Artikkelikuva

Kustannustuotteita jäsenten tarpeisiin

Leena Viitala työskentelee talouden ja verotuksen kirjojen ja sähköisten julkaisujen tuottajana kauppakamarin palveluliiketoiminnassa. Kauppakamari julkaisee vuoden aikana reilut 30 uutta kirjaa ja päivittää kymmeniä verkkojulkaisuja.

Leena Viitala työskenteli kustannusalalla 18 vuotta ennen kauppakamarille siirtymistään. Hän aloitti vuonna 2016 talouden ja verotuksen kirjojen ja sähköisten julkaisujen tuottajana kauppakamarin palveluliiketoiminnassa. Leena työskenteli aiemmin kauppakamarin kustannustoimittajana freelancer-pohjalta eli talo oli ennestään tuttu.

– Sain vinkin, että kauppakamarille haetaan taloushallinnon ja verotuksen sisältöjen ihmistä. Päätin hakea, ja sillä tiellä olen edelleen, Leena Viitala kertoo.

Tuottajan toimenkuvaan kuuluu paljon kustannustoimittajan työtä, suunnittelua, verkostoitumista sekä erilaisia sisältövastaavan tehtäviä.

– Julkaisemme tänä vuonna 30 uutta kirjaa ja Ammattikirjastossamme on noin 130 verkkokirjaa. Lisäksi päivitämme vuosittain toistakymmentä julkaisua, Leena Viitala valottaa.

Kauppakamarin kirjojen aiheina ovat verotuksen ja talouden lisäksi muun muassa työsuhdeasiat, juridiikka, johtaminen ja viestintä. Uusimmista julkaisuista esimerkiksi Vastuullinen sijoittaja on saavuttanut suuren suosion.

– Vastuullisuus on kiinnostava aihe myös sijoittamisen näkökulmasta. Yrityksillä on halua toimia vastuullisesti, mutta lainsäädäntö laahaa usein jäljessä. Onkin tärkeää herätellä keskustelua ja saada aikaan toimintaa, niin lainsäädäntökin vähitellen muuttuu, Leena Viitala sanoo.

Projekteja ja edunvalvonnan kulmakiviä

Leena Viitala oli vuonna 2019 mukana kauppakamarin laajassa projektissa, jossa siirrettiin koko digitaalinen Ammattikirjasto ja päivitettävät KauppakamariTiedon teokset uudelle julkaisualustalle. Se oli suuri ja aikaa vievä työ, mutta kannatti.

– Kauppakamarilla on verkossa laaja Ammattikirjasto, joka on tarkoitettu jäsenten käyttöön. Uusi alusta toimii aiempaa ketterämmin ja olemme saaneet siitä hyvää palautetta.

Kauppakamari onkin panostanut digitaalisuuteen viime vuosina huomattavan paljon. Yritysten ja liike-elämän näkökulma kulkee mukana kaikissa uudistuksissa.

– Kirjat ja sähköiset tuotteemme jäsentilaisuuksia unohtamatta on suunnattu nimenomaan jäsenyrityksillemme. Myös erilaiset neuvontapalvelumme ovat todella merkittävä jäsenetu, Leena Viitala muistuttaa.

Digiosaamisen kehittäminen on ajankohtainen aihe, joka kiinnostaa yrityksiä. Leenan mukaan onkin antoisaa tehdä työtä yritysmaailman näköalapaikalla.

– Pidän työstäni todella paljon. Monipuolisuus sekä erilaiset ihmiset tekevät päivistä mielenkiintoisia ja erilaisia. Kauppakamarilla työskentelee oman alansa huippuasiantuntijoita, joista saamme olla ylpeitä.

Lue myös

Hallituksen on huolehdittava ammatillisen koulutuksen kyvystä vastata yritysten tarpeisiin

Leimallista tilanteelle on, että yritysten pula osaavista tekijöistä koskee korkeakoulutettujen ohella...

Oppisopimuksesta välitöntä apua osaajapulaan

Stadin AO:ssa oppisopimuksia suoritetaan eniten terveys- ja hyvinvointialoilla, mutta koulutusmuoto auttaa yrityksiä löytämään osaajia myös palvelu- ja teknisillä aloilla.

Lausunto: luonnos hallituksen esitykseksi toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeeseen liittyvistä säädösmuutoksista

Hallituksen esitys perustuu Marinin hallituksen koulutuspoliittisen selonteon toimenpide-ehdotuksiin, joita on työstetty...