Hitsaustyö, kipinät lentävät. Helsingin seudun kauppakamarin referenssijuttu neuvontapalveluista.

Kaukalovalmistaja taklasi fuusioriskit Kauppakamarin neuvoilla

Yrityskauppa näyttää usein helpolta paperilla, mutta voi sisältää matkan varrella monia mutkia ja yllätyksiä. Jääkiekkokaukaloista ja metallirakenteista tunnetun tuusulalaisen Vepe Oy Peltosen urheilu- ja liikuntapaikkarakentamisen liiketoiminto fuusioitui viime keväänä Oulaisissa toimivan ICEPROn kanssa. Ensikertalaisten yrityskauppa vietiin onnistuneesti maaliin kauppakamarin asiantuntijoiden avulla.

Vepe Oy Peltosen toimitusjohtaja Jarmo Poukkula sai viettää elokuussa jo kohtuullisen huolettomia lomapäiviä. Keväällä ennen kesälomakautta sai näet sinettinsä yritysfuusio, jossa kaksi kotimaista jääkiekkokaukaloiden valmistajaa yhdisti keskinäisen kilpailun sijaan voimansa.

Yrityskaupan ja uuden Vepe-Icepro -tytäryhtiön myötä tuusulalaisyrityksen runsaan 14 miljoonan euron liikevaihto kasvaa ja henkilöstömääräkin nousee yhteensä 80 työntekijään. Vepe-Icepron tavoitteena on vahva kansainvälinen kasvu muun muassa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen, led-teknologiaa hyödyntävän jääkiekkokaukalon myötä.

Fuusio oli näytön paikka myös Poukkulalle itselleen, sillä hän aloitti Vepe Peltosen toimitusjohtajana syksyllä 2022. Pian tämän jälkeen alkoivat myös suunnitelmat Vepen ja Icepron yhdistymisestä.

– Kaikkea oli koitettu miettiä ja kartoittaa etukäteen, mutta silti moni asia tuli eteen yllätyksensä. Osansa oli toki silläkin, että olimme yrityskaupassa ensikertalaisia, Poukkula muistelee.

Helsingin seudun kauppakamari hallitsi henkilöstöasioiden kiemurat

Valmistelussa oli apuna molempien yritysten lakiasiantuntijoita, mutta myös Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalveluiden ammattilaisia.

Heille Poukkula jakaa kosolti kehuja.

– Kauppakamarista saatiin todella tärkeitä neuvoja henkilöstö- ja työsuhdeasioihin. Heistä oli iso apu varsinkin palkkahallinnon ja työterveyshuollon järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä. Fuusio olisi saanut varsin huonon startin, jos esimerkiksi yhteistä palkanmaksua ei olisi saatu ajoissa kuntoon, toimitusjohtaja tunnustaa.

Kauppakamarin asiantuntijat auttoivat myös ratkaisemaan, siirretäänkö henkilöstö uuden omistajan leipiin vanhoina työntekijöinä ja kuinka palkkaus- sekä työsuhde-edut saadaan molemmissa yksiköissä tasavertaisiksi.

– Lisähaasteena oli se, että fuusiota vietiin läpi vuoden kiireisimmän sesongin keskellä. Kaiken kukkuraksi me olimme samaan aikaan uusimassa myös toiminnanohjausjärjestelmäämme, Poukkula kertoo.

Vepe Peltosen toimitusjohtaja Jarmo Poukkula käyttää kauppakamarin neuvontapalveluja lähes aina, kun jokin yritystoiminnan asia askarruttaa. – Yhteydenottokynnys on todella matala ja vastauksen saa useimmiten saman tien, hän kiittelee.

Kansantajuista asiantuntija-apua Kauppakamarista

Yrityskaupalle saatiin sinetti toukokuun alussa ja Poukkulan mukaan prosessi sujui asiantuntijoiden opastuksella varsin hyvin aikataulussaan.

– Paljon tehtiin myös etukäteistyötä, suunnittelua sekä Q&A-kysymyspatteristoja yhdessä kauppakamarilaisten kanssa. Silti eteen tuli asioita, joihin ei oltu riittävästi varauduttu ja jotka olisi pitänyt näin jälkikäteen ajatellen hoitaa vieläkin paremmin. Myös viestintään panostettiin alusta lähtien, mutta ei sittenkään ihan riittävästi, Poukkula tunnustaa.



Kauppakamarin neuvontapalvelujen osaamista ja tasapuolista otetta kiiteltiin toimitusjohtajan mukaan myös henkilöstön puolella, kun yhdistymisasioita käytiin läpi yhteisessä kolmikannassa.

– Olen itse käyttänyt Kauppakamarin asiantuntijoiden apua jo vuosia ja otan sinne useimmiten ensiksi yhteyttä, kun jokin yritystoiminnan asia askarruttaa. Kynnys kysymiseen on todella matala ja vastauksen saa useimmiten saman tien, Poukkula kannustaa.

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme lomakkeen kautta.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Lue myös

Asiantuntija-apua henkilöstöhallinnon kiemuroihin Kauppakamarista

Tanskalaisen DSV-konsernin Suomen yhtiöt on yksi maamme suurimmista logistiikka-alan yritysryhmistä. Se tekee 363 miljoonan euron...

Turvallisuus-teema kiinnosti Espoon syysseminaarissa

Espoon perinteisessä syysseminaarissa Metropolian auditoriossa Karakalliossa pureuduttiin tällä kertaa turvallisuus-teemaan. Aihe oli ajankohtainen ja myös kiinnostava, sillä...

Tilitoimistokin tarvitsee asiantuntija-apua

Kellokoskella toimiva ja kolme henkilöä vakituisesti työllistävä Tilitoimisto Anne Ikonen Oy on varsin tyypillinen esimerkki pienestä paikallisesta...