Artikkelikuva

Business College Helsinki: monikulttuurinen työyhteisö on rikkaus

Taloushallintoalalla on kova pula osaavista kirjanpitäjistä. Tämä oli huomattu myös espoolaisessa Taloustaivas Oy:ssä, jossa päätettiin joitakin vuosia sitten tarjota kehittymismahdollisuuksia myös maahanmuuttajataustaisille alan opiskelijoille.

Taustalla oli alun perin tietenkin suuri tarve löytää tekijöitä yritykseen.

”Kuten alalla toimivat yritykset hyvin tietävät, osaavia kirjanpitäjiä on nykyään erittäin vaikea löytää. Totesimme, että kirjanpidon tehtävien opettaminen on helpompaa kuin asenteen opettaminen. Lähdimme siis etsimään ihmisiä oikealla asenteella, ja valmistauduimme kouluttamaan heidät kirjanpidon tehtäviin. Maahanmuuttajataustaisista alan opiskelijoista olemme löytäneet meille sopivia tyyppejä. Henkilöitä, jotka ovat halukkaita oppimaan ja kehittymään”, kertoo Taloustaivas Oy:n toimitusjohtaja ja pääomistaja Anneli Rosenberg.

Kokonaisuutena katsoen kansainvälisyys ja monikulttuurisuus on yrityksen kannalta rikkaus. Omien kokemusten perusteella Taloustaivaan Rosenberg rohkaisee muitakin alan toimijoita katsomaan miten maahanmuuttajataustaisista alan opiskelijoista voisi kasvaa yrityksille tulevaisuuden tekijöitä.

”Meidän omat kokemukset opiskelijoista ovat olleet erittäin hyviä. Asenne työn tekemiseen heillä kaikilla on oikea. He ottavat nopeasti ja itsenäisesti selvää asioista. Sekuntiakaan emme ole katuneet, että olemme lähteneet tälle tielle”, Rosenberg toteaa

Myös Helsingin seudun kauppakamarissa on hyviä kokemuksia työharjoitteluun tulleista opiskelijoista.

”Meillä Helsingin seudun kauppakamarissa niin Business Collegesta kuin muistakin oppilaitoksista tulevat työharjoittelijat ovat olleet tärkeä apu käytännön työtehtävissä mm. asiakaspalveluryhmässä. Opiskelijat tuovat tullessaan omaa, tuoretta osaamista ja innostavat myös työssä ohjaajia kehittymään omassa työssään”, kertoo kauppakamarin henkilöstö- ja asiakaskokemusjohtaja Riitta Salmi.

”Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien suomen kielen taito karttuu työssä ja toisaalta haastaa omaa henkilöstöämme harjoittamaan omaa kielitaitoaan. Työharjoittelut ovat myös loistava rekrytointikanava. Kannustamme jäsenyrityksiämme hyödyntämään työharjoittelujaksoja omissa työyhteisöissään”, Salmi kiteyttää.

Lue koko blogi Business College Helsingin sivuilla.


Business College Helsinki on 1800-luvun lopulla perustettu Helsingin Pasilassa sijaitseva toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Osakeyhtiönä toimivan oppilaitoksen omistavat Helsingin seudun kauppakamari ja Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö.

Lue myös

Listasimme kansainvälisen rekrytoinnin palveluja Helsingin seudulla – työnantaja, ota lista talteen!

Onnistu kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnissa -tapahtumassa esittelimme ratkaisuja rekrytointiin ja työyhteisöön integrointiin....

KAUPPAKAMARI nyt kesäkuu 2020

KAUPPAKAMARI nyt – kesäkuu -lehti ei ilmesty painettuna tässä poikkeustilanteessa.

Löydä oma ammattikirjasi

Ajankohtaisia aiheita käsitellään esimerkiksi kirjanpidon käytännönläheisin vinkein, sosiaalisen median haltuunotto-opastuksin ja johtamisen haasteisiin vastaten. Kauppakamarin neuvonta-asiantuntijat julkaisevat...