Artikkelikuva

Tarvitsetko kesäksi kiireapua? – Tietoa vuoden 2020 kesäsetelistä

Tarvitsetko kesäksi kiireapua, haluatko motivoituneen kesätyöntekijän, ketterän käsi- ja jalkaparin tai kaipaatko kenties nuoren näkökulmaa ja osaamista some-asioissa?

Helsingin kaupungin Kesäseteli jaetaan tänäkin vuonna kaikille helsinkiläisille yhdeksäsluokkalaisille helmikuun alkupuolella.

Helsingin kaupunki korvaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa 9. -luokkalaisen nuoren kesätöihin kesäsetelillä 1.6.–12.8.2020 välisenä aikana.

Voit ilmoittaa avoimista työpaikoista kohdennetusti Kesäsetelin nettisivun kautta. Työpaikoista voi ja kannattaakin ilmoittaa heti tammikuussa, mutta ilmoituksia otetaan vastaan koko kevään ajan aina kesäkuun alkupuolelle asti.

Yrityksen ei tarvitse sijaita Helsingissä.

Nuoren bruttopalkan on oltava vähintään 350 euroa, sisältäen lomakorvauksen. Lisäksi työnantaja maksaa normaalit työnantajamaksut. Työtunteja on oltava vähintään 60, joko yhtäjaksoisesti tehtynä tai eri jaksoihin sijoittuvana. Työnantaja voi palkata nuoren myös pidemmäksi ajaksi. Tällöin 60 h ylittävältä ajalta kesätyöntekijälle tulisi maksaa vähintään alan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka.

Työnantaja tekee kesätyöntekijän kanssa työsopimuksen ja hoitaa normaalit työnantajan velvollisuudet.

Kaupunki suosittaa työnantajaa käyttämään palkkauksen periaatteina alan työehtosopimusta ja edellyttää Vastuullinen Kesäduuni-kampanjan periaatteiden noudattamista.

Lue myös

Neuvontapalvelut: Yhteenvetoa ja poimintoja yritysverotuksen viimeaikaisista muutoksista

Uuden hallitusohjelman kynnyksellä on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja käydä läpi niitä veromuutoksia, joita on tehty edellisellä hallituskaudella.

Neuvontapalvelut: Yleisiä väärinkäsityksiä vuosiloma-asioissa (päivitetty)

Lomakausi lähestyy kovaa vauhtia, ja nyt onkin sopiva aika muistuttaa muutamasta yleisestä vuosilomiin liittyvästä väärinkäsityksestä. Tämän luettuasi tiedät, miten toimia jatkossa oikein.

Vuodenvaihteen 2021 muutoksia ja maksutietoja

Vuodenvaihde tuo tulleessaan listan muutoksia mitä kannattaa ottaa huomioon.