Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Osaajat ovat kasvun edellytys: opiskelupaikkoja Uudellemaalle ja saatavuusharkintamallin radikaali korjaus
Helsingin seudun kauppakamari vaatii korkeakoulujen aloituspaikkojen kohdentamista seudun nuorten ja yritysten tarpeita vastaavasti. Uudenmaan osuus 19-vuotiaista on 31 prosenttia, mutta alueen osuus korkeakoulujen aloituspaikoista on jämähtänyt 27 prosenttiin.
Työperäinen maahanmuutto on nostettava osaksi Suomen kasvupolitiikkaa ja hallitusohjelmaan on kirjattava selkeä tavoitemäärä. Etlan mukaan nettomaahanmuuton pitäisi olla 44 000 henkilöä vuodessa, jotta työvoiman saatavuus saadaan vakaammalle uralle. Puolison työllistyminen on yksi olennaisimmista tekijöistä siinä, jääkö osaaja Suomeen. Tarvitaan toimiva kotouttaminen koko perheelle. Nykyiset palvelut ovat riittämättömiä. Saatavuusharkintamalli on uudistettava radikaalisti ja työ- ja oleskelulupaprosessien kokonaiskestoa on nopeutettava – ei vain yksittäisiä viranomaisvaiheita.
Työperäiseen hyväksikäyttöön on puututtava voimakkaammin. Hyväksikäyttöä esiintyy erityisesti rakentamisessa, ravintola-alalla ja siivouspalveluissa, ja se vääristää markkinoita. Ennakkovalvontaa on tehostettava, viranomaisten tiedonvaihtoa ja valtuuksia lisättävä ja väärinkäytöksistä kiinni jääville työnantajille on säädettävä liiketoimintakielto.
Valtion on hoidettava osuuteensa liikennejärjestelmän kehittämisessä
Valtion on lisättävä Helsingin seudun MAL-rahoitusta – maankäyttö, asuminen ja liikenne – merkittävästi ja sitouduttava MAL-suunnitelman hankkeisiin. Valtion on rahoitettava valtion väyläverkon investoinnit kokonaan sekä osallistuttava merkittävällä osuudella seudun pikaraitiotieinvestointeihin.
Yritysten investoinnit uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen ja kiertotalouteen edellyttävät selkeää ja vakaata näkymää tulevaan. Maankäytön suunnittelussa tulee tunnistaa ja varata alueita uusiutuvalle energialle, kiertotalousratkaisuille ja niitä tukeville infrastruktuureille.
Kasvua yrityksille: Viron veromalli ja Kanadan teknologian siirtokeskusmalli
Helsingin seudun kauppakamari esittää kahta uutta avausta. Voittovaroja, joita kasvuyritykset käyttävät liiketoimintansa kehittämiseen, ei tule verottaa heti – kannustin pitää kasvun Suomessa Viron mallia vastaavasti. Toiseksi Suomeen tarvitaan teknologian siirtokeskusmalli, jossa pk-yritykset pääsevät TKI-toimintaan korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa ilman raskaita hankkeita. Kanadassa vastaava malli palvelee vuosittain tuhansia yrityksiä ja on todettu erittäin hyödylliseksi. TKI-lisävähennys on tehtävä pysyväksi.
”Haluamme, että kasvun hedelmät kypsyvät Suomessa. Yksinkertainen muutos verorakenteessa voi ratkaista sen, investoiko yritys täällä vai naapurissa. Samalla pk-yrityksille tarvitaan matalan kynnyksen väylä innovaatiotoimintaan – teknologian siirtokeskusmalli”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen.
Miljardit haussa: Suomen on osattava käyttää EU-rahoitusta ja kohdistettava sitä voimakkaammin Uudenmaan alueelle
EU:n seuraava rahoituskehys 2028–2034 on lähes 2 000 miljardia euroa. Kansallisilla ja alueellisilla päätöksillä on entistä enemmän painoarvoa, sillä niiden kautta jaetaan yli 40 prosenttia EU:n budjetista. Nykyisellä ohjelmakaudella Uudenmaan rakennerahastovaroista siirrettiin poliittisella päätöksellä noin 90 miljoonaa euroa muille alueille vastoin vaikuttavuusperiaatetta. Rahoitus on jatkossa kohdennettava sinne, missä se tuottaa eniten kasvua, työpaikkoja ja verotuloja koko maalle.
EU:n Verkkojen Eurooppa -välineeseen (CEF) on ehdotettu lähes 80 miljardia euroa seuraavalle kaudelle. Suomi on saatu prioriteettilistalle kolmella yhteydellä, joista kaksi on Helsingin seudulla. Rahoitus ei kuitenkaan muutu investoinneiksi itsestään – se edellyttää hankekypsyyttä ja kansallista vastinrahoitusta. Lentorata on konkreettinen esimerkki hankkeesta, johon CEF-rahoitusta voidaan hakea, mutta vain jos suunnittelu etenee ja Suomi sitoutuu omaan osuuteensa.
Tulevalla kaudella avautuu merkittäviä mahdollisuuksia innovaatiorahoituksessa: Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoitus on ehdotettu tuplattavaksi, ja uusi kilpailukykyrahasto tuo lisää välineitä yritysten kilpailukyvyn vauhdittamiseen. Rahat eivät tule odottamalla – ne voitetaan. Uudenmaan hankevalmistelurahoitus on osoittanut, että jokainen sijoitettu euro tulee takaisin lähes 20-kertaisesti. Helsingin seudun kauppakamari vaatii, että hallitusohjelmaan kirjataan EU-rahoituksen täysimääräinen hyödyntäminen: vastinrahoituksen varmistaminen, pk-yritysten aktiivinen valmentaminen kilpailtuihin hakuihin sekä hankevalmistelurahoituksen palauttaminen valtion budjettiin.
Helsingin seudun kauppakamarin kaikki hallitusohjelmatavoitteet ja 56 ratkaisuehdotusta ovat luettavissa tästä.
Helsingin seudun kauppakamarilla on noin 7 000 jäsentä. Helsingin seudun kauppakamarin toiminta-alue kattaa 21 kuntaa Uudenmaan alueella.
Lisätiedot:
Markku Lahtinen, vaikuttamistyön johtaja, Helsingin seudun kauppakamari, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi, +358 50 571 35 64.