Artikkelikuva

Kansainvälistymisen ja kasvun kevät – yritysten kokemuksia ympäri maailman

Kauppakamarin kevät 2022 tarjoaa kansainvälistymistä harkitseville ja kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille runsaan valikoiman erilaisia tapahtumia. Osallistujat saavat laajan ja kiinnostavan tietopaketin eri maista. Markkinamahdollisuudet, erilainen toimintaympäristö ja suomalaisten yritysten kokemukset ovat ohjelmien ydintä.

Kaakkois-Eurooppaa käsittelevän tilaisuuden 25.1.2022 teemana on kiertotalous. Suomalaiset yritykset jakavat omakohtaisia kokemuksiaan alueella toimimisesta ja suomalaiset toimijat esittelevät yrittäjille tarkoitettuja tukipalveluita.

Ohjelmassa ovat myös tutut Euroopan maat. Sveitsin markkinamahdollisuudet ovat esillä 26.1.2022. Sveitsi sijoittuu kärkeen innovaatio-, tutkimus- ja kehitystyössä, suorissa sijoituksissa useissa tilastoissa ja tarjoaa mahdollisuuksia kumppanuuksiin monilla aloilla kuten biotekniikka, lääketiede, nanoteknologia, puhdas teknologia ja uusiutuva energia.

Suomelle läheinen Viro ohjaa Itä-Virumaalle merkittäviä summia EU:n alue- ja elpymistukivaroista. Alueen mittava energiantuotanto on menossa täysremonttiin osana vihreää siirtymää. Kasvua haetaan samalla elinkeinoelämän kehittämisestä ja teollisuuspohjan laajentamisesta. Viroa koskeva tilaisuus järjestetään 1.2.2022.

Afrikan maat tulevat myös tutuiksi alkukevään ohjelmaa seuratessa: esimerkiksi Afrikan vapaakauppasopimus (AfCFTA) ja sen tuomat hyödyt yrityksille sekä yritystoiminnan rahoitus Afrikan maissa ovat alkukeväästä ohjelmassa.

Kauppakamarit järjestävät erilaisia kansainvälistymistilaisuuksia yhteistyössä kauppayhdistysten, Enterprise Europe Networkin ja muiden toimijoiden kanssa. Tilaisuuksia järjestetään useita vuosittain. Niihin ovat kaikki aiheista kiinnostuneet yritykset tervetulleita. Lähtökohtaisesti tilaisuudet ovat maksuttomia.

Tervetuloa kansainvälistymään ja kasvamaan!


Lisätietoa tulevista tapahtumista:

Enterprise Europe Networkin (EEN) tapahtumat

Kauppakamareiden kansainvälistymispalvelut


Lue myös

Lausunto: Helsingin ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelman (ilme) 2024–2029 luonnos

Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut on pyytänyt Kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta Helsingin ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelmaksi 2024–2029. Kauppakamari esittää...

Päivitetty 29.2.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...