.2. klo 14.00–15.30 kauppakamarille Koulutustila Metropoliin (Kalevankatu 12, 2. krs). Ilmoittautuminen kustannus@helsinki.chamber.fi

Voit ilmoittautua myös mukaan seuraamaan tilaisuutta striiminä.

Lisätiedot: kirjasta: https://www.kauppakamarikauppa.fi/kasvata-vaikutusvaltaasi-vahvan-vaikuttamisen-opas.html

ja julkistamistilaisuudesta: https://www.kauppakamarikauppa.fi/kasvata-vaikutusvaltaasi-kirjan-julkistamistilaisuus-12-2-2021.html

Lue myös

Tappamista tehokkaampaa – miten mieleesi vaikutetaan

Ukrainan sota on jälleen kerran tuonut esille informaatiovaikuttamisen keskeisyyden sodankäynnin osana. Taitava sanan miekka uppoaa syvälle mieleemme,...

Informaatiosotaa käydään keskeytymättä joka päivä 

Informaatiosota on filosofian tohtori, eversti (evp) ja opettaja Martti J. Karin mukaan ihmisyhteisöjen kamppailua, joka vaikuttaa vastapuolen...

Uusi tietomurto-opas organisaatioille julkaistu

Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut Suomi.fi-verkkopalveluun sähköisen oppaan tietomurron tai tietovuodon kohteeksi joutuneelle organisaatiolle. Nyt julkaistu opas...