Helsingin seudun kauppakamarin kirjanpidon asiantuntija Teija Kerbs. Neuvontapalvelut.

Neuvontapalvelut: Poistosuunnitelma ja sen muuttaminen

Poistot tehdään pääsääntöisesti etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelmasta vastaa hallitus.

Kirjanpitolautakunnan yleisohjesuunnitelman mukaisista poistoista 16.10.2007 ohjaa poistosuunnitelman laatimista: ”Pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenot tulee poistaa vaikutusaikanaan.

Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Pysyvien vastaavien hankintameno jaksotetaan poistoina kuluksi pääsääntöisesti hyödykkeen koko taloudelliselle pitoajalle.

Taloudellisen pitoajan päätyttyä on hyödykkeen hankintamenon oltava kokonaan poistettu mahdollista jäännösarvoa lukuun ottamatta. Hyödykkeen taloudellinen pitoaika riippuu hyödykkeeseen liittyvistä tulonodotuksista. Taloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jona pysyvän vastaavan hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kirjanpitovelvollista tuloa tuottamalla.”

Yleisohjeessa edellytetään, että poistosuunnitelmaa arvioidaan säännöllisesti aina tilinpäätöstä laadittaessa sen varmistamiseksi, että valittu poistomenetelmä ja -aika vastaavat todellista hyödykkeen taloudellista pitoaikaa.

Poistosuunnitelman muuttaminen

Poistosuunnitelma perustuu ennakoituun taloudelliseen tulonodotukseen.

Ennuste voi osoittautua vääräksi, ja silloin poistosuunnitelma tulee muuttaa. Poistosuunnitelman korjaaminen on tärkeää, sillä poistot vaikuttavat yrityksen tulokseen sekä taseeseen, kuvaan, jonka yritys itsestään antaa, ja sitä kautta siihen, minkä perusteella ulkopuoliset tekevät rahoituspäätöksiä ja yhtiön hallitus osingonjakoehdotuksia.

Poistosuunnitelman muutokset tulee todeta hallituksen pöytäkirjassa sekä mainita liitetiedoissa.

Teija Kerbs
kirjanpidon asiantuntija
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme lomakkeen kautta.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Oletko tutustunut Kauppakamarin koulutusiin?

Helsingin seudun kauppakamarin Kirjanpito 2024 Tukholma -laivaseminaari on loistava foorumi päivittää tietosi lainsäädännön uudistuksista ja lähitulevaisuuden kehityssuunnista. Saat viimeisimmän asiantuntijanäkemyksen kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä, yritys- ja pääomaverotuksesta sekä arvonlisäverotuksesta. Teija Kerbs on yksi laivaseminaarin kouluttajista.

 

Lue myös

Neuvontapalvelut: Muutosneuvotteluista, lomautuksista ja irtisanomisista

Käytännössä on hyvä huomioida muutama seikka yhteistoiminnasta edellä mainittuihin toimenpiteisiin liittyen. Yhteistoimintalain soveltaminen ja työsopimuslain...

Neuvontapalvelut: Kirjanpidon virheen korjaaminen

Virhe tilikauden aikana Kun virhe havaitaan saman tilikauden aikana, kun se on tehty, ei se yleensä ole...

Voiko sopimushintoja muuttaa?

Ukrainan kriisi ja pakotteet on tuonut oman lisänsä tähän. Ongelma aktualisoituu useimmiten pitkissä toimitussopimuksissa joissa on sovittu...