Artikkelikuva

Helsingin keskusta-alueen kehittäminen tarvitsee perusteelliset selvitykset

Helsingin kaupungin poliittinen enemmistö on päätymässä hautaamaan jatkoselvitykset maanalaisen kokoojakadun toteutuksesta.

Kauppakamari pitää linjausta lyhytnäköisenä, sillä se sulkisi yhden merkittävän vaihtoehdon keinovalikoimasta ennen kuin tiedetään kunnolla päätöksen vaikutuksia Helsingin seudun kilpailukyvylle.

– Monipuolisen yritysrakenteen säilyttäminen keskustassa edellyttää sitä, että kilpailukykyistä Helsingin keskustaa kehitettäessä selvitetään kaikki vaihtoehdot ja niiden vaikutukset alueen palveluille ja yrityksille, painottaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen.

Yrityksille ennustettava toimintaympäristö on tärkeä. Helsingin kaupunkistrategian linjausten ohittaminen jo ennen jatkoselvityksiä vaikeuttaa elinkeinoelämän varautumista tulevaisuuteen.

– Vaikka maanalainen kokoojatunneli olisi jättiluokan investointi, pitää sen rinnalla tarkastella vaihtoehtoiskustannuksia. Näitä ovat esimerkiksi mahdolliset Vuosaaren sataman edellyttämät uusinvestoinnit, yksityisen sektorin työpaikkojen siirtyminen Helsingin ulkopuolelle ja kuinka varaudutaan kantakaupungin kasvavan asutuksen tuomiin liikkumistarpeisiin nykyisten ruuhkien lisäksi, toteaa Lahtinen.


Lue myös:

Helsingin keskustan vetovoimaa on kehitettävä monipuolisesti

Helsingin keskustan vetovoimaa on kehitettävä monipuolisesti

Helsingin liikennehankkeiden suunnittelussa tarvitaan malttia

Helsingin liikennehankkeiden suunnittelussa tarvitaan malttia

 

Yritykset ja liikennehankkeet

Yritykset ja liikennehankkeet

Lue myös

Ydinkeskustan kehittämisen opiskelijakilpailu ratkesi – voittajatyö on kunnianhimoinen kokonaisuus, mutta logistiikka jäi vaille huomiota 

Ytimessä-opiskelijakilpailu on päättynyt ja voittajatyö selvinnyt. Kilpailuun osallistui 23 opiskelijoista koostunutta...

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...

Helsingin kaupunki haluaa kehittää keskustan vetovoimaa ja parantaa keskustassa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä

Helsingin kaupungille vireä ja vetovoimainen keskusta on erittäin tärkeä. Helsingin uudessa...