Somemarkkinoinnin työkirja, Salla Virtanen, Helsingin seudun kauppakamari, kirjakauppa

Salla Virtanen: Jokainen voi opetella somettamaan ja ottamaan jatkossa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin

Tulevaisuudessa somessa tarvitaan inhimillisyyttä ja eettistä kantaaottavuutta.

Tänä keväänä Somemarkkinoinnin työkirjan kirjoittanut ja koko sen visuaalisen ilmeen suunnitellut viestinnän asiantuntija Salla Virtanen on tehnyt vuosia markkinointiviestintää niin järjestöille kuin yrityksillekin.

Viestinnän asiantuntija
Salla Virtanen.

Yrittäjänä ja välillä palkollisenakin työskennelleelle Virtaselle on muodostunut selkeä käsitys siitä, millaisia ongelmia esimerkiksi järjestöillä on, kun heillä on somekanavat käytössään, mutta sisältöä ei vain tule julkaistua tasaisin väliajoin.

Tyypillisimpiä haasteita ovat ajanpuute ja vaikeus miettiä organisaatiolle sopivia ideoita

Tästä syystä Virtanen halusi kirjoittaa aikaan sopivan työkirjan, jonka avulla voi harjoitella somettamista eri aikaan päivästä lyhyiden taukojen aikana.

– Ajattelin, että kirjaan tarttumisen pitää olla vaivatonta, jotta kynnys somettamiseen ei muodostu liian suureksi. Tekemisen meiningin on hyvä olla positiivista, hän sanoo.

Virtanen sanoo, että someen kaivataan positiivisuutta, vaikka koronatilanteen myötä tyyli on jo muuttunut inhimillisemmäksi. Hänen mukaansa hyvä esimerkki myönteisestä tavasta ajatella oli Twitterissä taannoin, kun Suomi Cupin jalkapallojoukkueet pelasivat keskenään neljän suoraa.

Kun koronan takia fyysiset kohtaamiset ja pelit eivät olleet sallittuja, joukkueet loivat somen kautta uuden yhteyden ja kertoivat samalla uudella tavalla, että pitävät myös fanit mielessä.

Virtanen kokee, että aivan turhaan ihmiset pelkäävät postaamiseen liittyviä virheitä ja somemyrskyjä, koska nämä ovat kuitenkin melko harvinaisia, jos harkintaa on käytetty.

– Jos joskus postaa virheellisen tiedon, virheen voi aina korjata. Latteuksia ja rutiinin omaisia viestejä kirjoittaa joskus jokainen, joten niitä ei kannata pelätä, hän perustelee.

Jokainen voi opetella somettamaan ja
ottamaan jatkossa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Kirjan tarkoitus onkin auttaa ihmisiä tekemään lyhyitä steppejä ja opettaa heitä kiinnostumaan aiheesta niin, että siitä tulee mielekästä – niin ja osittain myös rutiininomaista, koska sillä pidetään taitoja yllä ja kasvetaan paremmaksi somemarkkinoinnin tekijöiksi.

– Koronakevään myötä ihmisille on vapautunut enemmän aikaa harjoitella somettamista ja muitakin ammatillisia taitoja, joita työssä jatkuvasti tarvitsee.

Virtanen muistuttaa vielä, että kaikkia somekanavia ei tarvitse ottaa käyttöön, vaan kannattaa valita itselle sopivimmat. Olennaista on myös postailla mieluummin omalta tililtä oman työpaikan ja organisaation asioita kuin toimia kasvottomasti pelkän organisaation tilin kautta. Ihmiset ja heidän persoonansa saavat näkyä.

– Se lisää vuorovaikutusta ihmisten kanssa ja antaa myös mahdollisuuden sille, että tunteet näkyvät. Se on varmasti hyvä asia, sillä tutkimusten mukaan vastuullisuus ja kantaaottavuus yhteiskunnallisiin asioihin tulevat voimistumaan somessa. Ihmisten on hyvä olla valmiita siihen, että heillä on eettisesti kestäviä mielipiteitä ja he pystyvät osallistumaan vastuullisesti keskusteluun ja yhteisiin asioihin, hän sanoo loppuun.

Löydä ammattikirja liiketoiminnan kaikilta alueilta aina johtamisesta ja henkilöstöhallinnosta taloushallintoon ja juridiikkaan

Kauppakamarikauppa/kirjat

Lue myös

Neuvontapalvelut: Kesällä voimaan tulevia työlainsäädännön muutoksia

Työturvallisuuslakiin on tulossa 1.6.2023 alkaen muutoksia, joiden taustalla on tavoite työllisyysasteen nostamisesta ja ikääntyvien työntekijöiden työurien pidentämisestä.

Nyt uutta: Viikon kysymys ratkoo lakipulmia

Pohditko kirjanpitoa tai verotusta? Tarvitsetko työsuhdeasioihin liittyviä lakineuvoja? Verkkosivuillamme julkaistava Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin lakiasioihin.

Löydä oma ammattikirjasi

Ajankohtaisia aiheita käsitellään esimerkiksi kirjanpidon käytännönläheisin vinkein, sosiaalisen median haltuunotto-opastuksin ja johtamisen haasteisiin vastaten. Kauppakamarin neuvonta-asiantuntijat julkaisevat...