Artikkelikuva

Itä-Uudenmaan yrityspalkintokilpailun voitto Borealis Polymers Oy:lle

Helsingin seudun kauppakamarin yrityspalkinto 2022 on myönnetty Borealis Polymers Oy:lle. Palkittu yritys on panostanut merkittävästi työhyvinvoinnin kehittämiseen ja ottanut käyttöön vaikuttavia työhyvinvointikäytäntöjä pandemian aikana.

Tänä vuonna Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön yrityspalkintokilpailun teemana oli Työhyvinvointi – avain menestykseen. Palkintolautakunnan ja Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön puheenjohtaja, Brunbergin toimitusjohtajaKatarina Enholm kiittelee kilpailuun osallistuneita yrityksiä rohkeudesta ja näkemyksellisyydestä. Yritykset ovat osoittaneet suurta innovatiivisuutta kehittäessään fyysistä, henkistä ja sosiaalista työhyvinvointia.  

”Työhyvinvoinnin tärkeys kasvaa koko ajan ja jo lähitulevaisuudessa työhyvinvointi nousee yrityksessä menestyksen avaintekijäksi, kun työvoiman saatavuus vaikeutuu edelleen. Käyttämällä uusia, erilaisia työhyvinvoinnin menetelmiä yritys voi erottautua kilpailijoistaan ja siten rakentaa mainettaan vastuullisena ja houkuttelevana työnantajana. Borealis Polymers on erinomainen esimerkki yrityksestä, joka panostaa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti henkilöstöönsä monella eri tavalla. Yritys on pystynyt menestyksekkäästi jatkamaan terveen elämäntavan tukemista myös pandemian aikana”, painottaa Enholm.

Enholmin mukaan yrityskilpailun raati ei valinnassaan tarkastellut pelkästään innovatiivisten toimenpiteiden määrää. Myös taloudellisilla tunnusluvuilla oli merkitystä, kun päätös kilpailun voittajasta tehtiin. 

Polyolefiinimuoveja ja peruskemikaaleja valmistava Borealis Polymers Oy toimii Porvoon Kilpilahdessa. Borealis työllistää noin 900 henkeä. Borealis on käynnistänyt laaja-alaisen yhteistyöohjelma SPIRITin (SustainablePlastics Industry Transformation). Ohjelman tavoitteena on johtaa nykyisten ja uusien kumppaneiden kanssa muoviteollisuuden muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta, jolla tarkoitetaan uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden käyttöä sekä hiilineutraalista tuotantoa.

”Henkilöstö on Borealiksen tärkein menestystekijä ja pidämme työhyvinvointia ensiarvoisen tärkeänä.On todella hienoa, että työhyvinvoinnin eteen tekemämme työ huomioitiin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön yrityspalkinnolla”, iloitsee Salla Roni-Poranen, Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja ja jatkaa ”Kun Covid-19 pandemian alkoi, sopeutimme työhyvinvointiin liittyviä toimenpiteitä korona-aikaan sopiviksi ja kehitimme uusia keinoja tukeaksemme henkilöstön hyvinvointia. Ymmärsimme, miten ennennäkemättömässä tilanteessa olimme ja kuinka tärkeää oli edelleen pitää huolta henkilöstöstämme, jonka varassa on liiketoiminnan jatkuvuus myös poikkeuksellisina aikoina.”

Itä-Uudenmaan yrityspalkinnolla halutaan vuosittain korostaa yritysten merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentajana. Itä-Uudenmaan yrityspalkinto jaettiin jo 23. kerranItä-Uudenmaan kauppakamariyksikön Elinkeinoaamussa 12.5.2022. 


Lisätietoja:

Katarina Enholm, palkintolautakunnan puheenjohtaja, p. 050 635 44, katarina.enholm@brunberg.fi

Mathias Kivikoski, varapuheenjohtaja, p. 040 570 5115, mathias.kivikoski@sok.fi

Salla Roni-Poranen, Borealis Polymers Oy:n toimitusjohtaja, p. 050 379 4080, salla.roni-poranen@borealisgroup.com

Lue myös

Lausunto: Luonnos Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmaksi 2024 (AM-ohjelma)

Helsingin kaupunginkanslia on pyytänyt kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta Helsingin asumisen ja siihen...

Päivitetty 29.2.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...