Artikkelikuva

Helsingin ydinkeskustan suunnittelusta puuttuu kokonaisnäkemys ja yritysten ääni

Helsingin seudun kauppakamari, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Kaupan liitto, Helsingin Yrittäjät ja Helsinki City Markkinointi ry sekä useat yritykset vetoavat Helsingin kaupunkiin, että kaupunki ottaisi yritykset aidosti mukaan ydinkeskustan kehittämishankkeisiin. Erillisten projektien sijaan kaupungilta halutaan kokonaissuunnitelmaa ydinkeskustan elinvoiman lisäämiseksi ja yritysvaikutusten selkeämpää arviointia.

Elinkeinoelämä on jättänyt Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiaiselle vetoomuksen, jossa yritykset tuovat esille huolen siitä, että ydinkeskustaa on kehitetty ilman riittävää vuorovaikutusta yritysten kanssa.

”On kohtuutonta, että yritysten toimintaedellytyksiin huomattavalla tavalla vaikuttavista hankkeista päätetään tai niitä valmistellaan yrityksiä kuulematta. Vaadimme, että elinkeinoelämän näkemykset otetaan jatkossa huomioon hyvissä ajoin jo päätösten valmisteluvaiheessa, ei niiden jälkeen”, Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen painottaa.

Lahtinen korostaa, että esimerkiksi Esplanadi on katutyömaana keskellä parasta sesonkia. Vuonna 2024 kaikki Helsingin sisääntuloväylät ovat yhtä aikaa työmaana ja ydinkeskustan saavutettavuus on todella huono. Ydinkeskustan elinvoimaindeksi ei ole koskaan ollut näin heikko.

”Toimet ydinkeskustan käveltävien alueiden laajentamiseksi Esplanadeilla tehtiin ilman, että kuultiin riittävästi yrityksiä ja asianosaisia. Kaupunki on ollut haluton tarkastelemaan liikenneinvestointien toteutusaikatauluja uudelleen. On erittäin harmillista, että ydinkeskustan liikennejärjestelmänsuunnitelman valmisteluperiaatteisiin halutaan elinkeinoelämän näkemykset vasta kaupunkiympäristölautakunnan linjapäätöksen jälkeen”, Lahtinen arvostelee.

”Kaupunki asettaa liikennesuunnittelussa autoilun ja muut liikkumismuodot vastakkain. Tähän ei ole tarvetta, sillä keskustan saavutettavuus kaikilla tavoilla on tärkeää yrityksille”, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

”Olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja keskustan kivijalkayrityksiltä, jotka ovat hyvin huolissaan siitä, millä tavoin kaupunkia kehitetään. Keskustan hiipuneen elinvoiman palauttamiseksi on entistäkin tärkeämpää kuunnella alueen yrityksiä ja tehdä aitoa yhteistyötä eri toimijoiden kesken”, Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala painottaa.

Vetoomuksen allekirjoittajien viesti on selvä: Ydinkeskustan elinvoiman valmistelussa on ohitettu yritysten esittämiä näkemyksiä, joita on monipuolisesti tuotu esiin elinkeinoelämän ja kaupungin yhteistyöfoorumeilla. Jotta Helsingin ydinkeskustan kävijämäärät saadaan kasvuun, asukkaille ja kävijöille on jatkossakin tarjottava riittävästi ja houkuttelevasti palveluja. Lahtisen korostaa, että ydinkeskustan yritysrakenne ei saa yksipuolistua. ”Jotta 100 000 työpaikkaa voidaan säilyttää, tarvitaan nykyistä huomattavasti parempaa kaupungin ja elinkeinoelämän vuoropuhelua”, Lahtinen korostaa.

Vetoomuksessa ovat mukana Helsingin seudun kauppakamarin lisäksi Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Kaupan liitto, Helsingin Yrittäjät, Helsinki City Markkinointi ry, Akateeminen Kirjakauppa, Eckerö Line Oy, Helsingin Osuuskauppa Elanto, Instrumentarium, NoHo Partners Oyj, Kesko Oyj, Partioaitta Oy, Ravintolakolmio-konserni, Scandic Hotels Oy, Sokotel Oy, Suomalainen Kirjakauppa, Stockmann Oyj Abp, Strawberry Finland, Tallink Silja Oy, Viking Line Oy, W- ja SW-Restaurants Oy ja Ylva.


Lue vetoomus tästä (PDF)

Lisätietoja:

Markku Lahtinen, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari,
p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi

Timo Lappi, toimitusjohtaja, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry,
p. 040 734 5549, timo.lappi@mara.fi

Simo Hiilamo, edunvalvontajohtaja, Kaupan liitto,
p. 050 350 7564, simo.hiilamo@kauppa.fi

Tiina Oksala, toimitusjohtaja, Helsingin Yrittäjät,
p. 040 5481104, tiina.oksala@yrittajat.fi

Krista Östman, toiminnanjohtaja, Helsinki City Markkinointi ry,
p. 045 278 1278, krista.ostman@helsinkicity.fi


Lue myös

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...

Lausunto: Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnos

YLJS:n vaikutuksia on arvioitu olennaisella tavalla puutteellisesti, mikä tekee arvioinneista harhaanjohtavia. Elinvoimavaikutuksia ja liikenteellisiä vaikutuksia...

Ydinkeskustan kehittämisen opiskelijakilpailu ratkesi – voittajatyö on kunnianhimoinen kokonaisuus, mutta logistiikka jäi vaille huomiota 

Ytimessä-opiskelijakilpailu on päättynyt ja voittajatyö selvinnyt. Kilpailuun osallistui 23 opiskelijoista koostunutta...