Kansainvälisistä osaajista pulaa.

Kauppakamarikysely: Yrityksillä hyvät valmiudet kansainvälisten osaajien palkkaamiseen

Kauppakamarikyselyn mukaan yli puolella yrityksistä on positiivisia kokemuksia ulkomaalaisten osaajien rekrytoinneista. Helsingin seudun yritykset arvioivat, että niillä on hyvät valmiudet palkata ulkomaalaisia osaajia.

Kauppakamarit selvittivät ulkomaalaisten osaajien rekrytointeja joulukuussa 2021. Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksistä kyselyyn vastasi 307 yritystä. Vastaajat edustavat pääosin pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Hieman alle puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä on rekrytoinut ulkomaisia osaajia viimeisen vuoden sisällä. Alle 30 prosenttia  ei aio jatkossakaan palkata ulkomaisia osaajia. 

Helsingin seudulla rekrytointitarve asiantuntijatason tehtäviin on jonkin verran muuta maata suurempi, mutta tuloksista käy samalla ilmi, että suurin tarve myös Helsingin seudulla on työntekijätason kansainvälisistä osaajista. Erityistä pulaa on toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkinnon suorittaneista. Taustalla on pitkään jatkunut, kroonistuva pula tekijöistä.  

Esteiksi ulkomaalaisten osaajien rekrytoinnille koetaan lupaprosessien hitaus ja vaikeus.  

– Hallituksen toimet erityisasiantuntijoiden lupaprosessien nopeuttamiseksi ovat tervetulleita, mutta erityisasiantuntijoille suunnatut pikakaistat eivät riitä. Lisäksi tarvitaan keinoja, joilla ammattiosaajien pääsyä maahan ja avoimille työmarkkinoille helpotetaan. Yksi ratkaisu tähän on saatavuusharkinnan poistaminen tai merkittävä uudistaminen vastaamaan nykyajan tarpeita, painottaa johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista. – Saatavuusharkinta lisää tarpeetonta byrokratiaa ja sen purkaminen helpottaisi akuuttia tekijäpulaa, Lahtinen jatkaa.  

Oleskelulupapäätöksenteko tuotava lähemmäksi työelämää 

Kilpailu ulkomaisista osaajista on kovaa ja houkuttelevuuden parantamisessa laadukkailla asettautumispalveluilla on  suuri merkitys, kun ulkomaalainen osaaja miettii vaihtoehtoja. Pääkaupunkiseudun International House Helsinki -palvelu tuo maahan saapuvalle osaajalle helposti saataville eri viranomaisten palvelut.  

– Pääkaupunkiseudun palvelumallia tulisi kehittää ja syventää valtakunnalliseksi yhden luukun palvelua, joka yhdistää työllisyys-, koulutus- ja rekrytointipalvelut. Samalla tulisi käynnistää selvitystyö, kuinka palveluun voidaan tuoda mukaan maahanmuuttoviraston vastuulla olevaa oleskelupien päätöksentekoa tavoitteena aidosti nopeuttaa lupakäsittelyä samanaikaisesti muiden työnvoiman tarjontaa lisäävien toimien kanssa, Lahtinen jatkaa.


Tutustu kyselyyn Ulkomaalaiset osaajat, tammikuu 2022

Kauppakamarien kysely tehtiin 8. – 13.12.2021. Kyselyyn vastasi 1 184 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ja kaiken kokoisista yrityksistä.


Lisätietoja:

Markku Lahtinen, johtaja,
Helsingin seudun kauppakamari,
p. 050 571 3564,
markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi


Lue myös

Positiivisia signaaleja Helsingin seudun yritysten valmiudesta rekrytoida kansainvälisiä osaajia

· 40 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä on rekrytoinut tai vuokrannut kansainvälisiä...

Listasimme kansainvälisen rekrytoinnin palveluja Helsingin seudulla – työnantaja, ota lista talteen!

Onnistu kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoinnissa -tapahtumassa esittelimme ratkaisuja rekrytointiin ja työyhteisöön integrointiin....

Ota ensiaskeleet kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden palkkaamisessa – osallistu työnantajille suunnattuun tapahtumaan 14.3. 

Helsingin seudun kauppakamari järjestää yhteistyössä Helsingin kaupungin, Espoon kaupungin, Vantaan kaupungin,...