Espoon Länsiväylä ja merimaisema

Espoolle hopeaa Euroopan innovaatiopääkaupunki-kilpailussa 

Espoon kaupunki on sijoittunut toiseksi Euroopan innovaatiopääkaupunki-kilpailussa (iCapital Awards). Tulokset julkistettiin Euroopan Innovaationeuvoston huippukokouksessa Brysselissä 7. joulukuuta 2022. 

Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Pia Pakarinen hehkuttaa hopeasijaa. ”Kauppakamarin Espoon yksikkömme on ollut yhdessä Business Espoo -yrityspalveluverkoston sekä muiden kumppaneiden kanssa kehittämässä Espoon palkittua innovaatioekosysteemiä. Espoota yhdistävän innovaatiotarinan ytimessä vaikuttavat Aalto-yliopisto, VTT, yritykset, kaupunki ja kaupunkilaiset. Innovaatiotarina vahvistaa Espoon houkuttelevuutta yritysten ja tutkimusyhteisöjen sijaintipaikkana. Lämpimät onnittelut Innovaatiopääkilpailun parhaasta suomalaistuloksesta kautta aikojen Espooseen”, Pakarinen sanoo.  

Espoo ylsi finaalisijoille jo vuosina 2019 ja 2020. Menestyminen iCapital-kilpailussa osoittaa, että Espoo on houkutteleva innovaatio- ja toimintaympäristö uusia ratkaisuja kehittäville yrityksille sekä koulutus- ja tutkimuskumppaneille.

Kauppakamarin Espoon yksikön johtaja Saija Äikäs kertoo, että Espoon vahva innovaatioyhteisö on rakentunut vähitellen rohkeiden yrittäjähenkisten opiskelijoiden startup -yhteisön, Otaniemi-Keilaniemi -osaamiskeskittymässä olevien yritysten, kansainvälisten huippuosaajien ja -tutkijoiden myötä. ”Yhteistä on ollut halu ratkoa globaaleja ongelmia poikkitieteellisesti sekä matalalla hierarkialla. Espoossa koko yhteisö luo innovatiivisuudellaan kestävää kaupunkia”, Äikäs painottaa. 

”Kansainvälisten yritysten ja osaajien houkuttelu ja tukeminen korostuu, kun suunnitellaan yritysten elinvoimaisuutta. Asettautumispalvelut vahvistavat kansainvälisten yritysten kiinnittymistä Espooseen. Kauppakamari on aktiivisesti houkuttelemassa kansainvälisiä investointeja seudulle ja edistämässä toimenpiteitä, joiden avulla huippuosaajat pidetään alueella. Vuoteen 2050 mennessä seutu on Itämeren alueen kilpailukykyisin ja kiinnostavin metropolialue”, Pakarinen lupaa. 


Lue tiedote Espoon kaupungin sivuilta: Espoolle hopeaa Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa


Kauppakamarilehti

Helsingin seudun vetovoima syntyy perusasioista| 6.4.2022

Espoolaisyritys näyttää tietä tulevaisuuden jätehuoltoon| 31.8.2022

Lue myös

Vastaa ja vaikuta: Kysely Euroopan komission sisämarkkinaohjelmasta

Euroopan komissio on julkaissut avoimen kuulemisen kerätäkseen palautetta sisämarkkinaohjelman 2021–2027 väliarviointia varten.

Toimitusjohtajalta: Espoo kuuluu Euroopan tärkeimpiin innovaatiopääkaupunkeihin

Espoo ylsi joulukuun alussa Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailun kakkossijalle. Espoo hätyytteli kilpailun kärkisijoja jo vuosina 2019 ja 2020. Lämpimät onnittelut Espooseen!

Kaakkois-Euroopan markkinoilla on suuri tarve cleantech- ja kiertotalousratkaisuille

Suuri osa tai joissain maissa lähes 100 prosenttia kuntien jätteistä päätyy suoraan kaatopaikoille ilman kierrätystä....