Artikkelikuva

Kelluvan rakentamisen matchmaking-tapahtuma vauhditti verkostoitumista ja Bluet Oy:n kansainvälisten kumppanuuksien syntyä

Bluet järjesti Espoossa World Conference on Floating Solutions -konferenssin, jonka tavoitteena oli tuoda yhteen kelluvan rakentamisen kansainvälinen ekosysteemi. Tapahtuma kokosi yrityksiä, kaupunkeja, tutkijoita, suunnittelijoita, sijoittajia ja muita alan kehittäjiä useista eri maista jakamaan tietoa, esittelemään ratkaisuja ja rakentamaan uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Bluet Floating Solutions on suomalainen kelluvan rakentamisen asiantuntija, joka suunnittelee ja toimittaa kelluvia altaita, infrastruktuuria sekä laajoja rakennusprojekteja kansainvälisille markkinoille. Bluet Oy on suunnitellut ja toteuttanut muun muassa Allas Sea Poolin Helsingissä.  

Kansainvälisten projektien ja asiakaskohtaisten toimitusten rinnalla Bluet kasvattaa tuotteistettujen ratkaisujen myyntiä. Asiakkaat voivat hankkia esimerkiksi pienempiä kelluvia altaita, kiinnitys- ja turvallisuustuotteita sekä tapahtuma-alustoja myös ilman laajaa projektitoimitusta. Yritys tavoittelee kansainvälistä kasvua paikallisten kumppaneiden, lisensoinnin ja jälleenmyyntiverkostojen avulla sekä skaalaamalla ratkaisujaan uusille markkinoille. 

Kansainvälinen kohtaamispaikka kelluvan rakentamisen toimijoille  

Bluet järjesti Espoossa World Conference on Floating Solutions (WCFS2025) -konferenssin, jonka tavoitteena oli tuoda yhteen kelluvan rakentamisen kansainvälinen ekosysteemi. Tapahtuma kokosi yrityksiä, kaupunkeja, tutkijoita, suunnittelijoita, sijoittajia ja muita alan kehittäjiä useista eri maista jakamaan tietoa, esittelemään ratkaisuja ja rakentamaan uusia yhteistyömahdollisuuksia. 

Bluetille tapahtuma tarjosi mahdollisuuden vahvistaa alan kansainvälistä verkostoa ja Suomen asemaa kelluvien ratkaisujen edelläkävijänä. Nuorella ja nopeasti kehittyvällä toimialalla hankkeet edellyttävät usein monipuolista osaamista ja kansainvälistä yhteistyötä. 

”Halusimme luoda paikan, jossa voidaan jakaa tietoa, esitellä konkreettisia ratkaisuja ja ennen kaikkea synnyttää uutta yhteistyötä”, Bluetin toimitusjohtaja Tytti Sirola kertoo.  

Bluet Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Tytti Sirola (oik.) keskustelemassa World Conference on Floating Solutions -konferenssivieraiden kanssa. Kuva: Bluet Oy

Tukea kansainvälistymisen eri vaiheisiin – Enterprise Europe Networkin kansainvälistymispalvelut ovat avanneet Bluetille uusia ovia 

Bluetin ja Enterprise Europe Networkin yhteistyö alkoi jo useita vuosia ennen WCFS2025-konferenssia. Senior Advisor ja Enterprise Europe Networkin (EEN) asiantuntija Johanna Marin-Hyppönen Helsingin seudun kauppakamarilta on tukenut ja seurannut yrityksen kehitystä aivan alkumetreiltä asti. 

Bluet Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Tytti Sirola otti yhteyttä EEN-verkoston asiantuntijaan Johanna Marin-Hyppöseen ensimmäisen kerran jo vuonna 2016 kun Bluet Oy perustettiin. Sirola sai Johannalta monipuolista tietoa tarjolla olevista kansainvälistymispalveluista sekä rahoitusvaihtoehdoista, jonka myötä Bluet hakeutui KasvuOpen-kilpailuun, silloisen Tekesin Tempo-rahoitusohjelmaan sekä Team Finlandin Maritime and Offshore from Finland -kasvuohjelmaan mukaan. Prosessi osoittautui monella tapaa hyödylliseksi ja opettavaiseksi ja Bluet eteni KasvuOpen-kilpailussa finaalitasolle. 

Kun osapuolten yhteiset kiinnostuksenkohteet ovat etukäteen tiedossa, keskusteluissa päästään nopeasti asiaan ja voidaan luoda pohjaa uudelle yhteistyölle.  

”Bluet on osallistunut myös useisiin EEN-verkostomme järjestämiin matchmaking-tapahtumiin, joiden avulla he ovat löytäneet potentiaalisia kontakteja ja yhteistyökumppaneita eri maista. Suosittelin Bluetin osallistumista myös Euroopan komission viestintäkampanjaan, jossa esiteltiin kolme lupaavaa kasvuyritystä jokaisesta EU-maasta. Bluet on hyödyntänyt EEN-verkostomme kansainvälistymispalveluja vuosien varrella laajasti. On ollut hienoa nähdä, kuinka määrätietoisesti yritys on kehittänyt toimintaansa ja rakentanut kansainvälisiä verkostojaan. Bluet on kehittynyt alansa vahvaksi verkostotoimijaksi, joka tarttuu aktiivisesti yhteistyömahdollisuuksiin ja vie niitä myös käytäntöön”, Johanna kertoo. 

Ennakkoon sovitut kahdenväliset tapaamiset tukivat verkostoitumista  

WCFS2025-konferenssin osallistujille järjestettiin yhteistyössä Enterprise Europe Networkin kanssa kansainvälinen matchmaking eli mahdollisuus verkostoitua kaikkien osallistujien kanssa. Konferenssiin rekisteröityneet osallistujat pystyivät tutustumaan toistensa profiileihin B2Match-alustan kautta ja näin sopimaan ennakkoon kahdenkeskisiä tapaamisia konferenssin aikana. 

Bluetille EEN-verkoston järjestämät matchmaking-tapahtumat olivat jo entuudestaan tuttuja, joten matchmakingin sisällyttäminen konferenssin ohjelmaan oli luonteva ratkaisu. 

World Conference on Floating Solutions -konferenssiin osallistui kaikkiaan 227 henkilöä. Matchmakingin kahdenvälisissä tapaamisissa osallistujat pääsivät tapaamaan ja keskustelemaan potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa eri maista. Kuva: Bluet Oy

Uusia kontakteja ja yhteistyöaihioita 

Matchmakingin kautta syntyi uusia kansainvälisiä kontakteja, yhteistyöaihioita ja jatkokeskusteluja. Tapaamisissa kohtasivat toisiaan täydentävät toimijat, kuten ratkaisu- ja teknologiatoimittajat, suunnittelijat, tutkimusorganisaatiot sekä hankkeiden kehittäjät. 

Ennakkoon sovittujen tapaamisten ansiosta osallistujat pystyivät valmistautumaan keskusteluihin ja tunnistamaan yhteiset kiinnostuksenkohteet jo ennen tapahtumaa. Matchmakingiin osallistui noin 120 henkeä 23 eri maasta, aina Costa Ricasta, Japanista, Etelä-Koreasta, Bahrainista, Yhdistyneistä Arabiemiraateista ja Australiasta asti. 

”Kohtaamiset eivät jääneet käyntikorttien vaihtamiseen, vaan niiden pohjalta voitiin jatkaa keskusteluja myös tapahtuman jälkeen”, Tytti Sirola lisää. 

Osallistujien kiinnostus löytää kumppaneita yli maa- ja toimialarajojen vahvisti Bluetin näkemystä siitä, että kelluvien ratkaisujen ympärille on muodostumassa aktiivinen kansainvälinen ekosysteemi. 

Näin EEN-verkoston järjestämä matchmaking toimii 

Matchmaking alkaa osallistujaprofiilin laatimisesta tapahtuman matchmaking-alustalle. Profiilissa yritys kertoo osaamisestaan, tuotteistaan ja palveluistaan, mitä se tarjoaa ja etsii, ja millaisia yhteistyökumppaneita se on hakemassa. Tämän jälkeen osallistuja tutustuu muiden profiileihin ja lähettää tapaamispyyntöjä kiinnostaville kontakteille. Hyväksytyt tapaamiset kootaan henkilökohtaiseksi aikatauluksi.  

Ennakkoon sovitut lyhyet tapaamiset auttavat valmistautumaan keskusteluihin ja hyödyntämään tapahtuma-ajan tehokkaasti. Kun osapuolten yhteiset kiinnostuksenkohteet ovat etukäteen tiedossa, keskusteluissa päästään nopeasti asiaan ja voidaan luoda pohjaa uudelle yhteistyölle.  

Lue lisää Enterprise Europe Network (EEN) -verkoston tarjoamista kansainvälistymispalveluista: https://helsinki.chamber.fi/palvelumme/neuvonta/enterprise-europe-network/ 

Tutustu yritykseen Bluet – Innovative Floating Construction Solutions: https://bluetfloatingsolutions.com/fi/ 

Johanna Marin-Hyppönen
Senior Advisor, International Affairs
Enterprise Europe Network, Helsingin seudun kauppakamari
johanna.marin-hypponen@helsinki.chamber.fi

Enterprise Europe Network Suomi, logo.

Hyödynnä Enterprise Europe Networkin (EEN) kansainvälistymispalveluja

Helsingin seudun kauppakamari kuuluu Euroopan komission Enterprise Europe Network -yritystukiverkostoon (EEN).

Verkostoon kuuluu yli 50 maata ja 3000 asiantuntijaa. Mukana olevat maat löytyvät EEN Europa -sivuilta ja yhteydenotot näihin tehdään oman maan EEN-yksikön kautta. Suomen muut verkostopartnerit ovat Business Finland ja Business Turku. EEN tukee pk-yrityksiä kansainvälistymisessä maksuttomien palveluiden avulla.

Neuvonta

• yleinen lakineuvonta kansainvälisissä kysymyksissä
• EU-rahoitus
• kansainvälistyminen ja ulkomaankauppa
• European IP Heldesk
• vastuullisuus

Kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kartoittaminen

• matchmaking-tapahtumat
• Yrityskontaktipörssi

Tiedotus

• tilaisuudet eri maiden markkinamahdollisuuksista
• EEN-uutiskirje
• www.een.fi ja LinkedIn Enterprise Europe Network (EEN) Finland

Ota yhteyttä, niin autamme kansainvälistymiskysymyksissäsi!

Lue myös

Ota kaikki irti MatchXR 2025 -tapahtumasta ja matchmakingista 

MatchXR on Pohjoismaiden suurin yhden päivän XR- ja nousevien teknologioiden tapahtuma, joka järjestetään jälleen tiistaina...

Match XR Matchmaking yhdisti yrityksiä ennen Slushia

Suomen Enterprise Europe Network (EEN) järjesti yrityksille Match XR:ssa matchmaking-tapahtuman. XR eli laajennettu todellisuus on kattokäsite virtuaali-...

Bluet hakee lisävoimia kansainvälisistä opiskelijoista

Kelluvasta rakentamisesta tunnettu Bluet hakee uusia osaajia ammattikorkeakoulujen kansainvälisistä opiskelijoista. Rekrytointiväylänä toimii kolmen oppilaitoksen IMIB-ohjelma.