Minna Ekblom

Meiltä vaaditaan tämän päivän työelämässä erityisen eheä osaamis- ja taitosetti onnistuaksemme ja vieläpä nauttiaksemme työstämme! Onnistuaksemme saavuttamaan asetetut tavoitteet ja luomaan kasvua ja kannattavuutta, meidän tulee olla innostuneita elinikäisiä oppijoita, rohkeita, innovatiisia ajattelijoita, ketteriä ja luovasti ajattelevia ja toimivia strategeja sekä avoimia ja luottavaisia tiiminjohtajia ja tiimiläisiä. Tässä Advisory Board voi olla oivallinen tuki johdolle!

Minulla on pitkä (yli 25 v) ja värikäs (5 maata, 2 maanosaa) kansainvälinen coaching- ja valmennuskokemus, jonka turvin olen tukenut satoja ihmisiä eri toimialoilta, eri kulttuureista ja eri asemissa tunnistamaan ja saavuttamaan oman potentiaalinsa ja näkemään ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia ja tekemään niiden toteuttamiseksi vaadittavat muutokset ja ottamaan rohkeasti ja suunnitellusti vaadittavat askeleet.

Lisätietoja LinkedIn profiilissani ja tietysti annan niitä myös kysyttäessä.

Lue myös

Neuvontapalvelut: Pakotteiden kiertämisen estäminen tullut yhä keskeisemmäksi vientikaupassa

Euroopan unioni otti kuluvan vuoden helmikuun lopussa julkaistussa kymmenennessä Venäjän pakotepaketissaan...

Yritysten on syytä ottaa kyberturvallisuus vakavasti – näillä pikavinkeillä tietoturva kuntoon

Keskuskauppakamarin hankejohtaja Panu Vesterinen kehottaa yrityksiä ottamaan kyberturvallisuuden vakavasti ja antaa...

Finnlinesin Staffan Herlin: Suomen kriisivalmius kaipaa kehittämistä

Koronakriisin keskeinen opetus on, että poliitikkojen ja viranomaisten välistä yhteistyötä ja määräysten toimeenpanoa on edelleen parannettava. Näin selvitään seuraavastakin kriisistä.