Eurooppa Edellä: Kauppalehden Saksan kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.

Eurooppa edellä: Alkaneen vuoden talouskehitystä ja inflaatioriskejä Euroopassa

Jähmeä työmarkkinajärjestelmä suojelee Eurooppaa palkkainflaatiolta, jonka vauhti Yhdysvalloissa kiihtyy ja lisää paineita rahapolitiikan kiristämisestä.

Euroopan keskuspankin johtokuntaan kuuluva saksalainen Isabel Schnabel antoi viime viikonloppuna selväsanaisen varoituksen siitä, että korkea energian hinta voi pitää inflaation korkealla vielä pitkään.

Schnabel perustelee näkemystään vihreällä siirtymällä eli sillä, että erityisesti Euroopassa siirrytään kiihtyvällä vauhdilla kohti puhtaampaa energiantuotantoa.

– Tämän energiakomponentin korostaminen oli hyvä nosto Schnabelilta, Danske Bankin tutkimusjohtaja Heidi Schauman sanoo Eurooppa edellä -vodcastin 12.1.2022 jaksossa.

– On ajateltu, että nykyinen energian hintojen nousu on eri asia kuin vihreä siirtymä. Nyt nähdään, että se voi luoda pysyvämpääkin nostetta, jos ei tuule tarpeeksi tai jos esimerkiksi Ruotsin vesistöissä on liian vähän vettä, Schauman korostaa.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolestaan toppuuttelee arvioita, joiden mukaan nykyiset energiaongelmat jättäisivät pysyvämmän jäljen inflaatiokehitykseen.


Lue, kuuntele ja katso: Eurooppa edellä – Energiaan liittyvä inflaatioriski kasvaa ja Saksan Venäjä-riippuvuus pahentaa sitä, mutta tilanne ei Suomen Pankin Rehnin mukaan edelleenkään ole hälyyttävä.


Eurooppa edellä

Kauppalehti julkaisee joka toinen viikko pod-/vodcastia, jossa tartutaan EU:n ajankohtaisiin kiistakapuloihin ja puheenaiheisiin.

Tuoreessa jaksossa tarkastellaan alkaneen vuoden talouskehitystä ja inflaatioriskejä Euroopassa. Keskustelua käydään myös euroalueen budjettisääntöjen uudistamisesta.

Vieraina 12.1.2022 ovat Danske Bankin tutkimusjohtaja Heidi Schauman ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Podcast tuotetaan yhteistyössä EK:n, Akavan, MTK:n ja Helsingin seudun kauppakamarin kanssa.
Juontajana toimii Kauppalehden Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.


Lue myös

Neuvontapalvelut: Yhteenvetoa ja poimintoja yritysverotuksen viimeaikaisista muutoksista

Uuden hallitusohjelman kynnyksellä on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja käydä läpi niitä veromuutoksia, joita on tehty edellisellä hallituskaudella.

Viikon kysymys: keksintöjen suojaaminen Euroopassa

Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Neuvontapalvelut: Perhevapaat ja vuosiloma

Vuosiloman kertyminen perhevapaan aikana Perhevapaat ovat vuosilomalaissa työssäolon veroista aikaa lukuun ottamatta hoitovapaata ja poissaoloa perheenjäsenen tai...