Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Hartwallin juomatehdas on tuttu maamerkki nelostien kulkijoille Lahdessa. 190 vuotta täyttävän yrityksen liiketoiminta käynnistyi kuitenkin Helsingin ytimessä, kun Victor Hartwall aloitti vuonna 1836 kivennäisvesien pullottamisen Sederholmin talossa Senaatintorin laidalla.
Seuraavien vuosikymmenien aikana Hartwallin suku laajensi yrityksen tuoterepertuaaria virvoitusjuomiin. Alkoholijuomissa päänavaus oli Gin Long Drink eli lonkero, joka tuli myyntiin vuonna 1952 Helsingin olympialaisten alla.
Sittemmin mukaan tulivat myös oluet, kun muun muassa Aura, Karjala, Lahden Erikois ja Lapin Kulta siirtyivät yrityskauppojen myötä Hartwallille.
Hartwallin markkinointijohtaja Matti Ristola sanoo, että lähes kahden vuosisadan menestyksekäs liiketoiminta on vaatinut yritykseltä jatkuvaa uudistumista. Sen merkitys korostuu entisestään, kun kuluttajien mieltymysten ja makutottumusten muutos tuntuu koko ajan kiihtyvän.
”Pyrimme vastaamaan tähän vahvalla omalla tuotekehityksellä”, Ristola toteaa.
Esimerkiksi hyvinvoinnin merkitys on kasvanut kuluttajien valinnoissa. Juomilta haetaan tukea esimerkiksi vireyden säätelyyn, palautumiseen ja suorituskyvyn tukemiseen.
Tämä näkyy erilaisten funktionaalisten juomien suosion kasvuna.
”Esimerkiksi vitaminoiduista vesistä on tullut monen suomalaisen perusostos.”
Hyvinvointitrendi lisää myös sokerittomien ja vähäsokeristen juomien myyntiä. Sama pätee alkoholittomien ja matala-alkoholisten vaihtoehtojen kysyntään. Ristolan mukaan trendi on siirtymässä oluista myös lonkeroon.
”Jääräpäisimmätkin tietyn juoman ystävät ovat nyt aiempaa herkempiä kokeilemaan uutta.”
Suosiotaan kasvattavia juomia ovat esimerkiksi hard selzerit. Niitä ostivat aluksi edelläkävijät. Nyt niistä on tulossa vauhdilla laajemmallekin joukolle maistuva kevyempi vaihtoehto.
Hartwall kertoo olevansa tällä hetkellä Suomen suurin viinien maahantuoja.
Valikoimissa lähes 2000 juomatuotetta
Haasteita tuotevalikoiman hallintaan tuo kuluttajamarkkinoiden pirstaloituminen. Tässä taloustilanteessa moni suomalainen suosii edullisempia tuotteita, mutta samaan aikaan juomista haetaan uusia elämyksiä ja terveyttä tukevia ominaisuuksia.
”Erilaisia juomatuotteita Hartwallin valikoimissa on toista tuhatta”, Matti Ristola mainitsee.
Tuotevalikoimaa laajentavat merkittävästi viinit ja väkevät alkoholijuomat. Hartwall kertoo olevansa tällä hetkellä Suomen suurin viinien maahantuoja.
Viinien myynti on laskenut Alkossa ja ravintoloissa, mutta tätä on paikannut enintään kahdeksanprosenttisten viinien tulo ruokakauppoihin.
”Ne ovat vakiinnuttaneet asemansa päivittäistavarakauppojen hyllyillä. Likimain puolet suomalaisista ostaa viinejä ruokakaupasta vähintään silloin tällöin.”
Perheyhtiö Hartwall ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Yritys listautui vuonna 1989 Helsingin pörssiin ja siirtyi 13 vuoden pörssitaipaleen jälkeen brittiläisen Scottish & Newcastlen omistukseen.
2000-luvun alkuvuosina Hartwallista tuli osa globaaleilla panimomarkkinoilla tapahtuneita suuria muutoksia, kun panimojätit ostivat pienempiä alan yrityksiä.
Suomalaisyhtiö ennätti olla muutaman vuoden osa hollantilaista Heinekenia ennen kuin nykyinen omistaja, tanskalainen Royal Unibrew osti vuonna 2013 Hartwallin.
Juomateollisuuden kansainvälisiin kuvioihin kuuluu globaalien juomabrändien valmistaminen lisenssillä eri maissa. Hartwall on valmistanut Pepsiä ja muita PepsiCon virvoitusjuomia vuodesta 1999 lähtien, mutta yhteistyö päättyy vuoden 2028 lopussa.
Ristolan mukaan Hartwall olisi mielellään jatkanut yhteistyötä, mutta sopimukseen pääsy ei osoittautunut mahdolliseksi.
”Voimme nyt kehittää omia tuotteitamme, panostaa kotimaisiin tunnettuihin brändeihimme ja tutkia mahdollisuuksia uusiin kumppanuuksiin.”
Täyttääkö yrityksesi pyöreitä vuosia? Nostamme esiin jäsentemme yrityshistoriaa. Ole yhteydessä: heini.larros@helsinki.chamber.fi
Suomen suurimpiin kuuluva juomavalmistaja, tehtaat Lahdessa, Turussa ja lähdevesien pullottamo Karijoella Etelä-Pohjanmaalla
Perustettu: 1836 Helsingissä
Liikevaihto: 451,1 miljoonaa euroa (2024)
Työntekijöitä; noin 800
Omistaja: tanskalainen Royal Unibrew
Toimitusjohtaja: Kalle Järvinen
Pääkonttori: Toiminut useassa paikassa Helsingissä, viimeksi Konalassa, josta virvoitusjuomien valmistus siirtyi Lahteen vuonna 2003. Pääkonttori edelleen Helsingissä.