Alisa Yli-Villamo

Tuon Advisory Board työskentelyyn mukanani vuosien kokemuksen talousjohtajana toimimisesta erilaisissa toimintaympäristöissä pörssi- ja perheyhtiöistä säätiömaailmaan. Talous- ja muutosjohtajana uskon, että faktoja ja riskejä tulee uskaltaa analysoida.

Yrittäjänä ja valmentajana haluan rohkaista eteenpäin kohti tavoitteita, edistää kokeiluja ja oivalluttaa katsomaan tilannetta erilaisista näkökulmista. Valmentavana johtajana haastan itseäni ja muita kuuntelemaan keskittyneesti, kysymään enemmän ja kunnioittamaan jokaisen ajatuksia.

Suuri intohimoni on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja erityisesti ennakoivasti aivoterveyden edistäminen. Vireämmät aivot ovat tuottavammat, keskittyneemmät, luovemmat ja kilpailutekijä niin yksilölle kuin työyhteisölle.

Sytyn uuden oppimisesta. On voimaannuttavaa oppia muilta ihmisiltä heidän ammattitaidostaan, kokemuksistaan, tavastaan toimia ja ajatella. Tuon Advisory Boardiin kokemukseni lisäksi
vahvuuteni avoimuuden, rehellisyyden ja sinnikkyyden. Odotan sitoutunutta yhteistyötä sekä rohkeutta
kokeilla ja puntaroida niitäkin vaihtoehtoja, jotka eivät aikaisemmin ole tulleet mieleenkään.

Lue myös

”Anna-Mari Ylihurulan näkemys teknologia-alalla pärjäämisestä yllätti” – kuuntele podcast

Miten teknologia-alalla menestyy? Miten naisia saadaan liiketoimintajohtoon? Mitä teknologia-alan johtotehtävät ja...

MBA-tutkinnon suorittamiseen on monia hyviä syitä! 

MBA auttaakin molempiin tavoitteisiin erittäin hyvin. Helsingin seudun kauppakamarin kokonaan omistamassa HELBUS Helsinki School of Businessissa tarjottavassa...

Lukijaa kiinnostavat liitetiedot tilinpäätöksessä

Liitetiedoissa esitettävät asiat ovat monelta osin kuitenkin sellaisia, joita kirjanpitäjä ei välttämättä yksin pysty/tiedä esittää oikein. Tilinpäätös...