Espoon elinkeinofoorumissa yleisöä.

Maailmantilanne ja turvallisuus aiheina Elinkeinofoorumissa

Elinkeinofoorumi järjestettiin tänä vuonna hybridisti koronasta opittuja käytäntöjä hyödyntäen. Lähes 180 osanottajaa tuli paikan päälle ja reilut 200 kuunteli tilaisuutta etänä, mikä kertoo uskalluksesta ja kovasta halusta tavata jo kollegoita. Elinkeinofoorumissa kohdattiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen kasvokkain. Yritysten kriisinkestävyys ja turvallisuus nousivat itseoikeutetusti tiistaina 5.4. järjestetyn Elinkeinofoorumin pääteemoiksi.

Kriisistä kasvuun -teemalla Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä puhui luottavaisesti Espoon kehityksestä. Hän uskoi, että Espoon kasvu jatkuu vakaana. Tänä vuonna, sopivasti kaupungiksi tulon 50-vuotisjuhlavuonna, menee 300 000 asukkaan raja rikki ja ennuste on, että vuonna 2050 espoolaisia olisi jo 400 000.

– Tämä tarkoittaa, että meidän tulee kriiseistä huolimatta luottaa kasvuun, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoi avauspuheenvuorossaan Dipolissa.

Vaikka tuntuu, että etenemme kriisistä toiseen, ulkomaakauppaministeri Ville Skinnari halusi puheenvuorossaan korostaa, että Suomi on yksi maailman parhaiten kriiseihin varautunut valtio. Tässä työssä kaupunkien rooli on aivan keskeinen.

– Kaiken keskellä haluan sanoa, että luotetaan prosesseihin, joita olemme pitkään rakentaneet. Luotetaan järjestelmään, mikä meillä on. Luotetaan demokratiaan ja luotetaan toisiimme. Jos ja kun sen teemme, me olemme niin vahvoja, että pystymme paljoon. Positiivinen valo, kipinä, on Suomen ehdoton kilpailuetu, Skinnari valoi meihin kaikkiin uskoa.

– Vanha ei koskaan enää palaa. Se on oppimisprosessi meille kaikille.

Markkinat ovat jo selättäneet sodan

Sota jatkuu Ukrainassa ja täyttää valtavasti mediatilaa ja ihmisten mieliä. Evli Pankki Oyj:n päästrategi Valtteri Ahtin esittelemissä graafeissa näkyi kuitenkin, että osakemarkkinat ovat jo toipuneet sodasta.

– Osakekurssit ovat jo korkeammalla kuin ennen.

Evli Pankki Oyj:n päästrategi Valtteri Ahti kertoi sijoittajille tehdyn tutkimuksen tuloksista. Eniten heitä askarruttaa Ukrainan sota, maailmanlaajuinen taantuma ja inflaatio. Kuva: Olli Urpela

Elinkeinofoorumin odotetuin vieras oli Jarno Limnéll. Hänellä jos kenellä on paljon sanottavaa maailman turvallisuustilanteeseen. Limnéll on sotatieteiden tohtori, joka työskentelee kyberturvallisuuden työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa ja kyberturvallisuusjohtajana Innofactor Oyj:ssä. Hän on myös Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen, joka usein nähdään kommentoimassa turvallisuusasioita mediassa. Kaiken tämän lisäksi Limnéll on myös espoolainen vaikuttaja. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja.

Vaikka Limnéll puhuu turvallisuudesta ja erityisesti kyberturvallisuudesta, hän ei halua olla synkkä, korkeintaan realisti.

– Turvallisuuspuhe on usein puhetta uhkista ja riskeistä, mutta turvallisuus myös mahdollistaa meille asioiden tekemisen, Limnéll korosti.

Näin uskovat myös yrittäjät, sillä tutkimuksen mukaan 95 % yrittäjistä pitää Suomea hyvänä yrityksen sijaintipaikkana. 78 % mielestä turvallisuus on yrityksille positiivinen kilpailuetu. Limnéll uskoo, että juuri realismi ja rehellisyys luovat turvallisuuden tunnetta.

Limnéllin mielestä yritysvakoilu on tällä hetkellä keskeisimpiä uhkia Suomen kilpailukyvylle.

– Tulevaisuus tapahtuu kahdessa maailmassa: on fyysinen maailma ja ihmisen luoma teknologiaan pohjautuva kybermaailma.

Limnéll painottaa, että ihan jokainen suomalainen yritys on digitaalinen. Haasteena tässä kehityksessä on, että arvion mukaan 60 – 70 % yrityksistä olisi toimintakyvyttömiä yhden netittömän päivän jälkeen.

Limnéll jakaa turvallisuuden neljään osa-alueeseen:

  1. Turvallisuus on tunnetta. Kaikkein suurimmat taistelut tullaan käymään meidän mielissämme.
  2. Turvallisuus on kulttuuria. Suomen turvallisuuskulttuuri on vakaa ja luotettava.
  3. Turvallisuus on todellisuutta. Tässä joudumme kohtaamaan ennalta-arvaamattomuutta ja muutosnopeutta, joka yllättää meidät.
  4. Turvallisuus on sietokykyä, resilienssiä. Miten hyvin pystymme kohtaamaan poikkeusoloja ja häiriötilanteita?

– Älkää koskaan pelatko yhden kortin varassa, oli Limnéllin viesti Elinkeinofoorumin kuuntelijoille.

Turvallisuus nousee tutkimuksessa suomalaisten tärkeimmäksi arvoksi. Espoossa on linjattu, että haluamme olla Suomen turvallisin kaupunki.

Turvallisuuspuheen rinnalle Jarno Limnéll nosti globaalin teknologiakamppailun. Kyse on osaajista, investoinneista, kansainvälisen teknologiajärjestyksen luomisesta ja digitaalisten uhkien torjunnasta. Suomi ei tässä kilpailussa pärjää yksin.
Kuva: Olli Urpela

Business Espoo tukee Espoon elinvoimaa

Elinkeinofoorumi on Business Espoon vuoden tärkein tapahtuma. Business Espoo on seitsemän toimijan muodostama palveluverkosto Espoon ja sen lähikuntien yrityksille ja yrittäjille. Tavoitteena on saada lisää työpaikkoja ja elinvoimaa Espooseen tuottamalla asiakaskeskeisiä, laadukkaita ja kustannusvaikuttavia yritys- ja yrittäjäpalveluita.

Lue lisää Business Espoosta!

Fadumo Alin vuonna 2020 perustama Hoiwa Oy palkittiin Espoon vuoden yrityksenä. Hoiwa Oy on hoitoalan vuokratyövoimaa välittävä yritys, jonka toimialueena on koko Suomi.Kuva: Olli Urpela

Hoiwa Oy on Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyritys

Me Helsingin seudun kauppakamarilla onnittelemme jäsenyritystämme ja Famdumoa hienosta saavutuksesta!

Katso tallenne Elinkeinofoorumista:


Sinun on hyväksyttävä markkinointievästeet jotta voit katsoa tämän videon.

Lue myös

Turvallisuus-teema kiinnosti Espoon syysseminaarissa

Espoon perinteisessä syysseminaarissa Metropolian auditoriossa Karakalliossa pureuduttiin tällä kertaa turvallisuus-teemaan. Aihe oli ajankohtainen ja myös kiinnostava, sillä...

Business Espoon Elinkeinofoorumissa pureuduttiin osaamispääomaan

Business Espoon perinteisessä Elinkeinofoorumissa tehtiin keskiviikkona 18.4. historiaa. Dipolin saliin ja livestream-linjoille oli ilmoittautunut ennätysyleisö...

Espoon Vuoden yrittäjä Fadumo Ali tähtää kansainvälisille markkinoille ja pörssiin

Hoiwa Oy on perustettu vasta kaksi vuotta sitten vuonna 2020. Jo ensimmäisenä vuonna yrityksen liikevaihto...