Artikkelikuva

Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen tärkeää Itä-Uudenmaan yrityksille

Yritykset kaipaavat työ- ja opiskelumatkoja helpottavia parannuksia julkiseen liikenteeseen Itä-Uudellamaalla. Yhteyksien kehittäminen tulee nostaa kesäkuussa valittavien uusien kunnanvaltuustojen agendalle.

Hyvät liikenneyhteydet ovat yritysten sijaintipäätösten ja sujuvan toiminnan kannalta erittäin tärkeitä. Niiden kehittäminen edellyttää kunnilta hyvää keskinäistä yhteistyötä ja yhteistä näkemystä valtion kanssa. Julkisten liikenneyhteyksien suunnittelussa on otettava nykyistä paremmin huomioon yritysten henkilöstön tarpeet, sillä hyvät yhteydet helpottavat työvoiman saantia. Tulevina vuosina asian merkitys korostuu entisestään, kun liikenteen päästöjä halutaan leikata osana ilmastotavoitteita.

Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön hallituksen mukaan kysymys ei ole vain pääkaupunkiseudun ja Itä-Uudenmaan välisistä joukkoliikenneyhteyksistä, vaan myös seudun sisäisistä yhteyksistä. Esimerkiksi Porvoon Kaupunginhaan yritysalue on jäänyt joukkoliikennepalvelujen katveeseen, vaikka alueella toimii paljon yrityksiä. Huonot yhteydet Itä-Uudellamaalla haittaavat myös opiskelijoiden liikkumista kodin ja oppilaitosten välillä.

–Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen onkin syytä nostaa laajempaan seudulliseen keskusteluun. Lisäksi laajalle työssäkäyntialueelle tulisi viimein saada vähintään yhteensopiva lippujärjestelmä, toteaa Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön puheenjohtaja Mauri Molander.

Yritykset ja oppilaitokset kaipaavat parempia bussiyhteyksiä Itä-Uudellamaalla

Hyvinvointia ja kasvua rakennetaan
yhdessä yritysten kanssa

Tulevilla luottamushenkilöillä on edessä vaikeita päätöksiä, kun kuntatalouden rakenteelliset ongelmat vaativat korjaamista. Todennäköisesti toteutuva sote-uudistus siirtää kuntien resursseista noin puolet uusien hyvinvointialueiden käytettäviksi, mikä edellyttää kuntien toiminnan ja hallinnollisten rakenteiden uudistamista. Kuntien tulevan roolin on rakennuttava entistä vahvemmin elinvoimaisuuden, osaamisen ja yritysten toimintaedellytysten edistämisen varaan.

Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön hallitus painottaa, että hyvinvointi ja kasvu rakennetaan yhdessä yritysten kanssa. Yritykset työllistävät, tilittävät veroja ja investoivat uuteen. Yritysmyönteisen asenneilmapiirin merkitys päivittäisessä kunnallisessa päätöksenteossa on tärkeää. Hyvinvoivat yritykset tuovat hyvinvointia kuntiin. Kaavoitus- ja lupaprosessien nopeuttaminen ja yksinkertaistaminen on välttämätöntä. Olisi toivottavaa, että yritysten investointiin liittyvät palvelut saataisiin yhdeltä luukulta.

Kunnan elinvoimaisuuteen vaikuttaa sen houkuttelevuus niin yritysten kuin kuntalaistenkin näkökulmasta. Kauppakamariyksikön hallituksen mukaan asumisen kustannusten olisi hyvä olla kohtuullisia, jotta alue houkuttelisi uusia asukkaita. Etätyön lisääntyessä myös asuinympäristön laadun merkitys kasvaa. Yritysten ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden kannalta Itä-Uudellamaalla tapahtuvan koulutuksen merkitys on suuri.

– Itä-Uudenmaan luonto ja asumisen monet vaihtoehdot ovat valtteja, kun uusia asukkaita houkutellaan alueelle. Matkailulla on huomattava merkitys alueen elinvoimalle, joten sen toimintaedellytysten parantamisen tulee olla kuntapäättäjien prioriteettilistan kärkisijoilla. Porvoo on upea matkailubrändi, jonka vahvistaminen vaatisi viimein päätöksiä sen keskusta-alueen kehittämisestä, summaa Molander.

Lisätietoja:

Mauri Molander, Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön puheenjohtaja, toimitusjohtaja, Itä-Uudenmaan Osuuspankki, mauri.molander@op.fi, p. 040 552 0714

 

Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö

Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö parantaa alueen elinkeinoelämän ja teollisuuden toimintaedellytyksiä osana Helsingin seudun kauppakamaria ja yhteistyöllä alueen kuntien kanssa.

 

Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö

Lue myös

Päivitetty 17.12.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

1. Ulkomaalaislain muutosehdotuksessa esitetyt suoja-ajat työntekijöiden työttömäksi jäämisen yhteydessä ovat liian...

Lausunto: Luonnos Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmaksi 2024 (AM-ohjelma)

Helsingin kaupunginkanslia on pyytänyt kauppakamarin lausuntoa luonnoksesta Helsingin asumisen ja siihen...