Saksan lippu ja sininen taivas.

Hyödynnä Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin ja Saksan kauppakamarien globaalia ulkomaanverkostoa (AHK)

Saksalais-Suomalainen Kauppakamari edistää Saksan ja Suomen välisiä taloussuhteita. Sen ensisijainen tehtävä on auttaa alulle uutta liiketoimintaa saksalaisten ja suomalaisten yritysten välillä tarjoamalla räätälöityjä palveluja. Esimerkkejä palveluista ovat markkinamahdollisuuksien ja yhteistyökumppanien kartoittaminen Saksassa, vienninedistämismatkojen järjestäminen ja saksalaisten yhteen saattaminen suomalaisten startupien kanssa. Lisäksi tarjolla on muun muassa taloushallinnon palveluita, juridista neuvontaa ja liiketoimintakulttuurikoulutusta.

Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin tiimi koostuu 31 asiantuntijasta, ja sen toimisto sijaitsee Helsingin keskustassa Senaatintorin kulmalla. Kauppakamariin kuuluu noin 650 jäsenyritystä, joiden toiminnot kattavat noin 70 prosenttia Suomen ja Saksan välisestä kaupasta. Jäsenpalveluiden lisäksi organisaatio palvelee vuosittain yli 500 asiakasta.

Saksalais-Suomalainen kauppakamari järjestää vuosittain 50 erilaista tapahtumaa, kuten verkostoitumis- ja koulutustilaisuuksia, B2B-tapaamisia, työpajoja, seminaareja ja muita tapahtumia.

Kauppakamarin palvelut ovat maksullisia.

Maailman suurimpia vienninedistämisverkostoja

Saksalais-Suomalainen Kauppakamari on osa Saksan kauppakamarien globaalia ulkomaanverkostoa (saks. Auslandshandelskammer, AHK), joka on yksi maailman suurimmista vienninedistämisen organisaatioista. Sen sanotaan olevan Saksan vahvan viennin salaisuus: Saksalla on 150 AHK-toimipistettä 93 maassa, ja niiden yli 2 000 asiantuntijaa ovat hyvin verkostoituneita paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Kauppakamareilla on kaikkiaan yli 47 000 jäsenyritystä.

Verkoston avulla suomalaisyritykset voivat hakeutua myös muualle maailmalle kuin vain Saksaan, vaikkapa Espanjaan tai Vietnamiin. Saksan kauppakamarit eri puolilla maailmaa ovat auttaneet jo monia suomalaisyrityksiä kasvamaan globaaleilla markkinoilla.

Konkreettista apua – näin se toimii

Saksalais-Suomalainen Kauppakamari järjestää etätapaamisen suomalaisyrityksen ja kohdemaan kauppakamarin asiantuntijoiden kanssa. Tapaamisessa arvioidaan yrityksen markkinapotentiaali kyseisessä maassa ja käydään tarkemmin läpi yrityksen tarpeita, tavoitteita sekä markkinoillemenostrategiaa. Jos markkinapotentiaali on olemassa, yritykselle tehdään ehdotus seuraavista askelmerkeistä, ja hanke käynnistyy.

Paikallinen kauppakamari voi esimerkiksi auttaa yritystä tunnistamaan mahdolliset kumppanit kyseisillä markkinoilla, tehdä markkina- ja kilpailija-analyysin sekä sopia neuvottelut potentiaalisten asiakkaiden ja liikekumppaneiden kanssa. Tarkempaa tietoa palveluista löytyy Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin sivuilta.

DIHK ja IHK

Saksan teollisuus- ja kauppakamarien keskusjärjestö DIHK (saks. Deutsche Industrie- und Handelskammer) koordinoi ja kehittää jatkuvasti Saksan kauppakamarien globaalia ulkomaanverkostoa. Kauppakamarit saavat rahoituksensa Saksan talous- ja ilmastoministeriöltä (saks. Bundesministerium für Wirtschaft und Klimaschutz).

Kauppakamarit ovat tiiviissä yhteistyössä Saksan teollisuus- ja kauppakamarien (IHK) kanssa. Saksassa on kaikkiaan 79 kauppakamaria, ja niihin kuuluu yli 3,6 miljoonaa yritystä, sillä niihin kuuluminen on lakisääteistä.

Enterprise Europe Network

Helsingin seudun kauppakamari kuuluu Euroopan komission alaiseen yritystukiverkostoon Enterprise Europe Networkiin (EEN), joka on kaikille Suomessa toimiville pk-yrityksille maksuttomia kansainvälistymispalveluita tarjoava verkosto. EEN-verkosto toimii yli 60 maassa ja käsittää yli 3000 asiantuntijaa. Mukana olevat maat löytyvät EEN Europa -sivuilta ja yhteydenotot näihin tehdään oman maan EEN-yksikön kautta.

Lue myös

Viikon kysymys: Mistä summasta maksan Suomeen yhteisöveroa?

Juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Uusia mahdollisuuksia – suomalaisyritykset voivat hyödyntää Saksan vientiverkostoa

Saksalais-Suomalainen Kauppakamari (AHK Finnland) auttaa suomalaisia yrityksiä pääsemään Saksan markkinoille ja vastaavasti saksalaisyrityksiä Suomen markkinoille.

Saksan jättielvytys avaa ovia myös suomalaisyrityksille

Saksan loppuvuoden vientinäkymiä vedettiin torstaina 11.6. yhteen Enterprise Europe Networkin, Helsingin seudun kauppakamarin, Keskuskauppakamarin, Saksalais-Suomalaisen kauppakamarin, Business...