Artikkelikuva

Valmistus kotimaassa tuo kilpailuetua – C.E. Lindgren 145 vuotta

C.E. Lindgren on valmistanut Suomessa tuotteitaan vuodesta 1881. Päätös jatkaa erikoisharjojen ja muovimäkituotteiden valmistusta kotimaassa on arvovalinta ja kilpailuetu.

Yrityksen nimi ei ole välttämättä monelle tuttu, mutta sen tuotteita ovat käyttäneet melkein kaikki maalaus- ja tapetointitöitä tehneet suomalaiset.

Vuonna 1881 perustettu Oy C.E. Lindgren Ab oli ensimmäinen teollisten harjojen ja siveltimien valmistaja Suomessa. Nykyisin sen maalaus- ja pinnoitusvälineitä löytyy lähes jokaisesta rautakaupasta.

Perinteitä kunnioittaen yritys kantaa edelleen perustajansa C.E. Lindgrenin nimeä. 1980-luvulta lähtien se on ollut Brunowin perheen omistuksessa, nyt kolmannessa polvessa.

”145 vuotta jatkunut toiminta ei synny sattumalta. Se vaatii kykyä muuttua, mutta myös kykyä pitää kiinni omasta ytimestä. Meillä keskiössä ovat olleet alusta lähtien osaaminen valmistuksessa, laatu ja asiakkaiden palveleminen”, toimitusjohtaja Janne Ranta tiivistää.

Liiketoiminnassa kolme tukijalkaa

Yrityksen merkkipaaluihin Ranta laskee 1930-luvulla käyttöön otetun CEL-tuotemerkin, josta yrityksen monet työvälineet edelleen tunnetaan.  1950-luvun lopulla yritys muutti Porvooseen. 1970-luvulla tuotanto koneellistui, ja painopiste siirtyi entistä laadukkaampaan sivellintuotantoon.

Niitä käytetään mäkikeskuksissa hyppyrimäkien alastuloissa, muun muassa olympia- ja MM-kisoista tutuissa paikoissa.

1980-luvulla yritys teki ratkaisevan strategisen valinnan ja päätti keskittyä työvälineisiin ja teknisiin harjoihin. Seuraavalla vuosikymmenellä kolmanneksi tukijalaksi tulivat mukaan muovimäkituotteet. Vesi-, huvi- ja seikkailupuistojen ohella niitä käytetään mäkikeskuksissa hyppyrimäkien alastuloissa, muun muassa olympia- ja MM-kisoista tutuissa paikoissa.

Kotimainen tuotanto kilpailuvaltti

Lindgrenin liikevaihdollisesti merkittävin toimiala ovat edelleen työvälineet. Niiden valmistuksesta vastaavat nykyisin pääosin pitkäaikaiset kumppanit Ruotsissa ja Keski-Euroopassa.

Janne Rannan mukaan erikoisharjoissa ja muovimäkituotteissa tuotanto on päätetty pitää Suomessa.

”Näissä tuoteryhmässä teemme räätälöityjä ratkaisuja, jotka suunnitellaan ja valmistetaan asiakkaan tarpeiden mukaan Porvoossa. Valmistamme harjoja esimerkiksi öljyntorjuntaan”, Ranta kertoo.

Hänen mukaansa oma kotimainen tuotanto ei ole pelkkä tunneasia. Se on myös liiketoiminnallinen valinta ja kilpailuvaltti.

”Täällä valmistus on lähellä tuotekehitystä ja asiakkaita. Pystymme varmistamaan laadun ja ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia nopeasti. Lisäksi voimme tehdä pienempiä sarjoja.”

Rannan mukaan kotimaista tuotantoa puolustaa myös toimintavarmuus. Koronapandemia, logistiikkahäiriöt ja geopoliittinen epävarmuus ovat osoittaneet, että pitkät ja monimutkaiset toimitusketjut voivat olla haavoittuvia.

Kauppakamarista lisäpotkua liiketoimintaan

Onko C.E. Lindgren koskaan pohtinut tuotannon siirtämistä pois Suomesta halvempien kustannusten vuoksi? Janne Rannan mukaan jokainen valmistava yritys joutuu aika ajoin miettimään kustannusrakennettaan ja kilpailukykyään, eikä Lindgren ole tässä poikkeus.

”Usein ajatellaan, että valmistava teollisuus katoaa Suomesta, mutta meidän mielestämme täällä voi edelleen valmistaa tuotteita kilpailukykyisesti. Toki hankintaa ja kumppanuuksia on myös muualta.”

Ranta huomauttaa, että yrityksen arvo ei ole vain koneissa, tuotteissa tai varastossa. Suurin arvo on osaavassa henkilöstössä, pitkässä kokemuksessa ja hiljaisessa tiedossa, jota on kertynyt vuosikymmenien aikana.

C.E. Lindgren on ollut pitkään Helsingin seudun kauppakamarin jäsen. Rannan mukaan jäsenyys tuo paljon käytännön hyötyjä pk-yrityksen arkeen.

”Hyödynnämme koulutuksia, ajankohtaisia tietoiskuja ja verkostoja erityisesti silloin, kun tarvitsemme tukea liiketoiminnan kehittämiseen, johtamiseen, henkilöstöasioihin tai kansainvälistymiseen liittyvissä kysymyksissä.”

Täyttääkö yrityksesi pyöreitä vuosia? Nostamme esiin jäsentemme yrityshistoriaa. Ole yhteydessä: heini.larros@helsinki.chamber.fi

Oy C.E. Lindgren AB

Valmistaa maalaus- ja pinnoitusvälineitä, teollisuuden erikoisharjoja ja muovimäkituotteita.

Perustettu: vuonna 1881 Helsingissä

Liikevaihto: 9,6 miljoonaa euroa (2025)

Työntekijöitä: noin 30

Omistajat: Brunowin perhe

Toimitusjohtaja: Janne Ranta

Aloitti toiminnan Helsingin Punavuoressa ja muutti 1950-luvulla Porvooseen, ensin Jokikadulle, sitten Tarmolan teollisuusalueelle ja edelleen vuonna 2018 Ölstensin teollisuus- ja yritysalueella.

Lue myös

Kymmenen vuotta mediaseurantaa – Uusi palsta alkaa

Ai, mikä Retriever, joku koirajuttuko? Kun mediaseurantayhtiö Retriever vuonna 2016 aloitti Suomessa, oli sen nimi alkuvuosina vielä...

Telealalla vauhti vain kiihtyy – DNA 25 vuotta

Muistatteko aikaa, kun kännykällä pystyi soittamaan vain puheluja ja tekstaamaan lyhyitä viestejä? Älypuhelimista tuskin osattiin edes haaveilla,...

Mittalaitteiden maahantuoja panostaa palveluihin – GWB 100 vuotta

Perheyhtiö GWB on tuonut sata vuotta maahan laboratorioissa ja tehtaissa käytettäviä mittalaitteita. Keskeinen kilpailuvaltti ovat kattavat kotimaiset palvelut.