Kirjanpidon asiantuntija Teija Kerbs Helsingin seudun kauppakamari.

Neuvontapalvelut: Kirjanpidon virheen korjaaminen

Korjaamistarve voi syntyä eri syistä, esimerkiksi väärin sovelletuista kirjanpidon säännöksistä, puutteellisesta tiedosta tai näppäilyvirheestä. Tärkeää on, että virhe korjataan mahdollisimman pian sen havaitsemisen jälkeen. Virhe voi vaikuttaa yrityksen taloudellisen informaation luotettavuuteen sekä päätöksentekoon.

Virhe tilikauden aikana

Kun virhe havaitaan saman tilikauden aikana, kun se on tehty, ei se yleensä ole ongelma. Korjaus tehdään avoimelle tilikaudelle. Annetut viranomaisilmoitukset korjataan väärin tiedoin tehdyille tilikausille.

Tilinpäätöksessä ollut virhe

Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva yrityksen tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tuloslaskelma kuvaa, miten tilikauden tulos on muodostunut. Muille tilikausille kuuluvien erien sisällyttäminen tilikauden tuloslaskelmaan ei anna oikeaa kuvaa tuloksen muodostumisesta, olipa korjaus tehty mihin erään tahansa.
Kun virhe havaitaan myöhemmällä tilikaudella, korjaus on lähtökohtaisesti tehtävä oman pääoman kautta, ei tuloslaskelmaan kirjaamalla.

Puuttuvat tulot ja menot vaikuttavat pääsääntöisesti myös verotukseen. Veron määrä on otettava huomioitava kirjanpidossa virhettä korjatessa. Myös verokirjaus tehdään oman pääoman kautta, ei tuloslaskelmaan.

Vähäinen virhe voidaan kuitenkin korjata tuloslaskelmaan silloin, kun se ei vaikuta lukijan kuvaan eikä johtopäätöksiin, joita hänen tilinpäätöksen perusteella oletetaan tekevän.

Poistosuunnitelman muuttaminen

Tehty poistosuunnitelma pysyvien vastaavien hyödykkeille on arvio siitä, kauanko hyödyke tuottaa tuloa taloudellisena vaikutusaikanaan. Joskus arvio voi osoittautua vääräksi, ja silloin se tulee korjata.

Poistosuunnitelman muutos vaikuttaa vasta kuluvaan tilikauteen, sitä ei siis tehdä jälkikäteen oman pääoman kautta.

Kirjanpitolaki

Kirjanpidossa säädetään virheiden korjaamisesta seuraavaa:

KPL 2:7§

Tositteen, kirjanpidon tai muun kirjanpitoaineiston sisältöä ei saa muuttaa tai poistaa tilinpäätöksen laatimisen jälkeen. Sisältöä ei saa muuttaa eikä poistaa myöskään sen jälkeen, kun 6 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehty tai kirjanpitovelvollinen on julkistanut tai antanut ulkopuolisen käyttöön aineistosta laatimansa välitilinpäätöksen tai muun vastaavan asiakirjan.

KPL 2:6§

Kirjanpito on järjestettävä niin, että liiketapahtumien, tositteiden ja kirjausten yhteys mahdollisten osakirjanpitojen kautta pääkirjanpitoon ja siitä tilinpäätökseen on vaikeuksitta todettavissa kumpaankin suuntaan. Sama koskee kirjanpidosta viranomaiselle verotusta tai muuta tarkoitusta varten määräajoin tehtävää ilmoitusta.

Yhteenveto – kirjanpidon korjaukset

Kirjanpidon korjaukset tehdään aina avoimeen kauteen, ei raportoituun. Vahvistettua tilinpäätöstä ei avata jälkikäteen ja tehdä uudestaan. Korjaukset tehdään oman pääoman kautta.

Teija Kerbs
kirjanpidon asiantuntija
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari


Lue Kauppakamarilehdestä

Kirjanpitäjän ammattitaitoon tulee luottaa

Kolme kysymystä tilinpäätökseen liittyen

Osakeyhtiön hallituksen jäsenen ja osakkaan tiedonsaantioikeus


Etsi Kauppakamarikaupasta sinulle sopiva taloushallinnon koulutus

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme lomakkeen kautta.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Lue myös

Neuvontapalvelut: Tuleeko yritysten kokoluokkiin muutoksia?

Muutoksella korotettaisiin KPL 1 luvussa määriteltyjä yritysten kokorajoja koskevia euromääriä inflaatiokehitystä vastaavasti 25 prosentilla. Muutos liittyy EU:n...

Neuvontapalvelut: Poistosuunnitelma ja sen muuttaminen

Poistot tehdään pääsääntöisesti etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelmasta vastaa hallitus.

Toimitusjohtajalta: Julkisen talouden korjaaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia

Helmikuun 2023 lopussa valtionvelan määrä oli 144 miljardia euroa. Valtionvelan korkomenot vuonna 2023 ovat arviolta...