Osaavan työvoiman saatavuus turvattava

Osaavan työvoiman liikkuvuus on turvattava

Mitä pidempään koronaviruspandemia ja nykyiset tiukat rajoitukset jatkuvat, sitä isommaksi ongelmaksi työvoiman liikkumattomuus yrityksille muodostuu. Maahantulon salliminen tiukasti vain huoltovarmuuden näkökulmasta ei ole pitkään kestävää.

Työvoiman maahantulo on sallittava erityisesti kasvu- ja osaajapula-aloille sekä muihin elinkeinotoiminnan kannalta kriittisiin töihin. Samalla on hoidettava kuntoon opiskelupaikan saaneiden kansainvälisten opiskelijoiden maahantulopoikkeusolojen aikana.

Työvoiman liikkuvuutta voidaan helpottaa kehittämällä testaus- ja karanteenitoimia sekä nopeuttamalla lupaprosesseja.

Pitkiksi venähtäneet tai jopa pysähtyneet lupakäsittelyt yhdessä tiukkojen matkustusrajoitusten kanssa estävät uusien työpaikkojen synnyn.

Suomen matkustusrajoitukset ovat Euroopan tiukimpia. Liikennevalomallin keltaisista maista tulevien tulisi välttää karanteeni, jos maahan saapuvilla on mukana tuore puhdas koronavirustestitulos tai puhdastesti tehdään maahantulon yhteydessä. Punaisista maista tulevien karanteenia voisi lyhentää kahdesta viikosta alle viikkoon kaksivaiheisella testauksella. Ensimmäinen testi tehtäisiin lähtömaassa tai heti maahan tultaessa ja toinen testi 4–6 päivän kuluttua ensimmäisestä. Puhtaat testitulokset vapauttaisivat karanteenista. Suomen pitäisi noudattaa EU:n yleistä linjaa, ei keksiä itse tiukempia rajoituksia.

Koronaviruspandemian takia Suomen edustustot maailmalla ovat olleet maaliskuusta asti käytännössä kiinni. Tavanomaisia oleskelulupahakemuksia ei siis ole vastaanotettu kuukausiin. Maahanmuuttovirasto on käsitellyt pääosin vain jatkolupia. Pitkittyneestä sulkutilanteesta aiheutuu valtava paine oleskelulupien käsittelyyn, joka todennäköisesti ruuhkautuu lisää pandemian hellittäessä.

Työhön ja opiskeluun perustuvan maahanmuuton tarve ei ole hävinnyt pandemian myötä. Pahimmillaan osaajapula johtaa siihen, että uusia työpaikkoja jää syntymättä, verotuloja saamatta ja tuotantoa siirtyy ulkomaille. Viranomaisilta ja poliittisilta päättäjiltä vaaditaan nopeita ratkaisuja työvoiman liikkuvuuden varmistamiseksi. Suomella ei ole enää varaa menettää yhtään työpaikkaa.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 10.9.2020.

Osaavan työvoiman liikkuvuus on turvattava

Mikko Valtonen,
osaamisasiantuntija,
Keskuskauppakamari

Markku Lahtinen,
johtaja,
Helsingin seudun kauppakamari

Lue myös

Elina Valtosen terveiset hallitusneuvotteluista: ”Jos tästä hallitus syntyy, se kuuntelee myös kauppakamareita ja yrittäjiä”

Helsingin seudun kauppakamarin perinteinen kevätkokous (23.5.) veti pitkästä aikaa Pörssisalin lähes...

Helsingin seudun kauppakamari mukana SuomiAreenassa

Kauppakamari on vaikuttamassa osaajapulan ratkaisuihin ja tuo SuomiAreenan MTV-lavalle Kuinka ratkaisemme osaajapulan -keskustelun yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa 28.6.2023 klo 12–12.45.