Artikkelikuva

Picote Solution Oy palkittiin Itä-Uudenmaan yrityspalkinnolla

Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan yrityspalkinnon on voittanut Picote Solutions Oy. Tänä vuonna kilpailun teemana oli Vienti kasvun lähteenä 2010-luvulla – Exporten som grund för tillväxt under 2010-talet.

Tämänvuotisella teemalla haluttiin korostaa viennin merkitystä, sillä Suomi elää viennistä. Vientisektori toimii koko kansantalouden veturina ja pohjana. Myös vientiyritysten kerrannaisvaikutukset ovat merkittävät.

– Itä-Uudellamaalla toimii useita yrityksiä, jotka suoraan tai välillisesti toimivat viennin parissa, muistuttaa Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön ja palkintolautakunnan puheenjohtaja, toimitusjohtaja Mauri Molander.

Kilpailuun saivat osallistua kaikki yritykset, joilla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla eli Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa, Pukkilassa tai Sipoossa. Yritys voi olla myös valtakunnallinen toimija, jolla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla.

Perinteinen Itä-Uudenmaan yrityspalkinto jaettiin 20. kerran

Tapani Myllys

Yrityspalkintokilpailun ”emeritus” Tapani Myllys palkittiin huikeasta panostuksestaan; Myllys on ollut kaikkien palkintoraatien puheenjohtaja tai jäsen jo 20 vuotta.

Picote Solutions Oy irtautui viime vuonna Picote Oy:stä, mutta sillä on jo vuosia ollut oma liiketoiminta-alueensa yrityksessä.

– Yritystoiminnassa menestyminen vaatii strategista ajattelua ja pitkäjänteistä suunnittelua, Palkintolautakunta kiinnittikin huomiota yritystoiminnan pitkäjänteisyyteen, Molander kertoo.

Picote Solutions Oy tarjoaa viemäreiden saneerausurakoitsijoille laitteita ja työkaluja Suomen lisäksi kansainvälisillä markkinoilla. Suomi on yritykselle tärkeä tuotteiden testausalusta, mutta varsinainen laajamittainen liiketoiminta on suurissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa.

Globaalien yhteistyökumppaneiden avulla mahdollisuudet liiketoiminnan kasvattamiseen ovat suotuisat. Kauppaa tehdään tällä hetkellä noin 40 eri maassa ja yrityksellä on kaikkiaan noin 30 jälleenmyyjää. Alan teknisen osaamisen konsultoinnille on ollut kysyntää kaikkialla maailmassa ja se on kasvava osaamisen alue. Konsultointia Picote Solutions Oy tekee Euroopassa, Aasiassa, Lähi-Idässä ja Yhdysvalloissa.

Itä-Uudenmaan Yrityspalkinto, aiemmat kilpailun teemat ja palkitut:

2017 Ympäristövaikutusten huomiointi yritystoiminnassa: Ensto Oy

2016 Verkostoitumisen ja verkottumisen vaikutus toiminnan kehittämiseen: CM Tools Oy

2015 Yritystoiminnan kehittäminen Itä-Uudellamaalla 2010–2014: Porvoon Autopalvelu,
kunniamaininta: Neste Jacobs

2014 Hyvinvointipalvelut julkisen sektorin täydentäjänä: Porvoon Lääkärikeskus

2013 Tuotannollinen ja/tai muu vientitoiminta: Neste Oil

2012 Haja-asutusalueiden elinvoimaisuuden kehittäminen ja varmistaminen: Kokousmylly Oy,
kunniamaininta: MC Machine Oy

2011 Investoinnit liiketoiminnan jatkuvuuden kehittämisessä: LPOnet

2010 Työvoiman lisääminen taantumassa: Finnsweet, kunniamaininta: Oy Weldmec Ab

2009 Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät ja niiden toimivuus: Teampac

2008 Työuran pidentäminen: Eino Korhonen

2007 Ympäristön kestävän kehityksen tukeminen: Tom Allen kaivonporaus

2006 Matkailuyrittäminen ja sitä palveleva toiminta: Tee- ja kahvihuone Helmi,
kunniamaininta: Porvoo tours

2005 Vienti ja muu kansainvälinen kilpailukykyinen toiminta: K.Hartwall Oy,
kunniamaininta: Oy C.E. Lindgren Ab

2004 Maakunnan työllistävä palveluyritys: Haikon Kartano,
kunniamaininta: Pukaron Paroni

2003 Monipuolinen työllistäminen: Konepaja Alueputkitus

2002 Työssä jaksaminen: Lexel Electric, kunniamaininta: Porvoon Energia Oy

2001 Innovatiivisuus ja teknologia: Suomen EDM

2000 Koulutus: Santasalo Engineering

1999 Maakunnallisuus: Uusimaa–lehti, kunniamaininta: Savijärven Kartano

Risto Anttosen vinkit vientiyrityksille

  • Mene sinne missä kilpailu on kovinta.
  • Hajauta riskit.
  • Määrittele pelikenttä, et voi olla ’local’ jos joku on ’global’.
  • Ole riittävän kunnianhimoinen.
  • Pyri alueelliseen oligopoliin.
  • Tee organisaatio monikulttuuriseksi ja pöytäkirjat englanniksi.
  • Hanki kriittinen massa.
  • Jos haet kasvua, mene kasvaville markkinoille.
  • Katso, että yhtiö pärjää, vaikka Suomi kompuroisi.

Lue myös

Päivitetty 29.2.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

GA Telesis: Monimuotoinen työyhteisö kääntyy kilpailuvaltiksi

Lentomoottoreita Helsinki-Vantaalla korjaava GA Telesis toimii kansainvälisellä erikoisalalla, jossa eri etnisistä taustoista tulevat työntekijät ovat yritykselle kilpailuvaltti.

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...