Tiina Pasuri on Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija.

Helsingin keskustan kehittäminen vaatii tasapainoilua eri intressien välillä

Julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina käyty runsaasti keskustelua Helsingin ydinkeskustan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Mielipiteiden vaihto on kärjistynyt kävelykatujen lisäämisen ja henkilöautoilun rajoittamisen ympärille, mutta todellisuudessa kysymys on paljon monimutkaisemmasta kokonaisuudesta.

Asiaa valmistelevilla kaupungin virkamiehillä ja uudistuksista päättävillä poliitikoilla on edessään visainen tehtävä, kun he yrittävät hahmottaa, minkälainen keskusta houkuttelisi kävijöitä ja toimijoita tulevaisuudessa. Parhaimmillaankin kaupunki voi vain luoda edellytyksiä elävälle ja vetovoimaiselle keskustalle, varsinaisen sisällön tuovat muut.

Helsingin keskustan ainutlaatuisuus ja elinvoima perustuu pitkälti sen monipuoliseen yritys- ja palvelurakenteeseen. Keskustassa sijaitsee laaja kirjo yrityksiä, joiden asiakaskunta ja liiketoimintatarpeet vaihtelevat suuresti toimialasta riippuen. Niillä kaikilla on kuitenkin yhteinen tavoite: keskustan viihtyisyyden ja vetovoiman lisääminen.

On tärkeää, että keskustan kehittämistä suunnitellaan aidossa yhteistyössä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Sama pätee muualla maailmassa toteutettuihin ratkaisuihin; kaupunkien toimintaympäristöt ovat hyvin erilaisia. Suunnittelu ei saa tapahtua suljettujen ovien takana, ja avoimeen vuorovaikutukseen on tuotava muutamia selkeitä vaihtoehtoja.

Tuore päätös Makasiiniterminaalin autolauttaliikenteen siirtämisestä Katajanokalle ja Länsisatamaan tarkoittaa jo yksinään merkittävää muutosta keskustassa. Muiden suurten muutosten toteuttaminen yhtä aikaa ei saa olla itseisarvo, vaan päätöksenteossa on punnittava etuja ja haittoja tarkasti.

Helsingin kaupunginhallitus päätti alkuvuodesta useista pienemmistä toimenpiteistä keskustan elävöittämiseksi. Kaupungin lupapolitiikka esimerkiksi kiinteiden terassien rakentamisen suhteen on ollut tunnetusti tiukka, joten kaikki lievennykset ovat tervetulleita. Päättäjien on huolehdittava siitä, että aiempaa sallivampi linja löytää tiensä myös ruohonjuuritasolle. Omalla myönteisellä asenteellaan kaupunki voi jo nyt monin tavoin edistää keskustan viihtyisyyttä ja parantaa yritysten toimintaedellytyksiä.


Tiina Pasuri
johtava asiantuntija
Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin Uutiset:

Helsingin keskustan kehittäminen vaatii tasapainoilua eri intressien välillä

Pääkirjoitus/mielipide

Lue myös

Lausunto: Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnos

YLJS:n vaikutuksia on arvioitu olennaisella tavalla puutteellisesti, mikä tekee arvioinneista harhaanjohtavia. Elinvoimavaikutuksia ja liikenteellisiä vaikutuksia...

Mitä ydinkeskustan elinvoima tarkoittaa poliitikoille ja päättäjille?

Helsingin keskustan elinvoiman parantaminen on varmasti kaikkien alueen vaikutuspiirissä toimivien tavoite. Yritysten näkökulmasta yksi keskeinen...

Helsingin kaupunki haluaa kehittää keskustan vetovoimaa ja parantaa keskustassa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä

Helsingin kaupungille vireä ja vetovoimainen keskusta on erittäin tärkeä. Helsingin uudessa...