Artikkelikuva

Korkeasaari kokeili ja otti käyttöön KoulutusOnlinen

Korkeasaaressa työskentelee 80 ihmistä 31 ammattinimikkeellä ja neljällä eri toimialalla. Kauppakamarin KoulutusOnline on ollut henkilöstöllä aktiivisessa käytössä.

Korkeasaaren henkilöstö kouluttautuu säännöllisesti. Talon sisäistä koulutusta edustavat Henkilöstötreffit ja Korkeasaari Akatemia, jotka vuorottelevat kahden viikon välein. Pari kertaa vuodessa järjestetään myös työhyvinvointiin keskittyvät Työhyvinvointipäivät. Uusimpana kokeilussa on ollut nyt myös KoulutusOnline.

– Päätimme kokeilla Kauppakamarin KoulutusOnline-palvelua, koska se on helppokäyttöinen – ja verkkokursseille voi osallistua missä ja milloin vain. Meillä työskentelee ihmisiä hyvin erilaisissa työtehtävissä, ja KoulutusOnlinen kursseja voi kuunnella työn lomassa – vaikka haravoidessa, hallintojohtaja Johanna Holkeri-Kauppila kiittelee.

Positiivinen kokemus

Suunnittelija Jenni Ahtiaisen johdolla KoulutusOnlinen käytöstä tehtiin myös kysely, jossa työntekijät saivat antaa palautetta kursseista.

KoulutusOnline on ollut positiivinen kokemus.

– Korkeasaarelaisia kiinnostivat etenkin IT-taidot ja taloushallinto, oman ajankäytön suunnittelu sekä työssä jaksamiseen kuten palautumiseen, uneen ja stressiin liittyvät verkkokurssit, Jenni Ahtiainen summaa.

– Kannustimme kaikkia työntekijöitämme osallistumaan vähintään kaksi päivää KoulutusOnlinen kursseille. Meillä työskentelee 31 eri ammattinimikettä neljällä eri toimialalla eli koulutustarpeet vaihtelevat, Johanna Holkeri-Kauppila sanoo.

KoulutusOnlinessa lähes 300 verkkokurssia

Verkkokurssit helpottavat tiedon saamista ja madaltavat osallistumiskynnystä, kun kurssille voi osallistua ajasta ja paikasta riippumatta. KoulutusOnlinessa on lähes 300 verkkokurssia erilaiset toimialat huomioiden.

– Korkeasaari toimii hyvin spesifillä alalla eli suoranaisesti meille sopivaa koulutusta on harvoin saatavilla. Esimerkiksi eläintenhoitajille sopivia koulutuksia räätälöimme itse joko omien tai talon ulkopuolelta tulevien puhujien avulla, Johanna Holkeri-Kauppila sanoo.

Verkkokurssien avulla voi päivittää tietoa ja ottaa haltuun uusia osaamisalueita. Kursseja voi käydä vaikka työn lomassa muutaman minuutin kerrallaan.

KoulutusOnlinen kursseja vetävät oman alansa parhaat asiantuntijat.

– Yllätyimme myönteisesti KoulutusOnlinen kurssitarjonnan monipuolisuudesta. Mielenkiintoisesta ja laajasta tarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin.

Miksi Kauppakamarin KoulutusOnline?

Päivitä tietojasi ja valloita uusia osaamisalueita etänä missä ja milloin vain – vaikka muutama minuutti kerrallaan. KoulutusOnlinessa käytössäsi on lähes 300 verkkokoulutusta työsuhdeasioista, taloudesta, johtamisesta, myynnistä, viestinnästä, juridiikasta sekä työelämä- ja digitaidoista. Kursseilla kouluttaudut kauppakamarin omien asiantuntijoiden ja laajan asiantuntijaverkostomme opastamana.

Tutustu KoulutusOnlineen

Katso KoulutusOnline video

Lue myös

Haaga-Helia julkaisi Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! -yritysoppaan

Tutkimusten mukaan isot yritykset hyötyvät tekoälyteknologioista eniten, kun taas pienet ja keskisuuret yritykset kokevat tekoälyn...

Neuvontapalvelut: Ukrainasta pakeneville tai Ukrainassa avun tarpeessa oleville annettujen lahjoitusten vapautus arvonlisäverosta

Ukrainan sotaa pakeneville tai Ukrainassa avun tarpeessa oleville henkilöille lahjoitettavien tai...

Case: Staria & KoulutusOnlinen monet hyödyt

Staria on suomalainen, vuonna 2003 perustettu yritys, jonka omistavat yrityksen henkilöstö ja kotimainen Vaaka Partners. – Laajan...