Artikkelikuva

Uudenmaan yritysten suhdannenäkymät jatkuvat myönteisinä

Tuotanto- ja myyntimäärät ovat kasvussa Uudenmaan yrityksissä. Kasvun odotetaan jatkuvan seuraavan puolen vuoden ajan. Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan Uudenmaan yritysten suhdanneodotukset ovat koko maan keskiarvoa myönteisemmät.

Uudenmaan yritysten suhdannearviot paranivat syksyllä 2021, mutta toipuminen koronakriisistä on etenkin monilla palvelualoilla yhä kesken. Kannattavuuskehitys vaihtelee yrityksittäin mutta on keskimäärin parempi kuin vuosi sitten. Tiedot käyvät ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkona 27. lokakuuta 2021 julkaisemasta Suhdannebarometrista.

Helsingin seudun kauppakamarin johtajan Markku Lahtisen mukaan Uudenmaan yritysten näkymät ovat myönteiset ja esimerkiksi palvelusektorin yritykset ovat voineet käynnistää liiketoimintaansa, kun rajoitukset ovat höllentyneet.

– Uudenmaan tilanne näyttäytyy paremmalta kuin onkaan, mutta täytyy samalla muistaa, että alueen lähtötaso on ollut paljon heikompi kuin muualla maassa. Lähes kahden vuoden ajan erityisesti pääkaupunkiseudun majoitus- ja ravitsemisalan, erikoiskaupan ja matkailualojen yritykset sekä ammattimaiset tapahtumajärjestäjät ovat joutuneet syömään omia pääomiaan ja niiden kannattavuus on ollut pitkään olematonta, Lahtinen sanoo.

Toimitusjohtaja Mauri Molander OP Itä-Uusimaalta arvio, että yritysten suhdanneodotukset vaikuttavat luottavaisilta.

– Kuluttajien luottamus talouteen on vahvaa, ja asuntokysyntä on pysynyt koronakriisin alun jälkeen korkealla tasolla. Varjoja talouden nousuun tuovat yritysten varovainen suhtautuminen investointipäätöksiin sekä nykyiset tuotannon kapeikot. Myös osaavan työvoiman saatavuus on Itä-Uudellamaalla paheneva ongelma, Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön puheenjohtaja ja Itä-Uudenmaan Osuuspankin toimitusjohtaja Mauri Molander arvioi.

Suhdannebarometriin vastanneet yritykset ovat palkanneet lisää henkilökuntaa vuoden kolmannella neljänneksellä, ja lisärekrytointeja on luvassa loppuvuoden aikana. Ammattitaitoisen työvoiman puute on yleistynyt 39 %:iin (heinäkuussa 30 %).

– Suomen teollisuus on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Jos verrataan tilannetta vuoden 2020 alkuun olemme nyt vähintään samalla tasolla. Kuitenkin hintojen nousu energiassa ja useissa raaka-aineissa aiheuttaa haasteita monilla liiketoiminta-alueilla, kertoo toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen Borealis Polymers Oy:stä.

Kannattavuuskehitys vaihtelee yrityksittäin, mutta se on keskimäärin vuodentakaista parempi. Myyntihinnat ovat noususuunnassa, mutta myös kustannukset ovat kohonneet. Materiaalien tai kapasiteetin puute oli ongelmana 17 %:lla yrityksistä.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri selvitti yrityksiltä arvioita suhdannenäkymistä vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä. Kyselyyn vastasi 1 208 yritystä. EK julkaisee Suhdannebarometrin neljä kertaa vuodessa. Helsingin seutu on maan suurin ja kansainvälisin yritystoiminnan keskittymä, jossa sijaitsee 32 prosenttia maan työpaikoista ja tuotetaan noin 37 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Lisätietoja:

Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari, johtaja, p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi

Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari, viestintäpäällikkö, p. 046 878 7546, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi

 


Lue myös

Helsingin seudun yritykset odottavat tulevalta hallitukselta vaikuttavaa metropolipolitiikkaa 

Sosialidemokraatit alleviivasivat kampanjassaan aggressiivista vasemmisto-oikeisto-blokkijakoa ja muista isoista puolueista kaukana olevaa...

Lausunto: Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä

Helsingin seudun kauppakamari on 10.11.2021 antanut lausunnon Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolle Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -työstä.

Ennakointikamari korostaa osaajapulan ratkaisemisessa yhteistyötä

Uusimaa tarvitsee siis monia akuutteja toimia koronapandemian vaikutuksista selviämiseen. Alueella toimiva laajan toimijaverkoston muodostama Ennakointikamari...