Artikkelikuva

Mittalaitteiden maahantuoja panostaa palveluihin – GWB 100 vuotta

Perheyhtiö GWB on tuonut sata vuotta maahan laboratorioissa ja tehtaissa käytettäviä mittalaitteita. Keskeinen kilpailuvaltti ovat kattavat kotimaiset palvelut.

Oy G. W. Berg & Co Ab:n kokoushuoneessa Vantaan Koivuhaassa on esillä yrityksen maahantuomia tarkkuusvaakoja. Niillä päästään jopa 0,000001 gramman mittaustarkkuuteen.

Laboratorioissa ja tuotantoprosesseissa tarvittavat korkealaatuiset mittalaitteet ovat olleet sata vuotta täyttävän yrityksen keskeinen tuoteryhmä kautta historian. Lisäksi GWB tuo maahan muun muassa analyysilaitteita ja mikroskooppeja.

Perheyhtiön hallituksen puheenjohtaja Lasse Jokinen sanoo, että mittaustekniikka ja optiikka ovat olleet aina yrityksen liiketoiminnan ydintä. Repertuaarissa on ollut vuosikymmenien varrella muitakin tuoteryhmiä elokuvaprojektoreista sairaalasänkyihin.

”Tuotevalikoima on vaihdellut sen mukaan, mille tuotteille on ollut kulloinkin kysyntää”, Jokinen kertoo.

Vuodesta 1993 Jokisen perheen omistuksessa

GWB:n historia alkoi vuonna 1926, kun tanskalainen insinööri Georg Wilhelm Berg perusti Suomeen yrityksen. Bergin perheen pitkään omistamassa yrityksessä alkoi uusi vaihe, kun sen omistus siirtyi ruotsalaiselle monialayhtiölle ja edelleen vuonna 1993 Lasse Jokisen isälle Artolle.

Yrityskaupan jälkeen ensimmäinen tehtävä oli laittaa vaikeuksiin ajautunut yritys kuntoon.

”Liiketoiminta ja tuotevalikoima olivat hajaantuneet liian laajalle. Keskeinen urakka oli karsia rönsyt pois ja keskittyä oleelliseen”, Lasse Jokinen sanoo.

Muualla työuraa tehnyt Lasse Jokinen tuli yrityksen toimitusjohtajaksi vuonna 2012 ja hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2017, kun Arto Jokinen jäi eläkkeelle.

Asiakkaat panostavat paljon tällä hetkellä automatisointiin.

”Perheyrityksen vahvuus on matala hierarkia, mikä mahdollistaa nopeat päätökset”, Lasse Jokinen sanoo.

Palvelut keskeinen kilpailuvaltti

Maahantuotuihin laitteisiin liittyvät palvelut ovat olleet alusta lähtien GWB:n tavaramerkki. Yritys asentaa laitteet ja kouluttaa asiakkaat niiden käyttöön. Oleellinen osa palvelua on kattava huoltotoiminta.

GWB on valtuutettu tekemään myös vaakojen ja pipettien akkreditoituja kalibrointeja, jotka varmistavat mittaustulosten luotettavuuden.

”Palvelut tuovat noin neljäsosan yrityksen liikevaihdosta”, Lasse Jokinen arvioi.

Toimitusjohtaja Marko Vainikka sanoo, että asiakkaat odottavat tekniikan syvää asiantuntemusta. Alan kehitystä on seurattava tarkasti.

”Automatisointi on tällä hetkellä asia, johon asiakkaat panostavat paljon. Sitä hyödynnetään etenkin rutiiniluonteisissa työvaiheissa. Myös erilaiset tekoälysovellukset yleistyvät laitteistojen ohjelmistoissa”, Vainikka kertoo.

GWB edustaa tällä hetkellä Suomessa 15 päämiestä. Pisimmät yhteistyösuhteet juontavat 1960-luvulle. Suurin osa laitteista tulee Saksasta ja muista Keski-Euroopan maista.

GWB:llä on eri tuoteryhmissä kilpailevia maahantuojia. Lasse Jokisen mukaan pääosa niistä tulee Keski-Euroopasta, josta hoidetaan myös laitteiden huolto.

”Erottaudumme kilpailijoista sillä, että meillä on omat toimipisteet eri puolilla Suomea, ja kanssamme voi asioida kotimaisilla kielillä. Asiakas pystyy vuodesta toiseen hoitamaan asiat samojen yhteyshenkilöiden kautta.”

Vantaan ohella GWB:llä on toimipisteet Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Alueellista huoltoa on myös Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Seinäjoella.

Täyttääkö yrityksesi pyöreitä vuosia? Nostamme esiin jäsentemme yrityshistoriaa. Ole yhteydessä: heini.larros@helsinki.chamber.fi

Oy G. W. Berg & Co Ab

Laboratorio-, tuotanto-, ja prosessimittauslaitteiden toimittaja

Perustettu: Helsingissä vuonna 1926

Liikevaihto: 14,3 miljoonaa euroa (2025)

Työntekijöitä: noin 40

Omistajat: Lasse Jokinen, Mari Kasvio ja Antti Kasvio

Toimitusjohtaja: Marko Vainikka

Yritys toimipaikka oli pitkään Pörssitalossa Helsingin Fabianinkadulla, siten Vallilassa, Vantaan Vapaalassa ja Espoon Olarinluomassa. Toiminut vuodesta 2001 Vantaan Koivuhaassa.

 

Lue myös

Kymmenen vuotta mediaseurantaa – Uusi palsta alkaa

Ai, mikä Retriever, joku koirajuttuko? Kun mediaseurantayhtiö Retriever vuonna 2016 aloitti Suomessa, oli sen nimi alkuvuosina vielä...

Telealalla vauhti vain kiihtyy – DNA 25 vuotta

Muistatteko aikaa, kun kännykällä pystyi soittamaan vain puheluja ja tekstaamaan lyhyitä viestejä? Älypuhelimista tuskin osattiin edes haaveilla,...